Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.05.2024/Pykälä 197


 

Otto-oikeuden käyttäminen toimielinten ja viranhaltijoiden päätöksiin

 

 

Kaupunginhallitus 20.05.2024 § 197

 

 Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

Hallintosäännön 33 §:n mukaan kaupunginhallituksella tai kaupunginjohtaalla ei ole otto-oikeutta kuntien yhteisen ympäristöterveyslautakunnan tekemiin päätöksiin. Otto-oikeutta ei ole myöskään niihin päätöksiin, jotka on kuntalain 92 §:ssä rajattu otto-oikeuden ulkopuolelle.

Hallintosäännön 35 §:n 1 momentin mukaan kaupunginhallituksen jaoston ja kaupunginhallituksen alaisen viranhaltijan on ilmoitettava kaupunginhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kaupunginhallitus on päättänyt, ettei käytä otto-oikeuttaan.

Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään sähköisesti luottamushenkilöportaaliin, josta se on kaupunginhallituksen luettavissa.

Lautakuntien alaisten viranhaltijoiden päätökset ilmoitetaan ao. lautakunnalle.

13.5.2024 mennessä on valmistunut seuraavat lautakuntien ja jaostojen pöytäkirjat:

- Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 23.4.2024
- Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 25.4.2024
- Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto 25.4.2024
- Sivistyslautakunta 6.5.2024
- Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto 7.5.2024
- Tekninen lautakunta 7.5.2024
- Kaupunkikehityslautakunta 7.5.2024
 

Lisätiedot Toimistosihteeri Jonna Riekkinen, jonna.riekkinen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - asialistat toimielinten kokouksista 8.5.2024 asti
- kaupunginhallituksen alaisten viranhaltijoiden pääätökset ajalta 19.4.-13.5.2024

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää merkitä edellä esitetyt lautakuntien, jaostojen ja muiden toimielinten pöytäkirjat, sekä viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei kaupunginhallitus käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

------------------------------------