Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.06.2024/Pykälä 81


 

Valtuustoaloite selvityksestä osayleiskaavasta Leppäkorven alueelle

 

259/10.02.02/2024

 

Kaupunginvaltuusto 19.06.2024 § 81

 

Keskustan valtuustoryhmän valtuutettu Päivi Alanne esitti seuraavan aloitteen, jonka lisäksi olivat allekirjoittaneet Keskustan valtuustoryhmän
valtuutetut Hilkka Hyrkkö ja Lotta Paakkunainen, Suomen Kristillisdemokraattisen valtuustoryhmän valtuutetut Heikki Linnavirta ja Merja Eräpolku,
Vihreiden valtuustoryhmän valtuutetut Anna Mustalahti, Heli Kurimo, Satu Nybäck ja Mari Aaltolaine, Laura Skaffari ja varavaltuutetut Anne-Mari
Vainio ja Urpo Uotila, Meidän Lohjan valtuustoryhmän valtuutetut Hannele Maittila, Ana Maria Gutiérrez Sorainen ja Katriina Nousiainen, Sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän valtuutettu Pirjo-Leena Forsström, Vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuutettu Birgit Aittakumpu:

”Keskustan valtuustoryhmä esittää osayleiskaavan selvittämistä Leppäkorven alueelle, joka rajoittuu 110-tien ja Somerontien välille.
 

Nummi-Pusulan kunta näki osayleiskaavan tarpeelliseksi, kun ranskalainen Areva kiinnostui alueesta 2006. Nyt norjalainen yhtiö on tehnyt 1300ha varauksen alueelle kaivostoimintaa varten. Alueella on paljon vakituisia asukkaita ja kesämökkiläisiä. Alue on maa- ja metsätalousaluetta, jolla on merkittäviä luonto ja maisema-arvoja. Jatkuva huoli mahdollisesta kaivostoiminnasta haittaa alueen kehittymistä. Kaivostoiminnan mahdolliset vaikutukset tulee arvioida ja aluetta kehittää Lohjan kaupungin edun mukaisesti, kuntalaisia kuullen.
 

Kuntaliitoksen jälkeen osayleiskaava valitettavasti unohtui. Nyt on aika nostaa tämä tärkeä asia uudelleen esille ja viedä se eteenpäin.
 

Ympäristöarvot:
 

-          Leppäkorven alueella on merkittäviä luontoarvoja, jotka on tärkeä säilyttää.

-          Kaavoituksessa on huomioitava luonnon monimuotoisuuden suojelu ja ympäristön kuormituksen minimointi.

-          Kaivostoiminnan ympäristövaikutukset ovat merkittäviä ja niitä on ehdottomasti vältettävä.

 

Aiemman työn hyödyntäminen:
 

-          Nummi-Pusulan kunnan aikaisemmin tekemä selvitystyö tarjoaa hyvän pohjan nykyisen selvityksen aloittamiselle ja jatkamiselle.

-          Valmistelun keskeytyminen kuntaliitoksen vuoksi ei poista tarvetta eikä vähennä aiemmin tunnistettuja mahdollisuuksia alueen kehittämiseksi.

 

Kaupungin strategiset tavoitteet:
 

-          Osayleiskaavan laatiminen tukisi pitkän aikavälin strategisia tavoitteitamme, jotka painottavat kestävää kehitystä ja asukkaiden hyvinvointia.

-          Alueen kaavoittaminen olisi linjassa strategisen maankäytön suunnitelmien kanssa.
 

Esitämme, että kaupunki käynnistää selvitystyön osayleiskaavan laatimiseksi Leppäkorven alueelle 110-tien ja Somerontien välille. Tämä selvitystyö sisältäisi:
 

-          Alueen nykytilan kartoituksen

-          Mahdollisten asuin- ja liiketoiminta-alueiden määrittelyn

-          Liikenne- ja infrastruktuurisuunnitelman

-          Ympäristövaikutusten arvioinnin
 

Tavoitteena on tuottaa kattava selvitys, joka toimii pohjana varsinaiselle osayleiskaavan laadinnalle ja varmistaa alueen suunnitelmallisen ja kestävän kehittämisen.”

 

Lisätiedot Hallintojohtaja Sanna Lundström, sanna.lundstrom@lohja.fi

 

Päätösesitys Valtuusto päättää

1. merkitä aloitteen saapuneeksi; sekä

2. lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano tiedoksi johdon assistentti Alatalo
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------