Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 224


 

Saukkolan entisen päiväkodin huutokaupassa saadun korkeimman tarjouksen hyväksyminen

 

16/10.00.02/2024

 

Kaupunginhallitus 03.06.2024 § 224

 

 Kaupunginhallitus 21.08.2023 §295 mukaisesti on päättänyt, että Saukkolan päiväkotikiinteistö 444-538-1-4 (Pv-koti) ja siihen kuuluva päiväkotirakennus myydään julkisella huutokaupalla. Kiinteistön alueella on voimassa Saukkolan teollisuusalueen rakennuskaavan muutos SA006, joka tuli voimaan 25.11.1984. Kiinteistö sijaitsee YL-alueella ja sen pinta-ala noin 3942 m². Kiinteistöllä on vesi- ja viemäriliittymät. Tontti ei ole suuri eikä sillä ole kaupungin maapolitiikan kannalta erityisarvoa.

 

 Saukkolan päiväkotirakennus on rakennettu vuosina 1991 ja 1999. Rakennuksen kerrosala on noin 674 m². Sitowisen vuonna 2018 tekemän kosteus- ja sisäilmateknisen tutkimuksen perusteella päiväkotirakennuksessa on todettu olevan moniongelmainen ja siinä on kosteusongelma. Saukkolan päiväkoti on ollut kokonaan tyhjillään 14.12.2018 alkaen.

 

 ***

 Huutokauppa päättyi 13.05.2024 kello 18.57. Kohdetta käytiin katsomassa 4 705 kertaa, ja siitä tehtiin kaikkiaan 38 tarjousta. Tarjoajia oli 9. Korkeimman tarjouksen, 13 300 €, teki -------------------.

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Tapio Ruutiainen, tapio.ruutiainen@lohja.fi

 Tonttipalveluinsinööri Erika Tatti, erika.tatti@lohja.fi

 

 

Oheismateriaali Kiinteistöregisteriote

 Lainhuutotodistus

 Rasitetodistus

 Pohjapiirustus

 Kiinteistökartta 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää, että Lohjan kaupunki myy Saukkolan päiväkotikiinteistön 444-538-1-4 jonka pinta-ala on noin 3942 m², ja siihen kuuluvan päiväkotirakennuksen, 13.05.2024 päättyneessä huutokaupassa korkeimman tarjouksen tehneelle ------------------- 13 300 euron hinnalla.

 

Käsittely

 

Esittelijän muutettu päätösesitys

Kaupunginhallitus ei myy Saukkolan päiväkotikiinteistöä, vaan valmistelee tontin jatkokäyttöä varten.

 

Päätös Kaupunginhallitus ei myy Saukkolan päiväkotikiinteistöä, vaan valmistelee tontin jatkokäyttöä varten.

 

Täytäntöönpano Huutokaupassa korkeimman tarjouksen jättänyt, kaupunkigeodeetti Tapio Ruutiainen, tekninen johtaja Moisio Markus, tilapäällikkö Peltonen Matti

------------------------------------