Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta
Pöytäkirja 12.12.2024/Pykälä 122


 

Kulttuuriavustusten jakosääntö

 

39/02.05.01.00/2024

 

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 12.12.2024 § 122

 

 On ilmennyt tarve päivittää kulttuuriavustusten jakosääntöä kohdeavustusten ja kulttuuripalkinnon osalta sekä tehdä jakosääntöön lisäys harkinnanvaraisen tunnustuspalkinnon myöntämisestä.

Kohdeavustusten osalta tarkennetaan, että avustusta ei myönnetä voittoa tavoitteleviin tai tuottaviin tapahtumiin. Kohdeavustusta ei myönnetä sellaisille hakijoille, jotka ovat saaneet Lohjan kaupungin kulttuuriavustusta aiemmin samana vuonna. Lisäksi kohdeavustusta voidaan perustellusti maksaa korkeintaan 50 % ennakkoon. Ennakkoa anotaan erillisellä hakemuslomakkeella, jossa sitoudutaan siihen, että ennakkoon maksettu osuus peritään takaisin, mikäli avustuksen saajalla ei ole osoittaa hyväksyttäviä tositteita avustuksen käyttövuoden loppuun mennessä.

Kulttuuripalkinnon osalta tarkennetaan, että Lohjan kaupungin työntekijää tai viranhaltijaa ei voi ehdottaa kulttuuripalkinnon saajaksi Lohjan kaupungille tekemänsä työn perusteella. Lohjan kaupungilla on käytössään erillinen palkitsemisjärjestelmä Lohjan kaupungin työntekijöille ja viranhaltijoille.

Kulttuuriavustusten jakosääntöön on lisätty kappale kulttuurin tunnustuspalkinnoista, joita kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta voi jakaa harkintansa mukaan vuosittain. Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää palkinnon suuruuden.

Lohjan kaupungin hallintosäännön (29.11 § 3. mom 6. kohta) mukaan kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää säännöistä ja määräyksistä viranhaltijan päätösvallan ylittävältä osalta.

 

Lisätiedot Kulttuurituottaja Sara Ertek, sara.ertek@lohja.fi

 

Oheismateriaali - Lohjan kaupungin kulttuuriavustusten jakosääntö 2024 korjaushuomautuksilla

 

Liite - Lohjan kaupungin kulttuuriavustusten jakosääntö 2025

 

Esittelijä Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lonkainen Merja

 

Päätösesitys Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää hyväksyä Kulttuuriavustusten jakosäännön liitteen mukaisesti.

 

Käsittely

 

Esittelijän muutettu päätösesitys

 

 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää hyväksyä Kulttuuriavustusten jakosäännön liitteen mukaisesti seuraavalla lisäyksellä kohtaan 3.1:
Kohdeavustuksia ei myönnetä pääsylippuihin.

 

 Kulttuurituottaja Sara Ertek poistui kokouksesta klo 17.49 tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

Päätös Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päätti hyväksyä Kulttuuriavustusten jakosäännön liitteen mukaisesti seuraavalla lisäyksellä kohtaan 3.1:
Kohdeavustuksia ei myönnetä pääsylippuihin.

 

Täytäntöönpano tiedoksi kulttuurituottaja Ertek

------------------------------------