Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 220


Liite 1 Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma 2024-2025, 25.4.2024

 

Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma

 

119/00.01.02/2023

 

Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto 07.05.2024 § 28

 

 Kuntalain (410/2015, §1) ja Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lain (612/2021, §6) mukaan kunnan tehtävä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä. Ensisijaisesti kunnalla on vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä siltä osin kuin tämä tehtävä kytkeytyy kunnan muihin lakisääteisiin tehtäviin. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021, §6) velvoittaa kuntaa seuraamaan asukkaidensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin sekä kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus. Koko kunnan väestöä koskevan Laajan hyvinvointikertomuksen ja –suunnitelman lisäksi  kunnan on laadittava lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi kunnan toimintaa koskeva Lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelma (Lastensuojelulaki 13.4.2007/417, §12) sekä  suunnitelma toimenpiteistään ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi eli Ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelma (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 28.12.2012/980, §5). 

 

  Lohjan laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma vuosille 2023–2025 on hyväksytty valtuustossa 14.6.2023. Samaan aikaan hyväksyttiin myös koko väestöä koskeva Kulttuurihyvinvointisuunnitelma 2023–2025 ja Lohjan liikuntaohjelma 2025 sekä lakisääteinen Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2023–2025, joka täydentää laajaa suunnitelmaa keskittyen 0–29-vuotiaiden lohjalaisten hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta edistäviin palveluihin ja toimintaan.  Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma täydentää laajaa suunnitelmaa keskittyen yli 65-vuotiaiden lohjalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyviin tekijöihin.

 

  Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelmaan on poimittu kesäkuussa 2023 hyväksytyistä muista suunnitelmista ikääntyneitä koskettavat tavoitteet ja toimenpiteet sekä täydennetty ja tarkennettu niitä uusilla, mahdollisimman konkreettisilla tavoitteilla ja toimenpiteillä. Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelman suunnitelmakausi 2024-2025 on normaalia nelivuotiskautta selvästi lyhyempi, koska tavoitteena on seuraavasta valtuustokaudesta alkaen yhdistää lakisääteisten suunnitelmien laatimisen aikataulu ja asiakirjat yhdeksi kokonaisuudeksi.

 

 Suunnitelmakaudella keskeisinä tavoitteina on mm. vahvistaa ikääntyneiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yhteistyötä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ja järjestökentän kanssa, vahvistaa ikääntyneiden osallisuutta sekä palvelujen esteettömyyttä ja saavutettavuutta.

 

 

 

 Suunnitelma on laadittu osallistaen Lohjan vanhus- ja vammaisneuvostoa, Lohjan kaupungin ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen asiantuntijoita ja viranhaltijoita sekä kolmannen sektorin toimijoita. Lisäksi Lohjan kaupungin vanhus- ja vammaisneuvostolle sekä valtuustoryhmille on annettu mahdollisuus antaa suunnitelmaluonnoksesta lausuntonsa, joiden perusteella suunnitelmaa on tarkennettu.

 

 Liitteenä olevaan suunnitelma tullaan taittamaan lopulliseen ulkomuotoon ennen sen viemistä hallituksen ja valtuuston käsittelyyn.

 

Lisätiedot Erityisasiantuntija Johanna Repola, johanna.repola@lohja.fi

 

Liite Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma vuosille 2024-2025 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto päättää
esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle liitteen mukaisen Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelman hyväksymistä.

 

Päätös Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano kaupunginhallituksen esityslistalle

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jussi Patinen poistui kokouksesta klo 16.56.

Kaupunginjohtaja Pasi Perämäki poistui kokouksesta klo 17.07 ja hän palasi kokoukseen klo 17.15 ennen päätöksen tekoa.

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 03.06.2024 § 220

 

 

Lisätiedot Erityisasiantuntija Johanna Repola, johanna.repola@lohja.fi
 

Liite Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma vuosille 2024-2025 (taitettu versio)

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää hyväksyä liitteenä olevan Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelman vuosille 2024-2025.

 

Käsittely Erityisasiantuntija Johanna Repola liittyi kokoukseen asiantuntijaksi
klo 16.48 asian käsittelyn alkaessa. Repola poistui kokouksesta klo 17.27 ennen päätöksentekoa.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginvaltuusto

------------------------------------