Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.08.2024/Pykälä 296


 

Pöytäkirjan tarkastus

 

 

Kaupunginhallitus 19.08.2024 § 296

 

 Pöytäkirjan pitämisestä ja tarkastamisesta määrätään hallintosäännön
147 §:ssä.

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 5.6.2023 § 277 päättänyt, että pöytäkirjan tarkastaa kaksi kussakin kokouksessa valittua pöytäkirjantarkastajaa. Pöytäkirja tarkastetaan sähköisesti siten, että pöytäkirja lähetetään sähköisesti puheenjohtajan hyväksyttäväksi ja pöytäkirjantarkastajien tarkastettavaksi ja sähköisesti allekirjoitettavaksi. Tarkastus suoritetaan viimeistään kokousta seuraavaan sunnuntaihin mennessä. Mikäli tarkastaja ja puheenjohtaja taikka tarkastajat keskenään ovat erimielisiä pöytäkirjan sisällöstä, tarkastetaan pöytäkirja erimielisyyttä koskevilta osin kaupunginhallituksen seuraavassa kokouksessa.
 

Esittelijä Kaupunginjohtaja vs. Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys Tämän pöytäkirjan tarkastajiksi valitaan kaupunginhallituksen jäsenet Matti Junnila ja Markku Saarinen.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

------------------------------------