Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto
Pöytäkirja 12.11.2024/Pykälä 37


 

Jäsenehdokkaan valinta Karjaanjoen vesistön kalatalousalueen hallitukseen

 

617/00.00.01/2022

 

Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto 03.09.2024 § 26

 

 Sari Pohjanväre on ollut hallituksen jäsenenä Karjaanjoen vesistön kalatalousalueen hallituksessa. Sari Pohjanväre ei ole enää kaupungin palveluksessa, joten hänen tilalleen on valittava uusi Lohjan kaupungin edustaja.

Konserni- ja omaisuusjaosto voi hallintosäännön 24 §:n 2 mom:n 4 kohdan mukaisesti ehdottaa yhtiöille uuden jäsenen valitsemista Sari Pohjanväreen tilalle.

 

Lisätiedot Talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto ehdottaa, että Sari Pohjanväreen tilalle Karjaanjoen vesistön kalatalousalueen hallituksen jäseneksi valitaan Seppo Lötjönen.

 

Käsittely Keskustelun kuluessa tuli esille asian palauttaminen valmisteluun tai asian jättäminen pöydälle.

Puheenjohtajan tiedustellessa asiaa päätettiin asia jättää pöydälle.

 

Päätös Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.

------------------------------------

 

Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto 12.11.2024 § 37

 

Lisätiedot Talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos@lohja.fi

 

Esittelijä Talousjohtaja Lindroos Raija

 

Päätösesitys Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto ehdottaa, että Sari Pohjanväreen tilalle Karjaanjoen vesistön kalatalousalueen hallituksen jäseneksi valitaan Seppo Lötjönen.

 

Käsittely

 

Vastaesitys Taina Lackman esitti itseään Karjaanjoen vesistön kalatalousalueen hallituksen jäseneksi.

Kukaan kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaoston jäsenistä ei ilmoittanut vastustavansa Taina Lackmanin vastaesitystä.

Näin ollen puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto päätti yksimielisesti esittää Taina Lackmania Karjaanjoen vesistön kalatalousalueen hallituksen jäseneksi.

 

Päätös Kaupunginhallituksen konserni- ja omaisuusjaosto päätti ehdottaa, että Sari Pohjanväreen tilalle Karjaanjoen vesistön kalatalousalueen hallituksen jäseneksi valitaan Taina Lackman.

 

Täytäntöönpano Seppo Lötjönen, Karjaanjoen vesistön kalatalousalueen hallitus, Taina Lackman

------------------------------------