Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.08.2024/Pykälä 276


 

Aloite Lempolan pallokentän muuttamiseksi virkistyskäyttöön

 

172/10.03.01.00/2022

 

342/10.03.01/2018

 

VEVO 11.03.2020 § 37

 Lempolan asukasyhdistys ry (sihteeri Mirja Ovitz,antanut suostumuksen nimen julkaisemiseen) esittää 25.6.2018 Kuntalaisaloitepalvelun kautta saapuneessa aloitteessa seuraavaa:

Asukasyhdistys ehdottaa tontille kaavamuutosta siten, että tontin vakiintu-
nut käyttötarkoitus vahvistetaan ja tontti merkitään virkistysalueeksi (V, VL) ja aluetta kehitetään lähiliikuntapaikaksi.

Kentän puolesta on kerätty adressi ja luovutettu vetovoimalautakunnalle 20.6., adressia tuki 20.6. mennessä 460 henkilöä.

Urheilukentälle on investoitu heittolajien suorituspaikat (moukari, kiekko, keihäs) sekä Mäntynummen yhtenäiskoulu käyttää Lempolan hiekka-
kenttää urheilukenttänä. Kentällä on mm. jalkapallomaalit asukkaiden vapaassa käytössä.

Pallokenttä on Lempolan ainoa joukkuelajeihin soveltuva alue. Ratsastajien maastoreitti kulkee kentän vierestä. Alueen asukkaat, lapsiperheet ja nuoret käyttävät kenttää aktiivisesti

Toimenpiteet
Kaavoituspäällikkö Leena Iso-Markku 15.8.2018: Tontti on osa kaupungin palvelutonttien reserviä, mutta se ei ole aktiivisesti myynnissä kaupungin tonttipalvelun nettisivuilla. Kaavoitusohjelmassa 2018-20 on hanke M13 Selvitys yksityisten palvelutonttien tarpeesta. Palvelutonttien tarve ja samalla asemakaavan muuttamisen tarve selviää em. selvityksen yhteydessä. Aloitteen käsittely on kesken.

Vetovoimalautakunta 22.8.2018 § 118: Aloite on edelleen valmisteltavana.

Vetovoimalautakunta 19.9.2018 § 138: Tontti on osa kaupungin palvelu-
tonttien reserviä. Kaavoitusohjelmassa 2018-20 on hanke "M13 Selvitys yksityisten palvelutonttien tarpeesta". Palvelutonttien tarve ja samalla asemakaavan muuttamisen tarve selviää em. selvityksen yhteydessä.

Vetovoimalautakunta päätti todeta, että aloitteen käsittely on kesken.

2019
Kaavoituspäällikkö Leena Iso-Markku 28.3.2019: Aloitteen käsittely on kesken

Kaupunginhallitus 8.4.2019 § 106: Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle aloitteen edelleen vireillä olevaksi.
Kaupunginvaltuusto 17.4.2019 § 39: aloite vireillä.

11.6.2019 Mirja Ovitz tiedustelee mikä on tämän kuntalaisaloitteen tilanne. Tiedustelu lähetetty kirjaamon sähköpostista kaavoituspäällikkö Leena Iso-Markulle vastattavaksi.

Kaavoituspäällikkö Leena Iso-Markku 11.9.2019:  Vetovoimalautakunta on päättänyt yksityisten palvelutonttien tarpeesta, että kaupungin omistamien palvelutoimintaan sopivien tonttien käyttötarkoitus säilytetään asema-
kaavoissa pääsääntöisesti ennallaan. Lempolan hiekkakenttä sijaitsee asemakaavan mukaisella lähipalvelurakennusten korttelialueella. Kaupungilla ei pohjoistaajamassa ole kuin kaksi palvelurakentamiseen sopivaa tonttia. Lempolassa on varattu puistoalueita alueen länsipuolelle. Siellä on ohjeellinen varaus myös pallokentälle, mutta alue ei ole kaupungin omistuksessa. Pieni kenttä on mahdollista sijoittaa myös muualle puistoon. Jos alue rakennetaan ensin vain osittain, voi pallokenttä säilyä pidempään käytössä. Aloite on loppuun käsitelty.

Vetovoimalautakunta 18.9.2019 § 118: aloite esitetään loppuun käsiteltyksi.

Kaupunginhallitus 4.11.2019 § 332: Kaupunginhallitus päätti todeta aloitteen edelleen vireillä olevaksi.
Kaupunginvaltuusto 11.12.2019 § 120: Valtuusto päätti todeta aloitteen edelleen vireillä olevaksi.

2020
Aloitteen mukainen asemakaavamuutos ei sisälly esitykseen kaavoitus-
ohjelmaksi vuosille 2020 - 2022.

Alue on voimassa olevassa asemakaavassa julkisten lähipalvelurakennus-
ten korttelialue (YL). Ympäristöministeriön ohjeen mukaan alueelle voidaan rakentaa lähinnä päivittäisessä käytössä olevia ja asuntojen välittömässä läheisyydessä sijaitsevia palvelurakennuksia. Näitä ovat mm. terveysasema, neuvola, peruskoulun ala-aste, lasten päiväkoti sekä kirjasto- ja kokoontumistilat. Y-maankäyttöluokkaan kuuluvia toimintoja voidaan toteuttaa myös yksityisesti esimerkiksi seurakunnan, järjestön tai yksityisen toimesta, kun toiminnan luonne on julkinen.

Kaupungilla on selvitysten mukaan omistuksessaan nauhataajaman pohjoisosassa vain kaksi palvelurakentamiseen sopivaa tonttia. Vetovoimalautakunta on päättänyt yksityisten palvelutonttien tarpeesta, että kaupungin omistamien palvelutoimintaan sopivien tonttien käyttötarkoitus säilytetään asemakaavoissa pääsääntöisesti ennallaan.

 

Lisätiedot kaavoituspäällikkö, Leena Iso-Markku, leena.iso-markku@lohja.fi

 

Oheismateriaali - sijaintikartta
- ote ajantasakaavasta

 

Esitys 

Kaupunkikehitysjohtaja Vetovoimalautakunta päättää

1. merkitä aloitteen johdosta annetun selvityksen tiedoksi;

2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että aloite katsotaan loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Vetovoimalautakunta päätti yksimielisesti palauttaa asia uuteen valmisteluun.

-----------------------------------

 

VEVO 26.03.2020 § 47

 Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 27.1. YL-rakennuspaikan maanvuokraamisesta Lempolassa:

1. merkitä tiedoksi Lempolan asukasyhdistys ry:n oikaisuvaatimuksen ja Länsi-Uudenmaan Urheilijat ry:n kannanoton,

2. että aluetta ei vuokrata, vaan sitä kehitetään yhdessä LLK:n kanssa asukkaiden virkistys-, ulkoilu- ja urheilualueena,

3. käynnistää alueen kaavamuutoksen joko VL- tai VU-alueeksi ja

4. edellyttää, että kaavoitusviranomaiset käynnistävät toimet, joilla sopivia alueita Lohjan kaupungin alueella kaavoitetaan YL-tonteiksi tulevia tarpeita silmällä pitäen.

Alueen kaavamuutos VL- tai VU -alueeksi ei ole ehdotuksessa kaavoitusohjelmaksi vusille 2020 - 2022.
 

Lisätiedot kaavoituspäällikkö, Leena Iso-Markku, leena.iso-markku@lohja.fi

 

Oheismateriaali - sijaintikartta

 - ote ajantasakaavasta

 

Esitys

Elinvoimajohtaja Vetovoimalautakunta päättää

1. merkitä aloitteen johdosta annetun selvityksen tiedoksi;

2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle aloitteen edelleen vireillä olevaksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

-----------------------------------

 

Kaupunginhallitus 04.05.2020 § 150

 
 

Lisätiedot kaavoituspäällikkö, Leena Iso-Markku, leena.iso-markku@lohja.fi

 

Oheismateriaali - sijaintikartta

 - ote ajantasakaavasta

 

Esitys 

Kaupunginjohtaja vs. Kaupunginhallitus päättää:

1. merkitä aloitteen johdosta annetun selvityksen tiedoksi; ja

2. esittää valtuustolle aloitteen hyväksymistä loppuun käsitellyksi.

 

Kaupunginjohtajan vs. muutettu päätösesitys

Kaupunginhallitus päättää todeta, että aloite on edelleen vireillä.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti kaupunginjohtajan vs. muutetun päätösesityksen mukaan.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Joona Räsänen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 18.53 eikä ollut kokouksessa läsnä päätöksenteon aikana.             

 

Täytäntöönpano ote aloitteen tekijä
päivitetään aloiteyhdistelmään

-----------------------------------

 

Kaupunkikehityslautakunta 19.06.2024 § 98

  

 Lempolan asukasyhdistys on ehdottanut vuonna 2018 kaavamuutosta siten, että tontin vakiintunut käyttötarkoitus vahvistetaan ja tontti merkitään virkistysalueeksi (V, VL) ja aluetta kehitetään lähiliikuntapaikaksi. Voimassa olevassa asemakaavassa alue on julkisten lähipalvelurakennusten korttelialuetta (YL). Se on yksi harvoista kaupungin omistamista palvelurakentamiseen sopivista tonteista nauhataajaman pohjoisosissa. Tontti ei kuitenkaan ole tällä hetkellä aktiivisessa markkinoinnissa.

Alueen muutosmahdollisuudet tulee tutkia kaavoituksella. Asemakaavan muuttamista ohjaa yleiskaava. Voimassa olevassa taajamaosayleiskaavassa pallokentän alue on osoitettu merkinnällä AP1 (pientalovaltainen asuntoalue). Kaavamääräyksen mukaan ”alue on tarkoitettu pääasiassa olemassa olevalle tai voimassa olevan asemakaavan mukaiselle pientalovaltaiselle asumiselle. Alueen täydennysrakentamisessa ja asemakaavoja muutettaessa on otettava huomioon alueen kaupunkikuvallisten erityispiirteiden ja riittävien viheralueiden säilyttäminen sekä varmistettava toimivat kevyen liikenteen yhteydet joukkoliikennepainotteiselle kadulle/tielle ja/tai lähimmälle suunnitellulle rautatieasemalle.”

Taajamaosayleiskaavan Y9 muuttaminen on parhaillaan vireillä. Taajamaosayleiskaavassa otetaan kantaa tulevaisuuden kasvun ja rakentamisen painopistealueisiin ja siten myös asuntorakentamisen mitoittamiseen ja siitä aiheutuvaan palvelutarpeeseen Lohjan nauhataajaman ja tarkemmin myös Lempolan alueella. Taajamaosayleiskaavan luonnosvaihtoehdot olivat nähtävillä 8.5.-31.5.2024. Lempolan alueelle osoitetaan väestönkasvua vaihtoehdoissa B ja C. Näissä vaihtoehdoissa väestönkasvun myötä myös alueen palvelutonttien tarve lisääntyy. Ehdotusvaiheessa ratkaistaan, millä vaihtoehdolla tai yhdistelmällä taajamaosayleiskaavan suunnittelua jatketaan. Asemakaavan muuttaminen ja palvelutontista luopuminen edellyttää ensin taustakseen tätä yleissuunnittelutasoista tarkastelua maankäytön teemoista sekä laajempaa palveluverkkotarkastelua ja lisäksi neuvotteluja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen (LUVN) kanssa heidän palvelurakentamisen tulevaisuuden tarpeistaan. Sitten, jos yleiskaavalliset edellytykset täyttyvät, tarkempia maankäyttöratkaisuja on mahdollista tutkia asemakaavoitusprosessissa.

Tällä hetkellä aloitteen mukaista asemakaavahanketta ei ole kaavoitusohjelmassa 2024-2026, jossa lautakunnan päätöksen mukaisesti priorisoidaan elinkeinohankkeita, asuntorakentamisen hankkeita sekä kaupungin palvelurakentamisen kannalta välttämättömiä hankkeita. Asemakaavan laatimiseen ei myöskään ole varauduttu talousarviossa. Yleiskaavan, valmisteluresurssien tai priorisoinnin puolesta ei ole edellytyksiä ottaa hanketta kaavoitusohjelmaan lähiaikoina.
 

Vaikutusten/Lapsivaikutusten

ennakkoarviointi Lapsivaikutukset arvioidaan aikanaan asemakaavoituksen yhteydessä, jos asemakaavoitus myöhemmin päätetään käynnistää.

 

Lisätiedot kaavoituspäällikkö Kristiina Rinkinen

 

Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösehdotus Kaupunkikehityslautakunta päättää

1. merkitä aloitteen johdosta annetun selvityksen tiedoksi;

2. ettei alueen asemakaavoitusta käynnistetä lähiaikoina;

3. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että aloite katsotaan loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano kaupunginhallituksen listalle

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 05.08.2024 § 276

 

 

Lisätiedot Kaavoituspäällikkö Kristiina Rinkinen, kristiina.rinkinen@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja vs. Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:

Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginvaltuusto

------------------------------------