Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 15.05.2024/Pykälä 54


 

Kuntalaisaloite: Rauhanpuisto

 

1068/10.03.01.00/2022

 

Tekninen lautakunta 06.03.2024 § 51

 

Pentti Leivo (suostumus nimen julkaisuun) esittää 10.8.2022 saapuneessa aloitteessa seuraavaa:

”Näin kaatuneitten muistopäivän läheisyydessä kävelin Lohjan vanhalla hautausmaalla sankarihautojen lähellä. Näin siellä vanhan ystävän, joka laski kukat kuolleen isänsä haudalle. Hän menetti isänsä yhdeksän vuoden iässä, sisarensa ollessa muutaman kuukauden ikäinen. Keskustellessamme sanoin hänelle, että jos minulla olisi valtaa ja voimaa raivaisin vanhan radanpohjan ja hautausmaan välisen maakaistaleen rauhanpuistoksi ja pystyttäisin sankarihaudan muistomerkin kohdalle hautausmaa alueen ulkopuolelle lipputangon, jossa kaatuneitten muistopäivää ja Suomen itsenäisyyspäivää voitaisiin liputuksella kunnioittaa. Tämä on aloitteeni, jonka ystäväni hyväksyi ja kehoitti minut tekemään. Arvelen mikäli tahtoa riittää kaupungilla lienee myös valtaa ja voimaa toteuttaa kyseinen ajatus.”

Aloite on talousarviovaikutteinen.

Aloitteen tarkoituksena olisi lipputangon toteuttaminen sankarihautojen keskiakselille, ja siinä kohdassa on hautausmaan kiviaidan takana vielä Lohjan seurakunnan omistamaa aluetta. Kyseinen kohta on nykyisellään rautatiealuetta, ja asemakaava on vahvistettu 1968.

Sankarihautojen alue kokonaisuus on hieno kokonaisuus, johon muistokiven lisäksi kuuluu suuri levitettyjä siipiä esittävä metallinen köynnössäleikkö, jonka suunnittelija on ollut Ilmari Wirkkala. Mahdollisia aloitteessa esitettyjä toimenpiteitä täytyy miettiä myös tämän kokonaisuuden kannalta.

Teknistä ongelmaa lipputangon toteuttamiselle ei liene, mutta alueen kulttuurihistoriallinen arvo, yhtenäinen kokonaisuus ja maanomistus huomioiden on aloitteessa esitettyjen toimenpiteiden harkinta Lohjan seurakunnalla.
 

Lisätiedot Kaupunginpuutarhuri Kirsti Puustinen, kirsti.puustinen@lohja.fi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää

1. merkitä tiedoksi teknisen toimen selvityksen,

2. että kaupunki ei toteuta rauhanpuistoa,

3. esittää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

------------------------------------

 

 

Kaupunginhallitus 02.04.2024 § 137

 

 

Lisätiedot Kaupunginpuutarhuri Kirsti Puustinen, kirsti.puustinen@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja vs. Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää

1. merkitä tiedoksi teknisen toimen selvityksen ja päätöksen, jossa todetaan, että kaupunki ei toteuta rauhanpuistoa

2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen

Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginvaltuusto

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 15.05.2024 § 54

 

 

Lisätiedot Kaupunginpuutarhuri Kirsti Puustinen, kirsti.puustinen@lohja.fi

 

Päätösesitys Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote aloitteen tekijä
tiedoksi kaupunginpuutarhuri Puustinen
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------