Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.05.2024/Pykälä 195


 

Kuntalaisaloite: Lohjan houkuttelevuuden nostaminen

 

550/07.02.01.02/2022

 

Kaupunginhallitus 20.05.2024 § 195

 

 Sami Rautenen (suostumus nimen julkaisuun) esittää 18.3.2022 saapuneessa aloitteessa seuraavaa:

”Lohjan väestö vanhenee ja väkiluku on viime vuodet ollut laskussa (vuosi 2021 taitaa olla nipin napin muuttovoittoinen), vaikka tavoitteena on 1% vuotuinen kasvu. Samoin on käymässä suurelle osalle suomalaisista kunnista, mutta mielestäni Lohjalla potentiaalia saada suunta muuttumaan.

Kohderyhmäksi kannattaa ottaa pk-seudun nuori ja korkeasti koulutettu väestö. Pk-seudulle muuttaa nuoria ihmisiä opiskelemaan korkeakouluihin ja valmistuttuaan he työllistyvät usein pk-seudun työnantajille hyvätuloisiin asiantuntijatehtäviin. Monet ovat siinä vaiheessa myös perustamassa perhettä ja ostamassa asuntoa.

Viimeistään korona on osoittanut, että etätyö on tehokasta ja iso osa asiantuntijatyötä tekevistä pystyy etätöitä tekemään. Lohja on lähellä pk-seutua ja moottoritien (ja ehkä tulevaisuudessa tunnin junan) ansiosta työmatka Espooseen tai Helsinkiin voi olla ajallisesti jopa lyhyempi kuin pk-seudun sisällä liikkuessa. Tämä mahdollistaa helposti hybridimallin, jossa esim. puolet ajasta tekee etänä ja toisen puolen matkustaa paikan päälle.

Lohjan imago on kuitenkin varsin heikko, ainakin oman epävirallisen empiirisen tutkimuksen mukaan. Pk-seudun ympärillä on Lohjalla kilpailijoita (esim. Porvoo, Järvenpää tai Kirkkonummi) ja Lohjan tulee erottua edukseen, jotta ihmiset valitsevat useammin Lohjan muiden kuntien sijaan. Lohja tarvitsee näkyvyyttä.

Pelkkä toivominen ei tietenkään riitä, vaan asialle kannattaa tehdä jotain. Ehdotan tähän kohdennettua some-kampanjointia esim. blogien ja videoblogien muodossa. Pitää valita sellaiset kanavat, joissa sisältö tavoittaa halutun kohderyhmän. Esimerkiksi moni pienen lapsen vanhempi käyttää Instagramia, joten sinne kannattaa tuottaa sisältöä liittyen lapsiperheiden tarpeisiin. Vaikkapa Lohjan kouluissa oleva Harrastamisen Suomen malli, jota ei pk-seudulta vielä löydy, tai sitten erilaisten retki- ja luontokohteiden esittelyjä.

Mikäli tässä on järkeä, niin tällaiseen projektiin voisi esim. ottaa Laurealta Lohjan toimipisteen liiketalouden opiskelijoita palkalliseen harjoitteluun, sillä nimenomaan nuorten näkemystä kaivataan sisällön tuottamiseen ja muuhun ideointiin. Heille kohderyhmä ja käytettävät kanavat ovat jo entuudestaan tuttuja.”

Vastaus aloitteeseen

Lohjan kaupungin houkuttelevuuden ja sitä kautta elinvoimaisuuden lisääminen on kaupunkistrategian mukainen tavoite. Kaupunki pyrkii aktiivisesti lisäämään tunnettuuttaan tuottamalla esimerkiksi erilaisia tapahtumia, joiden avulla houkutellaan kävijöitä myös pääkaupunkiseudulta. Vuonna 2023 menestyksekkäästi toteutettuja tapahtumia olivat esimerkiksi Lohja700-juhlavuosi, kesäkuussa järjestetty iltatori, elokuussa järjestetty juhlavuoden nelipäiväinen pääjuhla ja uuden vuoden juhla. Tapahtumien monipuoliseen ja kohderyhmälähtöiseen sisällöntuotantoon ja markkinointiin onkin viime vuosina erityisesti panostettu. Vuonna 2023 paljon positiivisuutta näkyvyyttä kerättiin etenkin lapsiperheiden keskuudessa Lohjan Aku Ankka -mainosliitteellä. Menestyksekkäiden ja houkuttelevuutta lisäävien tapahtumien tuotantoa jatketaan myös vuonna 2024 kaupunkiin perustetun tapahtumatiimin voimin.

 
Lohjan kaupunkimarkkinoinnin osa-alueet ovat: matkailu- ja tapahtumamarkkinointi, työnantajamielikuva ja rekrytointi, asukashankinta ja tonttimyynti sekä elinvoimaisuus ja yritysten houkutteleminen. Kaikkien osa-alueiden jatkuva kehittäminen on kaupungin toiminnan keskiössä. Kaupungin teettämän asukas- ja vetovoimatutkimuksen vastausten perusteella Lohjan heikkous ei ole kaupungin imago, vaan heikko tunnettuus. Lohjalla käyneet tai kaupungin muuten tuntevat pitivät kaupungin mainetta lähtökohtaisesti hyvänä. Siispä panostamme jatkossa erityisesti siihen, että saamme uusia kävijöitä Lohjalle.

 
Vuoden 2024 aikana kaupungin viestinnän tavoitteena on tarkentaa Lohjan brändiä ja lisätä samalla sen tunnettuutta ja imagoa. Prosessin aikana pyritään tunnistamaan paremmin Lohjan vahvuuksia, jotta niitä voidaan hyödyntää entistä paremmin kaupunkimarkkinoinnin tukena. Kuten aloitteessa ilmaistaan, hyvin keskeistä on asumiseen liittyvän markkinoinnin lisääminen sekä Lohjan ainutlaatuisuuden, keskustan ja maaseutuelämän yhdistämisen korostaminen. Vuonna 2024 panostamme erityisesti asumisen eri mahdollisuuksien ja tonttien markkinointiin sekä työnantajamaineen kehittämiseen. Keskitämme markkinointia nimenomaan pääkaupunkiseudulle.
 

 Lohjan kaupungin viestintäyksikkö kiittää aloitteentekijää hyvistä ideoista ja ajatuksista. Kuten todettua, markkinointia pyritään jatkuvasti kehittämään ja aloitteessa esitetyt ideat otetaan huomioon kaupungin viestinnän ja markkinoinnin suunnittelussa myös jatkossa.

 

Lisätiedot Viestintäkoordinaattori Roosa-Maria Kylli, roosa-maria.kylli@lohja.fi

 

Oheismateriaali 

 

Liite 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. merkitä tiedoksi selvityksen tehdyistä ja tulevista markkinointitoimenpiteistä

2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginvaltuusto

------------------------------------