Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.05.2024/Pykälä 52


 

Kuntalaisaloite: Kukkamultaa vai ongelmajätettä

 

195/10.03.01.01/2022

 

Tekninen lautakunta 08.03.2023 § 45

 

 Veijo Pasanen (suostumus nimen julkaisemiseen) esittää 5.10.2021 saapuneessa aloitteessa seuraavaa:

”Olen talviuimari ja huolissani järviveden pilaantumisriskistä. Kaupunki on välivarastoinut, pitkään, noin 20 000 kuutiota entisen sahan purkujätettä, jossa AVIN mukaan on pintaveden pilaantumisriski.

Haitta-alue on noin 700 metrin säteellä, luontoarvoille ja mahdollisia muita terveys- ja ympäristöriskejä. Mursujen talviuintipaikka on tämän riskialueen sisäpuolella. Veden virtaussuunta on k.o. myrkkykasasta Hiidensalmen sillalle päin.

-MITEN (puhdas maapohja) ongelmajätekasan alla on eristetty ennen läjitystä? Esim. ASFALTOINTI, jätteet olisi pitänyt peittää!

Näin ei ole tehty, vaan kaikki valuu sateen mukana järvikaupunkina markkinoituun Lohjan järveen.

Olette antaneet yksityisille firmoille kymmenien tuhansien eurojen uhkasakkoja luonnon ja maiseman pilaamisesta. Kuitenkin ympäristölait ovat velvoittavia ja näin ollen koskevat myös Lohjan kaupunkia. Laiton toiminta on kuntalaisten edun vastaista.

Onko talviuintipaikalta mitattu saastepitoisuudet?
Onko uintipaikan käyttö turvallista ja vesi puhdasta?”

Kukkamultaa vai ongelmajätettä -aloitteeseen jatkoa 13.10.2021:

”- Hiidensalmen ongelmajätekasa (20 000 kuutiota)
- Asia lienee niin, etteivät juttutuokiot, soittelut tai kyselyt lehdessä (L-U), Lohjan ja Avin virkamiehille tuo tulosta.
Vastauksia ei ole saatu (12.10.2021)

-Ehdotan, että kpj Sivula järjestää avoimen kuulemistilaisuuden kuntalaisille
- paikalle kokoukseen Avin virkamiesjohto sekä Lohjan kaupungin virkamiesjohto
- Asialla on kiire. Onhan jätteet varastoitu pitkään mahdollisesti ilman lupia? pohjavesialueelle, järvikaupunki Lohjan rannalle.
- Olisi hyvä myös jalkautua Hiidensalmeen. Koronarajoitukset on purettu, joten yleisötilaisuuden voi järjestää turvallisesti.

Virkkalan kivikausi
Edellisen kpj Juvan toimesta järjestettiin keskustelutilaisuus Kallen koululla. Paikalla oli ELY:n ja Lohjan korkea virkamiesjohto sekä kuntalaisia.

Taloudellinen puoli
Aiheena v. 2011 oli kaupungin ja valtion huolimaton verorahojen käyttö ja valvonta. ELY:n puolesta kivitöitä valvoi epäpätevä konsultti Lahdesta käsin.

Lohjan kaupungin valvojana toimi katupäällikkö virkavastuulla. Tehtävä osoittautui liian vaativaksi.

Kaupunki oli vain maksaja
Allekirjoittanut sai porttikiellon kaupungin virastoon. Epäkohtia ei ollut sopiva pöyhiä.

Huono hallintotapa
* Ei noudateta hyvää hallintotapaa
* kuntalaiselle ei anneta tietoa eikä asiakirjoja

P.S. Huono hallintotapa ei kymmenessä vuodessa Lohjalla muuttunut paremmaksi.”

Teknisen toimen selvitys:
Entisellä saha-alueella on järjestetty asuntomessut kesällä 2021. Messurakentamisen yhteydessä maaperästä poistettiin puunkuoripitoisia täyttömaita rakentamisen edellyttämältä laajuudelta, ja ne siirrettiin varastokasalle Hiidensalmen messualueen läheisyydessä sijaitsevalle vanhan jousiammuntaradan alueelle odottamaan hyötykäyttöä. Massoja on ollut tarkoitus hyödyntää Teutarin vanhan kaatopaikan saneerauksessa. Teutarin kaatopaikan ympäristölupa on tällä hetkellä käsittelyssä Vaasan hallinto-oikeudessa, eikä kohteella ole näin ollen lainvoimaista ympäristölupaa.

Syyskuussa 2021 Lohjan kaupunki on antanut Ramboll Finland Oy:lle toimeksiannon selvittää varastokasalla olevien puunkuorimassojen haitta-ainepitoisuuksia. Varastoidun massan haitta-ainepitoisuuksia tutkittiin ottamalla varastokasasta viisi kokoomanäytettä 8.9.2021. Näytteistä tutkittiin metallipitoisuudet sekä dioksiinit ja furaanit. Näitä haitta-aineita oli todettu aiempien vuosien tutkimuksissa matalina pitoisuuksina. Vuoden 2021 tutkimuksissa havaitut pitoisuudet olivat matalia. Kaikissa tutkituissa näytteissä tulokset alittivat maaperän pilaantuneisuudesta annetun asetuksen VNa 214/2007 mukaiset alemmat ohjearvot. Saatujen tulosten perusteella varastoinnin ei oleteta aiheuttavan maaperän pilaantumista varastointialueella, tai sen lähiympäristössä. Varastoitujen massojen jatkokäsittelyssä on kuitenkin huomioitava massassa todetut kynnysarvon ylittävät pitoisuudet, jonka johdosta niiden hyödyntäminen vapaasti esimerkiksi maanrakentamisessa on rajoitettua.

Vuoden 2022 loppupuolella Hiidensalmen puukuorimassoista puolet seulottiin ja vietiin luvallisille vastaanottopaikoille. Loput puukuorimassoista on tarkoitus joko hyödyntää alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Teutarin kaatopaikan kunnostamisessa tai hankkia materiaalille jokin muu luvallinen vastaanottopaikka Hiidensalmi II kaava-alueen kunnallistekniikan rakentumisen edellyttämässä aikataulussa.

Hiidensalmi II alueen asemakaavan laatiminen on vireillä ja asemakaavan hyväksymiskäsittely on kaavoitusohjelma vuoden 2023 aikana. Kohteelle on varattu määräraha vuoden 2023 talousarvion investointiosassa.

 

Lisätiedot kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Oheismateriaali Tutkimusraportti, Hiidensalmen puukuorimassan haitta-ainepitoisuudet, 6.10.2021

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää:

1. merkitä tiedoksi teknisen toimen selvityksen

2. esittää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle loppuun käsitellyksi

 

Vastaesitys Lena Tallqvist esitti Hannu-Pekka Poikosen, Mika Sevonin ja Päivi Kellokosken kannattamana seuraavan vastaesityksen:

Palautetaan valmisteluun. Selvitetään lähellä olevan talviuintipaikan vesinäytteiden tulokset. Annetaan lautakunnalle selvitys onko varastoitujen maamassojen läjitykselle lupa sekä selvitetään maamassojen turvallinen jatkokäsittely sekä sen aikataulu.

 

Äänestys Puheenjohtajan esityksestä äänestys suoritettiin sähköisenä äänestyksenä siten, että esittelijän päätösesitystä kannattanet äänestivät JAA ja Lena Tallqvistin vastaesitystä kannattaneet EI.

JAA 5 ääntä (Aslak Palenius, Karoliina Joensuu, Juhani Järvinen, Kristian Sarvi ja Satu Nybäck)
EI 7 ääntä (Sirje Mänd, Lena Tallqvist, Birgit Aittakumpu, Päivi Kellokoski, Mikko Koivisto, Hannu-Pekka Poikonen ja Mika Sevon)
 

Päätös Tekninen lautakunta hyväksyi äänin 5-7 Lena Tallqvistin vastaesityksen.

Palautetaan valmisteluun. Selvitetään lähellä olevan talviuintipaikan vesinäytteiden tulokset. Annetaan lautakunnalle selvitys onko varastoitujen maamassojen läjitykselle lupa sekä selvitetään maamassojen turvallinen jatkokäsittely sekä sen aikataulu.

 

Täytäntöönpano Seppo Lötjönen

------------------------------------

 

 

Tekninen lautakunta 06.03.2024 § 49

 

 Teknisen lautakunnan 8.3.2023 päätöksen mukaisesti talviuintipaikalta on otettu vesinäyte 27.9.2023 ja todettu ettei Hiidensalmen puukuorikasoilla ole vaikutuista avantouintipaikan vedenlaatuun. Massat on läjitetty lähellä syntypaikkaa ja Lohjan ympäristönsuojelu on todennut ettei välivarastointi vaadi ympäristölupaa. Massat on seulottu vuoden 2023 osalta elo-lokakuun välisenä aikana ja seulaylitteet kuljetettu luvalliseen vastaanottopaikkaan Forssaan (Suomen Erityisjäte Oy) ja seula-alite on kuljetettu Teutarin entiselle kaatopaikalle odottamaan sijoittamista maisemoitavan kaatopaikan pintarakenteisiin. Teutariin sijoittamiseen on saatu Uudenmaan ELY-keskuksen lupa.

 

Lisätiedot Kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Tutkimusraportti, Hiidensalmen puukuorimassan haitta-ainepitoisuudet, 6.10.2021
- Hiidensalmen puunkuorimassan seulonnan loppuraportti,14.11.2022
- Avantouintipaikan vesinäytteiden tulokset, 27.9.2023

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää

1. merkitä tiedoksi teknisen toimen selvityksen,

2. todeta, että Hiidensalmen puukuorikasoilla ei ole vaikutusta avantouintipaikan vedenlaatuun,

3. esittää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

------------------------------------

 

 

Kaupunginhallitus 02.04.2024 § 135

 

 

Lisätiedot Kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Tutkimusraportti, Hiidensalmen puukuorimassan haitta-ainepitoisuudet, 6.10.2021
- Hiidensalmen puunkuorimassan seulonnan loppuraportti,14.11.2022
- Avantouintipaikan vesinäytteiden tulokset, 27.9.2023

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja vs. Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää

1. merkitä tiedoksi teknisen toimen selvityksen, jossa todetaan, että Hiidensalmen puukuorikasoilla ei ole vaikutusta avantouintipaikan vedenlaatuun sekä

2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen

Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginvaltuusto

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 15.05.2024 § 52

 

 

Lisätiedot Kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Tutkimusraportti, Hiidensalmen puukuorimassan haitta-ainepitoisuudet, 6.10.2021
- Hiidensalmen puunkuorimassan seulonnan loppuraportti,14.11.2022
- Avantouintipaikan vesinäytteiden tulokset, 27.9.2023

 

Päätösesitys Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote aloitteen tekijä
tiedoksi kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------