RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 07.05.2024/Pykälä 67
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Loma-asunnon rakennuspaikan maanvuokrauksen jatkaminen Liessaaressa III
11/10.00.02/2024
Kaupunkikehityslautakunta 07.05.2024 § 67
1.Yleistä
Lohjan kaupunginvaltuusto on 25.8.2021 § 131 päättänyt Liessaaren ranta-asemakaavan mukaisten Lohjan kaupungin omistamien loma-asuntojen rakennuspaikkojen maanvuokrauksen ehdoista. Kaikki olemassa olevat 13 maanvuokrasopimusta on päättymässä 31.12.2024. Kaikki maanvuokralaiset (silloiset) saivat em. kaupunginvaltuuston päätöksen syyskuun 2021 alussa ja päätös tuli lainvoimaiseksi 7.10.2021, kun siitä ei tehty yhtään valitusta hallinto-oikeuteen. Määräaika maanvuokralaisille ilmoittaa halustaan jatkaa maanvuokrausta on to 29.8.2024 em. kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti. Muutoin kaupunki katsoo, että maanvuokralainen luopuu maanvuokrauksesta ja purkaa rakennukset sekä siistii paikan viimeistään 30.6.2025 mennessä. Tämä on sovittu kaikissa olevissa maanvuokrasopimuksissa.
Maanvuokrasopimusten uusimisten suhteen maanvuokralaiset saivat tonttipalveluista keväällä 2024 viikolla 13 tai 14 paperikirjeen muistuttaen em. 29.8.2024 määräpäivästä.
2.Yksittäisen maanvuokrasopimuksen uusiminen
Em. kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti jatkomaanvuokrauksista päättää kaupunkisuunnittelulautakunta, joka nykyisen hallintosäännön mukaan on toki kaupunkikehityslautakunta. Kaikki perusteet ovat toki em. kaupunginvaltuuston päätöksessä. Korttelin 6 rakennuspaikkan 2 maanvuokralaiselta on tullut 11.4.2024 ilmoitus maanvuokrasopimuksen jatkamiseksi. Tila on 444-460-1-47 Eskolanlahti pinta-alaltaan 1918 m², josta maata on 1525 m² ja vettä 393 m². Em kaupunginvaltuuston päätöksen mukaan ensimmäisen kalenterivuoden uusi maanvuokra on 2665 €. Maanvuokralainen on saanut maanvuokrasopimuksen katsottavaksi 12.4.2024.
Lisätiedot maanmittausinsinööri (/ vs. maankäyttöinsinööri) Anthony Bange, anthony.bange@lohja.fi
Oheismateriaali -kartta (1sivu),
-maanvuokrasopimus (7 sivua) ja
-kaupunginvaltuuston päätös 25.8.2021 § 131 (33 sivua).
Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja Puistosalo Pekka
Päätösesitys Kaupunkikehityslautakunta päättää, että Lohjan kaupunki uusii maanvuokrasopimuksen Liessaaren ranta-asemakaavan korttelin 6 rakennuspaikkaa 2 ja vesialuetta vastaavasta tilasta 444-460-1-47 Eskolanlahti pinta-alaltaan 1918 m² -------------- ajalle 1.1.2025 – 31.12.2055 elinkustannusindeksiin sidottavalla 2665,00 € suuruisella perusvuosivuokralla ja muutoin ohessa olevan maanvuokrasopimuksen mukaisin ehdoin.
Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano ote / sähköposti: maanvuokralainen
tiedoksi: kiinteistökoordinaattori Antti Weiland, tonttipalveluinsinööri Erika Tatti, vs. maankäyttöinsinööri Anthony Bange
------------------------------------
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |