Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.05.2024/Pykälä 50


 

Valtuustoaloite kaupungin varikon tilanteen selvittämisestä

 

255/00.01.02/2022

 

416/00.01.02/2018

 

Kaupunginvaltuusto 12.09.2018 § 112
 

 Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmän valtuutettu Ilkka Lähteenmäki esitti seuraavan aloit­teen:

"Herra puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat, median edustajat ja muut läs­­oli­jat.
Kaupunginjohtajamme piti valtuustolle tämän viikon maanantaina erittäin va­ka­va­hen­ki­sen puheen. Keskeinen sisältö oli Lohjan kaupungin erittäin huo­les­tut­ta­va taloudellinen tilanne. Ainakin investoinnit ja palveluverkko jou­tu­vat valtuuston uudelleen arvioinnin kohteeksi. Miljoonaluokan sääs­­jä on löydettävä.

Tässä ilmapiirissä ei soisi joutuvansa lukemaan viestejä esimerkiksi Loh­jan Varikon viime vuosien tapahtumista. Eri lähteistä on syntynyt mie­li­ku­va, että kyseinen yksikkö ei aivan koko sydämestään ole kantanut huolta Loh­jan kaupungin talouden kestävyydestä. Tarjolla olleiden dokumenttien va­los­sa näyttää siltä, että aktiivisuutta on pikemminkin riittänyt kus­tan­nus­ten lisäämiseen.

Varikon hankintoihin liittyvistä tilastoista eräs esimerkki kertoo, että vuo­sien 2009–2016 välisenä aikana ostetusta asfaltinpaikkausaineesta on mak­set­tu selvää ylihintaa. Eräissä tapauksissa laskutushinta oli yli kak­sin­ker­tai­nen tarjoushintaan verrattuna.
En syyllisty tässä esittämään enkä arvioimaan Lohjan kaupungille mah­dol­li­ses­ti syntyneitä euromääräisiä tappioita. Ne ovat olleet mahdollisesti jopa erit­täin suuria.

Jo tässä vaiheessa heräsi ensimmäiseksi kysymys, miksei tähän asiaan ei he­ti puututtu. Miksi ei heti tuoreeltaan puututtu myös erityisesti siihen, että näi­tä hankintoja ei lainkaan kilpailutettu tai miksei ei missään tai ei kukaan kiin­nit­­nyt huomiota siihen, että varastokirjanpito puuttui lähes täysin? Tä­nään on kokonaistilanne onneksi ilmeisesti aiempaa parempi. Mutta ta­ka­vuo­sien historiaa ei kuitenkaan voi unohtaa. Syyt ja seuraukset tulee mah­dol­li­suuk­sien mukaan perata auki, jotta vastaavat tapahtumat eivät jat­kos­sa ole Lohjalla mahdollisia.

Tänä vuonna on annettu mm. seuraavia Lohjan Varikkoa koskevia toi­men­pi­de­suo­si­tuk­sia:
1. Hankintapaikkarekisteri saatava kuntoon
2. Selvitys tavarantoimittajien sopimuksista ja kilpailutuksista
3. Hankintojen euromääriä seurataan vuoden aikana.
4. Kuinka kynnysarvojen seuranta on toiminut /toimii kaupunkitasolla
5. Uusissa hankinnoissa arvioidaan kaupungin todellinen tarve

Nämä suositukset kertovat myös sen, että nämä ongelmat ovat olleet to­del­li­sia jo pitemmän aikaa. Miksei näihin ongelmiin ole puututtu ai­em­min? Asioiden on täytynyt olla ainakin joidenkin tiettyjen tässä mää­rit­te­le­mät­­mien - tahojen tiedossa.

Teen seuraavan valtuustoaloitteen:
"Kaupunginhallitus selvittää, miksi Lohjan varikon tilanteeseen ja toi­min­ta­kult­tuu­riin jo ennen vuotta 2017 ei ole aiemmin puututtu? Kau­pun­gin­hal­li­tus antanee vastauksen tämän vuoden viimeiseen päivään mennessä".
 

Päätös Valtuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

Liite 3/kv 12.9.2018 - Valtuustoaloite kaupungin varikon tilanteen selvittämisestä

----------------------------------

 

Kaupunginhallitus 01.10.2018 § 309
 

 Kaupunginhallituksen 8.1.2018 § 5 mukaisesti valtuustoaloitteet otetaan jatkossa käsittelyyn mahdollisimman pikaisesti valtuuston kokouksen jälkeen kaupunginhallituksen kokouksessa. Siinä määritellään vastuuvalmistelija ja toimiala, mille se kuuluu. Vastaavasti käydään mahdollinen lähetekeskustelu asiasta.

 

 Lisätiedot: yhteysjohtaja Hanna-Maria Grandell, hanna-maria.grandell(a)lohja.fi

 

Esitys 

Kj Kaupunginhallitus päättää merkitä saapuneen aloitteen tiedoksi ja lähettää sen edelleen valmisteltavaksi elinvoiman toimialalle konsernihallintoon.

 

Päätös Hyväksyttiin.

-----------------------------------

 

 

Tekninen lautakunta 06.03.2024 § 54

 

 Aloite on palautunut valmisteluun tekniselle toimialalle helmikuussa 2024.

Varikon tilannetta on käsitelty tarkastuslautakunnassa vuonna 2019 ja tarvittavat korjaavat toimenpiteet on tehty (mm. hankintaprosessi tarkennettu ja varastokirjanpitoa kehitetty). Asfaltinpaikkausaineiden kilpailutus tehtiin lokakuussa v. 2017 ja siitä lähtien toimitukset ovat perustuneet Lohjan kaupungin hankintayksikön toteuttamiin kilpailutuksiin.

Varaston arvo tarkistetaan vuosittain varastonhoitajan toteuttaman inventaarion pohjalta ja inventaario menee edelleen kirjanpidon vastuuhenkilöille tiedoksi.

Varikon aluetta on muilta osin vuodesta 2017 lähtien kehitetty paremmin toimivaksi yhteistyössä tilakeskuksen kanssa.

 

Lisätiedot Kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää

1. merkitä tiedoksi teknisen toimen selvityksen,

2. todeta, että kyllä, aloitteen edellyttämät toimenpiteet on jo toteutettu,

3. esittää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

------------------------------------

 

 

Kaupunginhallitus 02.04.2024 § 140

 

 

Lisätiedot Kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja vs. Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää  

1. merkitä tiedoksi teknisen toimen selvityksen ja päätöksen, jossa todetaan, että aloitteen edellyttämät toimenpiteet on jo toteutettu 

2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätöksesityksen:

Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginvaltuusto

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 15.05.2024 § 50

 

 

Lisätiedot Kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Päätösesitys Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote aloitteen tekijä
tiedoksi kaupunkitekniikkapäällikkö Lötjönen
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------