Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Työllisyys- ja elinkeinolautakunta
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 11


 

Lisämäärärahan osoittaminen Lohja-Karkkila Työllisyysalueen valmisteluun

 

1354/02.02.00/2022

 

Työllisyys- ja elinkeinolautakunta 13.06.2024 § 11

 

 Lohja-Karkkila Työllisyysalue tulosyksikkö aloittaa toimintansa 1.1.2025. Työllisyysalueen toimintaan tai valmisteluun ei ole osoitettu määrärahaa vuodelle 2024.

Työllisyysalueen valmisteluorganisaatio on ehdottanut rekrytoitavaksi yhden työllisyysaluepäällikön sekä yhden palvelupäällikön vuoden 2024 lopussa työllisyysalueen lakisääteisen toiminnan aloittamisen sekä organisoinnin turvaamiseksi heti 1.1.2025 alkaen.  

Työllisyysaluepäällikkö vastaa työllisyysalueen toiminnasta. Nykyisen työllisyysalueen valmistelusta vastaavan työllisyyspäällikön tehtävä päättyy määräaikaisena 31.12.2024. Muutoksen valmistelun saumattoman jatkuvuuden ja tehtävien sujuvan siirtymisen sekä organisaation tulevien prosessien suunnittelun takia työllisyysaluepäällikön tehtävän täyttäminen vuoden 2024 puolella on tärkeää.


Palvelupäällikkö toimii perustettavan yksikön kolmannen tiimin esihenkilönä, vastaa alkupalveluiden ja puhelinpalvelun, E-palvelukokonaisuuden ja koulutusten ja muiden palveluhankintojen koordinoinnin toiminnasta​. Yksikön tehtävien sujuvuuden varmistamiseksi heti 2025 alusta, on palvelupäällikön tärkeää päästä suunnittelemaan tarkemmin tulevia palveluja ja hankintoja sekä henkilöasiakas- ja yritysasiakaspalvelujen välisiä prosesseja.


Työllisyysaluepäällikön tehtävän palkka on 6 062,16 euroa kuukaudessa ja palvelupäällikön tehtävän palkka 3 886,26 euroa kuukaudessa. Lisäksi palkkasummiin lisätään palkkojen sivukulut.

Lisämäärärahaa haetaan Kaupunkirakenne-toimialan Kaupunkikehitys-tulosalueelle Elinkeinopalvelut-tulosyksikön Työllisyyspalvelut-kustannuspaikalle seuraavasti:

1 työllisyysaluepäällikkö 3 kk (22 733,10 euroa)

 1 palvelupäällikkö 3 kk (14 573,48 euroa).


Elinkeinopalvelujen ja Kaupunkirakenteen toimintakatteiden muutos:
 

Lisätiedot Hallintopäällikkö Maria Pernu, maria.pernu@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösesitys Työllisyys- ja elinkeinolautakunta päättää hyväksyä ja esittää edelleen kaupunginhallitukselle ja valtuustolle Elinkeinopalvelut -tulosyksikön työllisyyspalvelujen kustannuspaikalle vuoden 2024 talousarvioon lisämääräraha 37 307 euroa Lohja-Karkkila työllisyysalueen valmistelua varten. Elinkeinopalvelut -tulosyksikön muutettu toimintakate on -4 351 437 euroa, aiemmin -4 314 130 euroa. Kaupunkirakenteen muutettu toimintakate on 75 683 euroa, aiemmin 112 990 euroa.

 

Päätös Työllisyys- ja elinkeinolautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

------------------------------------