Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 04.09.2024/Pykälä 153


 

Talousarviovaikutteiset aloitteet / Tekninen lautakunta

 

147/00.01.00.00/2022

 

Tekninen lautakunta 04.09.2024 § 153

 

 Aloitteiden käsittelyohjeiden mukaisesti talousarvioon vaikuttavat, vireillä olevat aloitteet tulee käsitellä samanaikaisesti talousarvioehdotuksen kanssa.

Teknisen lautakunnan alaisessa toiminnassa valmistelussa olevat talousarviovaikutteiset aloitteet on koottu valtuustoaloitteiden ja kunnan jäsenten aloitteiden asiakirjoiksi. Asiakirjaan on merkitty aloitteen johdosta mahdollisesti tehdyt toimenpiteet tai tehtävät toimenpiteet sekä tieto siitä onko aloite huomioitu talousarvioehdotuksessa.

Teknisen lautakunnan toimialalla on vireillä seuraavat talousarviovaikutteiset aloitteet:
 

 Kuntalaisten aloitteet

29/2018

Kuntalaisaloite koskien Saukkolan kuntosalin sulkemisaikeita

4/2024

Kuntalaisaloite: Kässäntien hankkeen keskeyttäminen ja selvitystyön aloittaminen koskien Asemakujan ja Kalkkipetterintien hyödyntämistä uuden tien sijaan

5/2024

Kuntalaisaloite Aurlahden alueen liikenneturvallisuuden ja sumisviihtyvyyden parantamiseksi

6/2024

Kuntalaisaloite: Asemanpellon kenttien uusiminen ja tekonurmikenttien rakentaminen lämmitysputkilla

17/2024

Kuntalaisaloite Venteläntien ja Asemanmäki teiden risteyksen pyörätien turvallisuuden parantamiseksi

26/2024

Kuntalaisaloite: Autismin kirjo ja valikoiva syöminen

 

 Valtuustoaloitteet

2/2020

Valtuustoaloite: järjestöjen ja vuokraajien tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen kohtelu koskien Lohjan omistamia huonetiloja sekä maa- ja ranta-alueita

11/2020

Valtuustoaloite sopimusten tarkastamisesta

12/2022

Valtuustoaloite niittyjen, ketojen ja pörriäisniittyjen lisäämiseksi sekä puistojen hoitosuunnitelman pävittämiseksi tukemaan luonnon monimuotoisuutta

3/2023

Valtuustoaloite Lohjalle matalan kynnyksen kulttuuri- ja järjestötilat

11/2023

Valtuustoaloite nuorisotilan palauttamiseksi takaisin Saukkolaan

6/2024

Valtuustoaloite periaatepäätöksen tekemiseksi historiallisten muistomerkkien suojelemisesta

 

Lisätiedot Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Teknisen lautakunnan alaisen toiminnan keskeneräiset talousarviovaikutteiset kunnan jäsenten aloitteet
- Teknisen lautakunnan alaisen toiminnan keskeneräiset talousarviovaikutteiset valtuustoaloitteet

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle esitettäväksi, että seuraavat aloitteet ovat edelleen valmisteltavana:

Kuntalaisten aloitteet
29/2018 Kuntalaisaloite koskien Saukkolan kuntosalin sulkemisaikeita
4/2024 Kuntalaisaloite: Kässäntien hankkeen keskeyttäminen ja
 selvitystyön aloittaminen koskien Asemakujan ja
 Kalkkipetterintien hyödyntämistä uuden tien sijaan
5/2024 Kuntalaisaloite Aurlahden alueen liikenneturvallisuuden ja
 asumisviihtyvyyden parantamiseksi
6/2024     Kuntalaisaloite: Asemanpellon kenttien uusiminen ja
                tekonurmikenttien rakentaminen lämmitysputkilla
17/2024 Kuntalaisaloite Venteläntien ja Asemanmäki teiden risteyksen
  pyörätien turvallisuuden parantamiseksi
26/2024   Kuntalaisaloite: Autismin kirjo ja valikoiva syöminen

Valtuustoaloitteet
2/2020 Valtuustoaloite: järjestöjen ja vuokraajien tasa-arvoinen ja
   oikeudenmukainen kohtelu koskien Lohjan omistamia
   huonetiloja sekä maa- ja ranta-alueita 
11/2020  Valtuustoaloite sopimusten tarkastamisesta 
12/2022  Valtuustoaloite niittyjen, ketojen ja pörriäisniittyjen
   lisäämiseksi sekä puistojen hoitosuunnitelman pävittämiseksi
   tukemaan luonnon monimuotoisuutta 
3/2023  Valtuustoaloite Lohjalle matalan kynnyksen kulttuuri- ja
   järjestötilat   
11/2023 Valtuustoaloite nuorisotilan palauttamiseksi takaisin
   Saukkolaan
6/2024  Valtuustoaloite periaatepäätöksen tekemiseksi historiallisten
   muistomerkkien suojelemisesta

 

Käsittely Mika Sevon esitti seuraavan vastaesityksen.
 

  1. Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle esitettäväksi, että seuraavat aloitteet ovat edelleen valmisteltavana:

 

Kuntalaisten aloitteet

29/2018 Kuntalaisaloite koskien Saukkolan kuntosalin sulkemisaikeita

4/2024 Kuntalaisaloite: Kässäntien hankkeen keskeyttäminen ja

 selvitystyön aloittaminen koskien Asemakujan ja

 Kalkkipetterintien hyödyntämistä uuden tien sijaan

5/2024 Kuntalaisaloite Aurlahden alueen liikenneturvallisuuden ja

  asumisviihtyvyyden parantamiseksi

6/2024     Kuntalaisaloite: Asemanpellon kenttien uusiminen ja

                tekonurmikenttien rakentaminen lämmitysputkilla

17/2024 Kuntalaisaloite Venteläntien ja Asemanmäki teiden risteyksen

   pyörätien turvallisuuden parantamiseksi

26/2024   Kuntalaisaloite: Autismin kirjo ja valikoiva syöminen

 

Valtuustoaloitteet

2/2020 Valtuustoaloite: järjestöjen ja vuokraajien tasa-arvoinen ja

   oikeudenmukainen kohtelu koskien Lohjan omistamia

   huonetiloja sekä maa- ja ranta-alueita 

11/2020  Valtuustoaloite sopimusten tarkastamisesta 

12/2022  Valtuustoaloite niittyjen, ketojen ja pörriäisniittyjen

   lisäämiseksi sekä puistojen hoitosuunnitelman pävittämiseksi

   tukemaan luonnon monimuotoisuutta 

3/2023  Valtuustoaloite Lohjalle matalan kynnyksen kulttuuri- ja

   järjestötilat   

11/2023 Valtuustoaloite nuorisotilan palauttamiseksi takaisin

   Saukkolaan

6/2024  Valtuustoaloite periaatepäätöksen tekemiseksi historiallisten

   muistomerkkien suojelemisesta
 

 2. 29/2018 Kuntalaisaloite koskien Saukkolan kuntosalin sulkemisaikeita otetaan pikaiseen päätöksentekoon kunhan kuntakyselyn tiedot ovat tulleet julki.

Vastaesitys raukesi kannattamattomana.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

------------------------------------