RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 27.11.2024/Pykälä 163
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Liittyminen Sarastia Oy:n liikunta- ja leikkivälineitä sekä soittimia koskevaan puitejärjestelyyn
158/02.08.00/2022
Sivistyslautakunta 27.11.2024 § 163
Lohjan kaupunki on asiakkaana mukana Sarastia Oy:n puitejärjestelyssä ”Liikunta- ja leikkivälineet sekä soittimet 2021 330113”, jonka sopimuskausi on päättymässä 12.12.2025. Sarastia Oy kartoittaa asiakkaidensa kiinnostusta mahdolliseen uuteen puitejärjestelyyn seuraavalle nelivuotiskaudelle.
Myös uusi puitejärjestely olisi jaettu kolmeen osakokonaisuuteen, joihin kuhunkin valittaisiin useampia toimittajia. Sopimus sisältäisi esim. peruskoulujen ja päiväkotien tarpeisiin tarkoitettuja liikuntavälineitä sekä soittimia ja musiikkivälineitä. Valmistelussa tutkitaan myös alueellisten osakokonaisuuksien tarve (paikallisuus).
Lohjan hankintojen ennakoiduksi arvoksi on arvioitu liikuntavälineiden osalta 40.000 €/vuosi (alv 0 %), leikkivälineiden osalta 40.000 €/v (alv 0 %) ja soitinten osalta 15.000 €/v (alv 0 %). Ammatilliseen soitonopetukseen tai konserttikäyttöön tarkoitetut soittimet on tarkoituksenmukaista jättää erikseen hankittaviksi, joten musiikkiopiston ja kaupunginorkesterin soitinhankinnat rajattaisiin liittymisen ulkopuolelle.
Lisätiedot Hankinta-asiantuntija Mikko Kuosmanen, mikko.kuosmanen(a)lohja.fi ja Erityisasiantuntija Kimmo Malmi, kimmo.malmi(a)lohja.fi
Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka
Päätösesitys Sivistyslautakunta päättää, että Lohjan kaupunki liittyy sivistyslautakunnan alaisten toimintojen osalta Sarastia Oy:n valmisteilla olevaan liikunta- ja leikkivälineitä sekä soittimia koskevaan puitejärjestelyyn. Liittymisen ennakoiduksi arvoksi ilmoitetaan liikuntavälineille 40.000 €/v (alv 0 %), leikkivälineille 40.000 €/v (alv 0 %) ja soittimille 15.000 €/v (alv 0 %).
Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano hankinnat(a)lohja.fi
Hankintapalvelut tekee liittymisilmoituksen Sarastialle
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |