Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 04.09.2024/Pykälä 157


 

Tiedotusluontoiset asiat

 

 

Tekninen lautakunta 04.09.2024 § 157

 

 Toimielimelle tuodaan tiedoksi seuraava asia:

Lehtolankadun päässä sijaitsee asemakaavan mukainen puistoalue, jonka alueella suoritetusta n. 900 m² avohakkuusta on alueen asukkailta tullut elokuun puolivälissä kyselyjä tekniseen toimeen. Tekninen toimi on selvittänyt asiaa ja kyseisen hakkuun suorittajan on todettu olleen Väyläviraston urakoitsija. Kyseinen hakkuu on suoritettu samanaikaisesti käynnissä olevan rata-alueen riskipuiden poistourakkaa. Tiedon saatuaan tekninen toimi on ollut välittömästi yhteydessä kyseiseen urakoitsijaan/Väyläviraston projektipäällikköön. Kohteen urakoitsijalta on pyydetty/saatu kirjallinen selvitys tapahtuneesta (oheismateriaali). Toiminta puistoalueella on tapahtunut ilman maanomistajan lupaa. Selvitykset Väyläviraston kanssa alueen ennallistamisesta ovat kesken. Tekninen toimi edellyttää, että kaadetut puut ja risut poistetaan alueelta. Alue ennallistetaan istuttamalla kuusen ja koivun taimia.

 

Lisätiedot Kaupunginpuutarhuri Kirsti Puustinen, kirsti.puustinen@lohja.fi

 

Oheismateriaali Puustolausunto Lehtolankadulla toteutetusta puunkaadosta

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää merkitä asian tiedoksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------