Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto
Pöytäkirja 06.06.2024/Pykälä 74


 

Oikaisuvaatimus rakennuslupamaksusta 75000075; 444-2024-73

 

38/10.03.00/2024

 

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto 06.06.2024 § 74

 

Hanke
Kiinteistölle on myönnetty rakennuslupa 444-2024-73 (Rakennuslupa) toimenpiteille:
Asuinrakennus (katosta 32 m²), autosuoja (katosta 19 m²), sauna (katosta 8 m²) sekä jätevesijärjestelmä x 2.

Luvan päätöspäivä on ollut 14.3.2024 § 72. Rakennuslupaa koskevasta laskusta on valitettu 19.5.2024.

Asiasta on tehty selvitys, jossa lasku on todettu aiheelliseksi.

Oikaisuvaatimuksesta
Asiakkaan oikaisuvaatimus;

“1.  Laskulla esitetyt kohdat 2.1 ja 2.2 pitäisi laskea rakennusten asemapiirustuksen mukaisten kokonaisalojen mukaan. Nyt laskutettaviin neliöihin on laskettu mukaan katokset, vaikka niitä ei missään muualla lupaprosesseihin liittyen lasketa rakennuksen pinta-alaan mukaan. Hinnaston kohdassa 19 sanotaan seuraavaa: "Maksua määrättäessä rakennuksen kokonaisalaan lasketaan kerrosten, kellareiden ja ullakon alat ulkoseinien ulkopinnan mukaan laskettuina. Tätä määritelmää soveltaen lasketaan myös rakennuksen osan tai säiliön, katoksen tai vastaavan rakennelman kokonaisala. "Tämä teksti tukee käsitystäni asiasta. Tekstissä on ensin kerrottu hyvin yksiselitteisesti, että rakennuksen kerrosala lasketaan ulkoseinien ulkopintojen mukaan (mukaan lukien kerrokset, kellarit ja ullakot). Sen jälkeen on kerrottu, että samaa määritelmää (kokonaisala = ulkoseinien rajaama alue) voidaan soveltaa myös rakennuksen osaan, säiliöön, katokseen tai vastaavaan rakennelmaan. Mikäli tekstissä on tarkoitettu, että säiliön, katoksen tai vastaavan rakennelman pinta-ala tulisi lisätä rakennuksen kokonaisalaan, tekstissä pitäisi lukea esim. ".. ulkopinnan mukaan laskettuina. Tämän lisäksi rakennuksen kokonaisalaan lasketaan myös rakennuksen osan, säiliön..." tai vastaavaa. Hinnaston epäselvä kirjaus ei voi koitua asiakkaan kustannukseksi. Lisäksi huomauttaisin, että hinnaston kohdissa 2.1 ja 2.2 viitataan rakennuksen kokonaisalaan, jonka yleinen määritelmä on rakennuksen ulkoseiniin rajautuva pinta-ala.

2. Laskulla on esitetty 1 kpl iso sijaintikatselmus ja 2 kpl pieniä sijaintikatselmuksia. Hankkeella ei ole kuitenkaan pidetty vielä yhtäkään sijaintikatselmusta. On melko erikoista, että sijaintikatselmukset pitäisi maksaa etukäteen, eikä toteutuneen mukaan sitten kun ne on tehty. Voin kuitenkin tarvittaessa joustaa tässä asiassa ja maksaa katselmukset etukäteen, mutta niiden määrä pitää korjata. Talo ja autotalli voidaan tarkastaa samalla katselmuksella. Saunan katselmus saatetaan joutua pitämään erikseen. Tällöin suurin hyväksyttävä laskutettava määrä on 1 kpl iso katselmus (talo ja autotalli) ja 1 kpl pieni katselmus (sauna). Hinnaston kohdassa 9.4 lukee sijaintikatselmuksista seuraavaa: "Pienet kohteet (esim. yksittäiset rakennukset alle 150 m²) /  Isot kohteet (esim. useita rakennuksia, yli 150 m²)". Mitään estettä useamman rakennuksen katselmoimiselle yhdellä kertaa isossa katselmuksessa ei siis ole (ks. "esim. useita rakennuksia") ja laskutus pitää olla toteutuneen (tai tässä tapauksessa toteutuvan) mukainen. Ymmärrän, että teidän ei ole mahdollista tietää etukäteen, miten ja montako katselmusta pidetään, minkä takia minun mielestäni olisikin selkeintä, että laskutus tapahtuu toteutuneen mukaan sitten kun katselmukset on tehty. Mutta kuten sanottu, olen valmis maksamaan 1 kpl iso katselmuksen ja 1 kpl pienen katselmuksen myös etukäteen, jos niin toivotte.”

Selvitys
Maksu määräytyy (Lohjan kaupungissa rakennusvalvonnan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut eli rakennusvalvonnan) taksan, mukaan, joka on voimassa lupapäätöksen antamispäivänä tai viranomaisetehtävän suorittamishetkellä. Lupa on myönnetty 14.3.2024. luvan antopäivä on ollut 18.3.2024. Taksa on tullut voimaan 1.3.2024

Ote taksasta:

cid:image002.png@01DAAA9F.5A9272C0

 

Kokonaisalasta; Voimassa olevan taksan § 19 mukaisesti katokset lasketaan laskutettaessa mukaan laskutettavaan kokonaisalaan. ”…katoksen kokonaisalaan lasketaan ajateltavissa olevien ulkoseinien rajaama kaikkien kerrostasojen pinta-ala.”

 

Ote taksasta:

cid:image001.png@01DAAA9F.5A9272C0

Sijaintikatselmus;
Sijaintikatselmuksen määräytyminen tulee mittausosaston lausunnon perusteella. Vakiintuneen tavan mukaan kaikille uusille hankkeille pyydetään lausunto tarvittavista mittauksista sijaintilausunnolla Mittaosastolta. Lausunnossa tarvittavaksi määritellyt katselmukset laskutetaan aina rakennusluvan laskutuksen yhteydessä.
Kahden tai useamman laskun lähettäminen aina erikseen vasta sijaintikatselmuksen suorittamisen jälkeen nostaisi katselmusten kustannuksia, koska todennäköisesti Mittaosastolle tulisi palkata oma sihteeri hoitamaan laskutusta.

Kyseisessä laskussa on lausunnolta määräytynyt ns. pienten kohteiden sijaintikatselmus x 2 ja yksi iso sijaintikatselmus rakennusten mukaan.

Mittausinsinöörin kommentit;

- kyseessä ensimmäinen valitus etukäteen laskutuksesta viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana
- asiakas itse myöntää, ettei mittausinsinööri pysty tietämään milloin luvassa määrätyt sijaintikatselmukset pystytään tekemään

Päätöksen perustelu ja oikeusohjeet
Selvityksen perusteella laskun määrityksessä ei ole tapahtunut hintaa muuttavia virheitä.


MRL 145 §
MRL 150a §

Hallintolaki 50 §, 51§
 

Lisätiedot Johtava rakennustarkastaja Juha Heikkinen, juha.heikkinen@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Laskukopio
- Oikaisuvaatimus ja esitys virheen korjaamiseksi

 - Sijaintilausunto 

 

Esittelijä Johtava rakennustarkastaja Heikkinen Juha

 

Päätösesitys Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päättää hylätä laskusta esitetyn oikaisuvaatimuksen.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano oikaisuvaatimuksen tekijä

------------------------------------