Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.06.2024/Pykälä 261


 

Oikaisuvaatimus HUS yhtymähallituksen päätöksestä 17.6.2024 Talouden sopeuttamisohjelma ja palveluverkkotyö

 

218/00.04.01/2024

 

Kaupunginhallitus 20.05.2024 § 199

 

 HUS yhtymähallitus käsitteli kokouksessaan 6.5.2024 asiakohdassa 49 § Talouden sopeuttamisohjelma ja palveluverkkotyö sairaaloiden profiilimuutoksia. Yhtymähallitus päätti tuolloin hyväksyä sairaaloiden profiilimuutokset toteuttavaksi suunnitelman mukaisesti:

- Lohjan ja Porvoon sairaaloiden profiilit muuttuvat päiväkirurgisiksi sairaaloiksi
- virka-ajan ulkopuolinen kirurginen toiminta päättyy ja virka-aikainen kirurginen toiminta lisääntyy
- anestesiapäivystys jatkuu ennallaan Porvoon ja Lohjan sairaaloissa
- yhteispäivystys jatkuu nykyisen kaltaisena Porvoon ja Lohjan sairaaloissa ja valvontapaikat siirtyvät tai yhdistyvät vuodeosastoimintoihin
- konservatiivinen vuodeosastotoiminta jatkuu Porvoon ja Lohjan sairaaloissa
- synnytystoiminta siirtyy Lohjan sairaalasta muihin HUSin synnytyssairaaloihin
- Lisäksi yhtymähallitus päättää, että Lohjan synnytykset siirtyvät esityksen mukaisesti hallitusti aikaisintaan Naistenklinikan A-osan remontin valmistuttua ja viimeistään Jorvin sairaalan lisätilan valmistuttua.

Päätöksen yhteydessä yhtymähallitus päätti myös käynnistää seuraavat toimenpiteet:

- Kaikille HUS-alueen synnyttäjille tarjotaan synnytysvalmennus, joka toteutetaan yhteistyössä HUSin synnytyssairaaloiden ja hyvinvointialueiden/ Helsingin kanssa. Levitetään sairaaloissa kehitettyjä hyviä käytäntöjä esimerkiksi synnytyspelon ehkäisyyn.
- Kehitetään kaikissa HUS:n synnytyssairaaloissa toimintamalleja matalan riskin synnytysten hoitoon tavoitteena lisätä synnyttäjien toimijuutta, hoidon laatua ja kohtaamista sekä vähentää synnytyspelkoa ja sektioita. Tällainen toimintamalli voi olla esimerkiksi kätilövetoinen yksikkö (ent. Haikaranpesä).
- Imetysohjausta kehitetään HUS:ssa systemaattisesti noudattaen WHO/ Unicefin Vauvamyönteisyysohjelmaa. Tavoitteena on, että kaikki HUS:n synnytyssairaalat saavat vauvamyönteinen sairaala sertifikaatin viimeistään vuonna 2027.
- Kehitetään lasta odottavien ja synnyttävien perheiden hoitoketjua koko HUS-alueella yhteistyössä hyvinvointialueiden ja Helsingin kanssa tavoitteena varmistaa yhdenvertaiset palvelut ja sujuva tiedonkulku.
- Huolehditaan muutoksessa synnytyksiä hoitavan henkilökunnan työhyvinvoinnista ja että kätilöt ja muu synnytysten aikaiseen ja jälkeiseen hoitoon osallistuva henkilökunta ovat mukana kehittämässä toimintaa.
- Jorvin sairaalan synnytysosastoa vahvistetaan ja kehitetään siten, että sille laaditaan vauvamyönteisyysohjelma ja haetaan vauvamyönteisen synnytysosaston sertifikaatti. Lisäksi varmistetaan palveluverkkotyön esityksessä Lohjan ja Porvoon sairaaloiden muutoksissa ensihoidon riittävyys ja huolehditaan palveluiden kielellisestä saatavuudesta.

HUS-yhtymän päätökseen voi hakea oikaisuvaatimusta ja oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
 

Lisätiedot Kaupunginjohtaja Pasi Perämäki, pasi.peramaki@lohja.fi

 

Oheismateriaali HUS yhtymähallituksen päätös 6.5.2024 § 49 Talouden sopeuttamisohjelma ja palveluverkkotyö

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää

1) tehdä oikaisuvaatimuksen HUS yhtymähallituksen päätöksestä 6.5.2024 § 49. Lohjan kaupunki vaatii päätöksen palauttamista uudelleen valmisteluun. Asiassa tulee kuulla eri asianosaisia ja mm. Lohjan kaupunkia ennen päätöksentekoa.

2) tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Käsittely

 

Esteellisyys Kaupunginhallituksen jäsen Laura Skaffari ilmoitti olevansa asiassa esteellinen (HUS lähipalvelu – ja integraatiolautakunnan varapuheenjohtaja, hallintolaki 28.1§ ) ja poistui kokouksesta kello 19.27. Kaupunginhallituksen varajäsen Risto Murto liittyi kokoukseen mukaan kello 19.29.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja tiedusteli aluksi, voidaanko asia ottaa kokouksessa käsiteltäväksi. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti ottaa asian listalle käsiteltäväksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus

1) päätti tehdä oikaisuvaatimuksen HUS yhtymähallituksen päätöksestä 6.5.2024 § 49. Lohjan kaupunki vaatii päätöksen palauttamista uudelleen valmisteluun. Asiassa tulee kuulla eri asianosaisia ja mm. Lohjan kaupunkia ennen päätöksentekoa.

2) tarkasti pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Täytäntöönpano HUS kirjaamo

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 24.06.2024 § 261

 

 Lohjan kapunginhallitus on tehnyt 20.5.2024 § 199 oikaisuvaatimuksen HUS yhtymähallituksen päätöksestä 6.5.2024 § 49. HUS yhtymähallitus käsitteli muiden kuntien tekemiä oikaisuvaatimuksia kokouksessaan 17.6.2024 § 79.
Lohjan kaupunginhallituksen tekemää oikaisuvaatimusta ei kuitenkaan käsitelty tässä yhteydessä HUS hallinnossa sattuneen inhimillsen virheen vuoksi.

HUH Yhtymähallitus päätti 17.6.2024 §79
1. hylätä Hangon kaupungin, Karkkilan kaupungin ja Vihdin kunnan oikaisuvaatimukset,
2. hyväksyä Inkoon kunnan ja Siuntion kunnan oikaisuvaatimukset ja todeta, että oikaisuvaatimuksen kohteena olevaa päätöstä rasittaa esteellisyyteen perustuva menettelyvirhe ja
3. poistaa menettelyvirheen perusteella virheellisen päätöksensä 6.5.2024 § 49 'Talouden sopeuttamisohjelma ja palveluverkkotyö'.

HUS yhtymähallitus käsitteli asian uudelleen jo kokouksessaan 17.6.2024 asiakohdassa 80 § Talouden sopeuttamisohjelma ja palveluverkkotyö. Yhtymähallitus päätti hyväksyä sairaaloiden profiilimuutokset toteuttavaksi suunnitelman mukaisesti:

- Lohjan ja Porvoon sairaaloiden profiilit muuttuvat päiväkirurgisiksi

sairaaloiksi

 -virka-ajan ulkopuolinen kirurginen toiminta päättyy ja virka-

aikainen kirurginen toiminta lisääntyy

- anestesiapäivystys jatkuu ennallaan Porvoon ja Lohjan sairaaloissa

yhteispäivystys jatkuu nykyisen kaltaisena Porvoon ja Lohjan sairaaloissa

ja valvontapaikat siirtyvät tai yhdistyvät vuodeosastoimintoihin

- konservatiivinen vuodeosastotoiminta jatkuu Porvoon ja Lohjan

sairaaloissa

- synnytystoiminta siirtyy Lohjan sairaalasta muihin HUSin

synnytyssairaaloihin
 

Lisäksi yhtymähallitus päätti, että Lohjan synnytykset siirtyvät esityksen

mukaisesti hallitusti aikaisintaan Naistenklinikan A-osan remontin

valmistuttua ja viimeistään Jorvin sairaalan lisätilan valmistuttua.

 

Päätöksen yhteydessä käynnistetään myös seuraavat toimenpiteet:

 

Kaikille HUS-alueen synnyttäjille tarjotaan synnytysvalmennus, joka

toteutetaan yhteistyössä HUSin synnytyssairaaloiden ja

hyvinvointialueiden/ Helsingin kanssa. Levitetään sairaaloissa kehitettyjä

hyviä käytäntöjä esimerkiksi synnytyspelon ehkäisyyn.

1. Kehitetään kaikissa HUSin synnytyssairaaloissa toimintamalleja matalan

riskin synnytysten hoitoon tavoitteena lisätä synnyttäjien toimijuutta, hoidon

laatua ja kohtaamista sekä vähentää synnytyspelkoa ja sektioita. Tällainen

toimintamalli voi olla esimerkiksi kätilövetoinen yksikkö (ent.

Haikaranpesä).

2. Imetysohjausta kehitetään HUS:ssa systemaattisesti noudattaen WHO/

Unicefin Vauvamyönteisyysohjelmaa. Tavoitteena on, että kaikki HUSin

synnytyssairaalat saavat vauvamyönteinen sairaala sertifikaatin

viimeistään vuonna 2027.

3. Kehitetään lasta odottavien ja synnyttävien perheiden hoitoketjua koko

HUS-alueella yhteistyössä hyvinvointialueiden ja Helsingin kanssa

tavoitteena varmistaa yhdenvertaiset palvelut ja sujuva tiedonkulku.

4. Huolehditaan muutoksessa synnytyksiä hoitavan henkilökunnan

työhyvinvoinnista ja että kätilöt ja muu synnytysten aikaiseen ja jälkeiseen

hoitoon osallistuva henkilökunta ovat mukana kehittämässä toimintaa.

5. Jorvin sairaalan synnytysosastoa vahvistetaan ja kehitetään siten, että

sille laaditaan vauvamyönteisyysohjelma ja haetaan vauvamyönteisen

synnytysosaston sertifikaatti. Lisäksi varmistetaan palveluverkkotyön

esityksessä olevissa Lohjan ja Porvoon sairaaloiden muutoksissa

ensihoidon riittävyys ja huolehditaan palveluiden kielellisestä

saatavuudesta.

 

 HUS ei tiedottanut Lohjan kaupunkia asian uudelleen käsittelystä yhtymähallituksessa, eikä Lohjan kaupunkia ole edelleenkään kuultu ennen päätöksentekoa. Näin ollen Lohjan kaupungin näkökulmasta päätöksen uudelleenkäsittely ei muuttanut tilannetta.
 

HUS-yhtymän päätökseen voi hakea oikaisuvaatimusta ja oikaisuvaatimus

on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

 

Lisätiedot Hallintojohtaja Sanna Lundström, sanna.lundstrom@lohja.fi

 

Oheismateriaali - HUS yhtymähallituksen päätös 17.6.2024 § 80 Talouden sopeuttamisohjelma ja palveluverkkotyö
- Oikaisuvaatimukset HUS yhtymähallituksen päätöksestä 6.5.20240 § 49 Talouden sopeuttamisohjelma ja palveluverkkotyö (HUS yhtymähallitus 17.6.2024 § 79)

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää tehdä oikaisuvaatimuksen HUS yhtymähallituksen päätöksestä 17.6.2024 § 80. Lohjan kaupunki vaatii päätöksen palauttamista uudelleen valmisteluun. Asiassa tulee kuulla eri asianosaisia ja mm. Lohjan kaupunkia ennen päätöksentekoa.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano HUS yhtymähallitus (kirjaamo@hus.fi)

------------------------------------