Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto
Pöytäkirja 06.06.2024/Pykälä 69


 

Lausunto Uudenmaan ELY-keskukselle ehdotuksesta Uudenmaan merkittäviksi tulvariskialueiksi

 

122/00.04.01/2024

 

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto 06.06.2024 § 69

 

 Tulvariskien hallintaa koskevan lain (620/2010) tavoitteena on vähentää tulvariskejä, ehkäistä ja lieventää tulvista aiheutuvia menetyksiä sekä edistää varautumista tulviin. Lain tarkoituksena on parantaa myös varautumista sää- ja vesiolojen muutoksiin, erityisesti ääri-ilmiöiden yleistymiseen, ja edistää näin sopeutumista ilmastonmuutokseen.

Vesistöjen tulvimisesta ja merenpinnan noususta aiheutuvat riskit arvioidaan suunnitteluprosessissa vuosina 2025-2027 ja tulvariskien hallinta suunnitellaan järjestelmällisesti valtakunnallisesti yhdenmukaisin perustein. Vesitaloudellisten keinojen ohella kiinnitetään huomiota erityisesti alueiden käytön suunnitteluun ja rakentamisen ohjaukseen sekä pelastustoimintaan. Tulvariskien hallinnassa otetaan huomioon olosuhteet ja toimenpiteet sekä paikallisesti että alueellisesti. Tulvariskien hallintasuunnitelmat laaditaan ja hyväksytään vuoden 2027 loppuun mennessä.

Päävastuu vesistöalueiden ja merenrannikon tulvariskien hallinnan suunnittelusta on elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilla. Vesistö- ja meritulvariskien hallinnan suunnittelussa viranomaisten yhteistyö järjestetään vesistöalueittain tai rannikko-osittain niin sanotuissa tulvaryhmissä, jotka hyväksyvät elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten valmistelemat ehdotukset vesistö- ja meritulvariskien hallintasuunnitelmiksi merkittäville tulvariskialueille. Näiden suunnitelmien lopullisesta hyväksymisestä päättää maa- ja metsätalousministeriö. Tulvariskien hallintasuunnitelmat vuosille 2022-2027 laadittiin ja hyväksyttiin vuonna 2021. Nyt kysymys on seuraavasta kierroksesta ja suunnitelmien laatimisesta kaudelle 2028-2033.

Tavoitteena on tulvariskien vähentäminen vuosina 2025-2027 laadittavassa suunnitelmassa esitetyin toimenpitein. Kansalaisille ja etutahoille turvataan mahdollisuudet osallistua tulvariskien hallinnan suunnitteluun. Tarkoituksena on, että tulvariskien hallinnan suunnitteluprosessin ja eri tahojen osallistumisen tuloksena saavutettaisiin mahdollisimman laaja hyväksyntä sille, millä tavoin tulvariskien hallinta voitaisiin parhaiten järjestää suunnitelmassa tarkoitetulla alueella.

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus pyytää Lohjan kaupungin lausuntoa asiakirjasta ”Ehdotus Uudenmaan maakunnan tulvariskialueiksi" 17.6.2024 mennessä. Ehdotuksessa esitetään tulvariskien hallinnasta annetun lain (620/2010) 20 §:n mukainen tarkistus edelliseen tulvariskien alustavaan arviointiin, joka tehtiin vuonna 2018. Tämän alustavan arviointivaiheen jälkeen käynnistetään tulvariskien hallinnan suunnittelu nimetyille merkittäville tulvariskialueille. Maa- ja metsätalousministeriö nimeää vuoden 2024 lopussa ELY-keskuksen esityksestä ne merkittävät tulvariskialueet, joille tulvariskien hallintasuunnitelmat laaditaan.

Alustavan arvioinnin perusteella Helsingin ja Espoon rannikkoalue ehdotetaan edelleen säilytettäväksi merkittävänä tulvariskialueena. Muutoksena aiempaan Loviisan rannikkoalueen pysyttämistä merkittävänä tulvariskialueena ei nähdä tehtyjen tomien vuoksi enää tarkoituksenmukaisena tai kustannustehokkaana prosessina.

Lohjan kaupungin alueella ei sijaitse merkittäviksi tulvariskialueiksi arvioituja kohteita. Aiemmalla suunnittelukierroksella muiksi tulvariskialueiksi nimetyistä kohteista esitetään poistettaviksi mm. Karjaanjoen vesistöalueelta Lohjanjärvi (Lohja). Perusteluna todetaan, että Lohjanjärven säännöstelyn lupamääräysten muutoksen myötä mm. kevään ja loppukesän säännöstely on muuttunut joustavammaksi, jolloin mahdollisiin tulviin voidaan varautua aiempaa paremmin.

Lausuntopyynnön diaarinumero on UUDELY/3301/2024 ja lausunnon voi antaa lausuntopalvelu.fi:ssä.

Lohjan kaupungin hallintosäännön 29.2 § mukaan Kaupunkikehityslautakunnan lupajaoston tehtävänä on toimia Lohjan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisena. Hallintosäännön 29.2 § kohdan 9 mukaan lupajaosto antaa Lohjan kaupungin lausunnot sen toimialaan liittyvissä asioissa.
 

Lisätiedot Ympäristöpäällikkö Jarkko Koskela, jarkko.koskela@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Lausuntopyyntö ehdotuksesta Uudenmaan merkittäviksi tulvariskialueiksi
- Ehdotus Uudenmaan merkittäviksi tulvariskialueiksi
 

Esittelijä Ympäristöpäällikkö Koskela Jarkko

 

Päätösesitys Lohjan kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päättää antaa Uudenmaan ELY-keskukselle seuraavan lausunnon ehdotuksesta Uudenmaan merkittäviksi tulva-alueiksi:

Lupajaosto pitää käytettyjä menetelmiä ja ehdotusta merkittäviksi tulva-alueiksi perusteltuna. Lupajaosto kuitenkin katsoo, että Lohjanjärven pudottaminen pois muista tulvariskikohteista ei ehdotuksessa esitetyllä perustelulla ole vielä ajankohtaista. Uudesta säännöstelykäytännöstä ja sen vaikutuksista suuriin tulviin ei ole vielä kokemusta. Sen vuoksi lupajaosto esittää, että Lohjanjärven osalta merkintä muuna tulvariskikohteena säilytetään myös seuraavalla kaudella 2028-2033.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Uudenmaan ELY-keskus

------------------------------------