Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.06.2024 klo 18:00 - 19:54

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
61   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
62   Pöytäkirjan tarkastus
63   Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen
64   Talousarvion ja tavoitteiden toteutuminen/1. neljännesvuosikatsaus 2024
65 Henkilöstökertomus v.2023
66 Arviointikertomus 2023
67 Tilinpäätös 2023
68   Eron myöntäminen kunnallisista luottamustoimista ja uuden varajäsenen valinta tekniseen lautakuntaan
69 Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma
70   Valtuustoaloite Lohjan kaupungin ruotsinkielinen viestintä kaupunkistrategian, kielilain ja hallintosäännön mukaisesti
71   Valtuustoaloite Nummenkylän koulun säästämiseksi kaupungin omistuksessa
72   Valtuustoaloite pitkäaikaisen parkkikiekon käyttöön ottamisesta
73   Valtuustoaloite Saukkolan päiväkodin rakentamiseksi Jättöläntien varteen Saukkolaan
74   Valtuustoaloite Selvitetään kouluvalmentajien palkkaaminen Lohjan peruskouluihin
75   Aloite alakoulujen ATK-välineistön päivittämiseksi
76   Kuntalaisaloite Nummen pikavuoropysäkeistä
77   Kuntalaisaloite: Lohjan houkuttelevuuden nostaminen
78   Kuntalaisaloite: Icehearts toiminta Lohjalle
79   Keskeneräiset valtuustoaloitteet, kuntalaisaloitteet sekä muut aloitteet
80   Valtuustoaloite periaatepäätöksen tekemiseksi historiallisten muistomerkkien suojelemisesta
81   Valtuustoaloite selvityksestä osayleiskaavasta Leppäkorven alueelle

Osallistuja Tehtävä
Räsänen Joona valtuuston puheenjohtaja
Aaltolaine Mari jäsen
Aho Jarmo jäsen
Aittakumpu Birgit jäsen
Alanne Päivi jäsen
Erolahti Anni jäsen
Eräpolku Merja jäsen
Forsström Pirjo-Leena jäsen
Gutiérrez Sorainen Ana Maria jäsen
Halme Kaisa varajäsen
Hillner Tom jäsen
Huikari Erkki varajäsen
Hyrkkö Hilkka jäsen
Järvinen Juhani jäsen
Kurimo Heli jäsen
Lackman Taina jäsen
Lausteela Jorma jäsen
Linnavirta Heikki jäsen
Luoma Pekka jäsen
Maittila Hannele jäsen
Makkonen Hannu varajäsen
Moilanen Janne jäsen
Mustalahti Anna jäsen
Mänd Sirje jäsen
Nelimarkka Marika jäsen
Niemimaa Juha varajäsen
Nousiainen Katriina jäsen
Nybäck Satu jäsen
Paakkunainen Lotta jäsen
Packalén Paul jäsen
Pajuoja Matti valtuuston 2. varapuheenjohtaja
Peippo Jukka jäsen
Piirtola Mikko varajäsen
Poikonen Piritta jäsen
Saari Leena jäsen
Salmenpohja Juhana jäsen
Sarvi Kristian jäsen
Saukkola Heli jäsen
Seger Jukka varajäsen
Sevon Mika varajäsen
Skaffari Laura jäsen
Sohl Erkki varajäsen
Sundqvist Kaj jäsen
Tiihonen Ossi jäsen
Turunen Janne jäsen
Turunen Jukka jäsen
Uotila Urpo varajäsen
Vainio Anne-Mari varajäsen
Wejberg Otto jäsen
Wirtanen Leif varajäsen
Perämäki Pasi kaupunginjohtaja
Lundström Sanna hallintojohtaja, pöytäkirjanpitäjä
Lehmus Juha-Pekka sivistysjohtaja
Lindroos Raija talousjohtaja
Stenius Kristina henkilöstöjohtaja
Lindell Janne tietohallintoasiantuntija
Sairasalo Pekka tietohallintoasiantuntija

Nähtävilläolo
yleisessä tietoverkossa osoitteessa lohja.fi
Alkaen 24.06.2024