Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.06.2024/Pykälä 68


 

Eron myöntäminen kunnallisista luottamustoimista ja uuden varajäsenen valinta tekniseen lautakuntaan

 

755/00.00.01/2022
526/00.00.01/2022

 

Kaupunginhallitus 20.05.2024 § 189

 

 Ruotsalaisen Kansanpuolueen 1. varavaltuutettu Max Schulman on lähettänyt 23.4.2024 kirjeen, jossa hän pyytää eroa kaupunginvaltuuston varavaltuutetun tehtävästä ja teknisen lautakunnan varajäsenen tehtävästä henkilökohtaisista syistä johtuen.

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää se toimielin, jonka valittava luottamushenkilö on.

Kuntalain 17 § (varavaltuutetut) kuuluu seuraavasti: "Valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei ole varavaltuutettua.

Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun."

Vaalilain 93 § (varavaltuutetut) kuuluu seuraavasti: "Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.
Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi."

Vaalikelpoisuudesta lautakunnan jäseneksi säädetään kuntalain 74 §:ssä seuraavaa:

"Vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on, joka henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisen lautakunnan tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa."

Henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen valtuustoon, ei ole vaalikelpoinen myöskään lautakuntaan. Vaalikelpoisuudesta valtuustoon säädetään kuntalain 72 §:ssä seuraavaa:

"Vaalikelpoinen ei ole:

1) valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä;

2) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka toimii kunnanhallituksen tai lautakunnan tehtäväalueen johtavassa tehtävässä tai sellaiseen rinnastettavassa vastuullisessa tehtävässä;

3) kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön;

4) kuntayhtymän jäsenkunnan valtuuston osalta kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön. Edellä tarkoitetussa palvelusuhteessa oleva on vaalikelpoinen valtuutetuksi, jos palvelusuhde päättyy ennen kuin valtuutettujen toimikausi alkaa."

Hallintosäännön 10 §:n mukaan kulttuuri-ja vapaa-ajan lautakunnassa on 7 valtuuston toimikaudekseen valitsemaa jäsentä ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen. Valtuusto valitsee jäsenten keskuudesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Luottamushenkilövalinnoissa tulee noudattaa tasa-arvolain säännöksiä. Kaupungin toimielimiä koskee tasa-arvolain 4a §, jonka mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee valtuustoa lukuun ottamatta olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä jollei erityisestä syystä muuta johdu. Teknisen lautakunnan varajäsenistä on 6 naisia ja 7 miehiä.

Kuntalain 70 §:n 1 momentin mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Suostumus on valinnan edellytys, joten se on annettava ennen valintaa.

 

Lisätiedot Hallintoasiantuntija Hannele Turunen, hannele.turunen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Max Schulmanin eronpyyntö

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää

1) myöntää Max Schulmanille eron kaupunginvaltuuston varajäsenyydestä ja teknisen lautakunnan varajäsenyydestä

2) todeta, että 2. varavaltuutettu Leif Wirtanen nousee 1. varavaltuutetuksi

3) todeta, että kaupunginvaltuuston puheenjohtajan tulee pyytää keskusvaalilautakuntaa nimeämään Ruotsalaiselle Kansanpuolueelle 2. varavaltuutettu.

4. valita tekniseen lautakuntaan uuden varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2025 saakka.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginvaltuusto

------------------------------------

 

Kaupunginvaltuusto 19.06.2024 § 68

 

 

Lisätiedot Hallintoasiantuntija Hannele Turunen, hannele.turunen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Max Schulmanin eronpyyntö

 

Päätösesitys Valtuusto päättää

1) myöntää Max Schulmanille eron kaupunginvaltuuston varajäsenyydestä ja teknisen lautakunnan varajäsenyydestä

2) todeta, että 2. varavaltuutettu Leif Wirtanen nousee 1. varavaltuutetuksi

3) todeta, että kaupunginvaltuuston puheenjohtajan tulee pyytää keskusvaalilautakuntaa nimeämään Ruotsalaiselle Kansanpuolueelle 2. varavaltuutettu.

4. valita tekniseen lautakuntaan uuden varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2025 saakka.

 

Päätös Valtuusto päätti

1) myöntää Max Schulmanille eron kaupunginvaltuuston varajäsenyydestä ja teknisen lautakunnan varajäsenyydestä

2) todeta, että 2. varavaltuutettu Leif Wirtanen nousee 1. varavaltuutetuksi

3) todeta, että kaupunginvaltuuston puheenjohtajan tulee pyytää keskusvaalilautakuntaa nimeämään Ruotsalaiselle Kansanpuolueelle 2. varavaltuutettu.

4. valita tekniseen lautakuntaan Leif Wirtasen varajäseneksi Simon Weckmanin  jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2025 saakka.

 

Täytäntöönpano ote Max Schulman, Leif Wirtanen, uusi nimetty jäsen
kesusvaalilautakunta
tiedoksi teknisen lautakunnan puheenjohtaja Koivisto, toimistosihteeri Anderson, toimistosihteeri Perheentupa
merkitään luottamustoimirekisteriin

------------------------------------