Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Työllisyys- ja elinkeinolautakunta
Pöytäkirja 13.06.2024/Pykälä 3


 

Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen

 

 

Työllisyys- ja elinkeinolautakunta 13.06.2024 § 3

 

 Työllisyys- ja elinkeinolautakunnalle on toimitettu kokouksen esityslista. Hallintosäännön 136 §:n mukaan asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.

Hallintosäännön 137 §:n mukaan toimielin voi esittelijän ehdotuksesta tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.
 

Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösesitys Päätetään käsitellä asiat ennalta jaetun esityslistan mukaisesti.

 

Päätös Työllisyys- ja elinkeinolautakunta päätti

1. käsitellä asian no 11 asian 8 jälkeen,

2. muutoin asiat käsiteltiin ennalta jaetun esityslistan mukaan.

------------------------------------