Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.04.2024/Pykälä 178


 

Kaupunginvaltuuston kokouksen 10.4.2024 päätösten täytäntöönpanot

427/00.01.01/2023

 

Kaupunginhallitus 29.04.2024 § 178

 

 Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunginvaltuuston päätökset kokouksesta 10.4.2024 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja päättää panna ne täytäntöön seuraavasti:

§ 32 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
ei toimenpiteitä

§ 33 Pöytäkirjan tarkastus
ei toimenpiteitä

§ 34 Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen
ei toimenpiteitä

§ 35 Varhaiskasvatuksen lisämäärärahaesitys vuodelle 2024
tiedoksi varhaiskasvatusjohtaja Koivumäki, sivistysjohtaja Lehmus, talousjohtaja Lindroos, hallintopäällikkö Lämsä, taloussuunnittelija Toikka

§ 36 Kolmen omakotitontin maanvuokrasopimuksen uusiminen
ote/sähköposti ja kirje: maanvuokralaiset, ote/sähköposti kiinteistökoordinaattori Antti Weiland, kaupungingeodeetti Tapio Ruutiainen, maanmittausinsinööri / vs. maankäyttöinsinööri Anthony Bange

§ 37 Kuntalaisaloite Lohjan on säilytettävä nykyinen kouluverkkonsa
ote aloitteen tekijä, tiedoksi sivistysjohtaja Lehmus

§ 38 Valtuustoaloite
ei toimenpiteitä
 

Lisätiedot Hallintojohtaja Sanna Lundström, sanna.lundstrom@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja vs. Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunginvaltuuston 10.4.2024 tekemät päätökset ovat syntyneet lainmukaisessa järjestyksessä ja valtuuston toimivallan puitteissa ja ne täytäntöönpannaan tällä päätöksellä.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

------------------------------------