Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 19.06.2024/Pykälä 91


 

Asemakaavan muutoshakemus Gunnarlankatu 5

 

251/10.02.03/2024

 

Kaupunkikehityslautakunta 19.06.2024 § 91

 

 Kt Oy Gunnarlankatu / Sagax Finland Oy on jättänyt suunnitteluvaraushakemuksen ja asemakaavan muutoshakemuksen. Kiinteistön vuokralaisena toimii elektronisia komponentteja valmistava yritys GPV Finland Oy, joka on lohjalaisittain merkittävä työnantaja. Yrityksellä on toimintaa kolmessa toimipisteessä eri puolilla Lohjaa, ja niiden välillä on päivittäistä logistiikka- ja liikennetarvetta.

Kaavamuutoksella tavoitellaan 1 919 kerrosneliömetrin laajuista kerrosalan lisäystä, mikä edellyttäisi laajentumista hieman viereisen, kaupungin omistaman puistoalueen (Uniplastinpuisto, asemakaavassa VL) puolelle. Nykyinen tontilla käytetty rakennusoikeus on 8 483 kem ja kaavamuutoshakemuksen mukaan tavoitteellinen kokonaisrakennusoikeus olisi kaavamuutoksen jälkeen siten 10 402 kem.


Laajennuksen tarkoituksena on, että vuokralaisena toimiva yritys voisi keskittää toimintansa Lohjalla Gunnarlankadun toimipisteeseensä. Tämä vähentää liikennetarvetta ja siirtää toimijan logistikkakuljetuksia Lohjan kaupungin alueelta tontin ja rakennuksen sisäiseksi. Puiston puolelle laajentuminen on tarkoitus pitää mahdollisimman vähäisenä.

Asemakaavan muutoshakemus koskee hakijan omistamaa kiinteistöä 444-13-662-1 ja siihen rajoittuen pieneltä osin kaupungin omistamaa kiinteistöä 444-13-9903-0. Tarkempi suunnittelualueen rajaus tutkitaan asemakaavoituksen yhteydessä.

Kaavamuutosaloite vastaa kaavoitusohjelman priorisointiperiaatteita. Kaavoitusohjelmaa on tarkoitus tarkistaa seuraavan kerran syksyn 2024 aikana. Osa kuluvan vuoden asemakaavoista on edennyt suunniteltua nopeammin ja tämän kaavamuutoksen tekemiseen on mahdollista kiinnittää valmisteluresurssi jo nyt kuluvan kesän aikana. Kaavamuutoksen hakija teettää ennakoivasti omalla kustannuksellaan luontoselvitystä. Erillistä suunnitteluvarausta alueella ei tarvita, jos käynnistetään suoraan asemakaavan muutos.

Kaavamuutoksesta tehdään normaaliin tapaan erillinen kaavoituksen käynnistämissopimus kaupungin ja kaavamuutoksen hakijan kesken: kaavamuutoksen hakija sitoutuu korvaamaan maankäyttö- ja rakennuslain 59 §:n mukaisesti kaavan laatimisesta ja käsittelystä aiheutuvat kustannukset voimassa olevan kaavoituksen taksan mukaisesti.

 

 Asemakaavan muutoksella muodostuvan uuden rakennusoikeuden takia kaavasta laaditaan aikanaan erikseen myös varsinainen maankäyttösopimus, jonka hyväksyy kaupunginhallitus.

 

Lisätiedot Kaavoituspäällikkö Kristiina Rinkinen

 

Oheismateriaali Asemakaavan muutoshakemus 10.6.2024

 

Liite Asemakaavan muutoshakemuksen kartta 20.2.2024

 

Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösesitys Kaupunkikehityslautakunta päättää hyväksyä asemakaavan muutoksen lisäyksenä kaavoituksen työohjelmaan 2024-2026.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano tiedoksi kaavoituspäällikkö Rinkinen

 

 Kaavoituspäällikkö Kristiina Rinkinen ja kaavasuunnittelija Klaus Seppänen poistuivat kokouksesta klo 18.37 tämän asian käsittelyn jälkeen.

------------------------------------