Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 27.11.2024/Pykälä 164


Lohjan kaupungin myöntämä Hyte-status

 

Järjestöille myönnettävä Hyte-status

 

425/00.01.02/2023

 

Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto 08.10.2024 § 49

 

 Kuntalaki (410/2015, § 1) ja laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021, § 6) velvoittavat kuntaa edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja terveyttä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lain mukaan kunnalla on ensisijaisesti vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä siltä osin kuin tämä tehtävä kytkeytyy kunnan muihin lakisääteisiin tehtäviin. Kunnan on myös edistettävä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tekevien järjestöjen toimintaedellytyksiä ja vaikutusmahdollisuuksia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

 

 Vuonna 2023 toteutetussa, lohjalaisille järjestöille suunnatussa järjestökyselyssä 38 % vastanneista järjestöistä (yhteensä vastaajia 122) kertoi toimivien tilojen puutteen olevan haaste järjestönsä toiminnan näkökulmasta. Järjestöyhteistyön kehittämiskohteita kysyttäessä edullisten tai maksuttomien tilojen tarve nousi neljän kärkitoiveen joukkoon. Toive on noussut esille myös useissa yhteistyötilaisuuksissa ja avustusinfoissa, joissa järjestötoimijoita on kohdattu.

 

 Hyte-status on yleishyödyllisille yhdistyksille hakemusten pohjalta myönnettävä status. Lohjan kaupunki tukee hyte-statuksen saaneita yhdistyksiä mm. tukemalla erikseen määriteltyjen kaupungin omistamien tilojen käyttöä tietyin ehdoin​.

 

 Hyte-statusta voivat hakea lohjalaiset rekisteröidyt yleishyödylliset yhdistykset tai yhdistykset, joilla on lohjalaisia jäseniä ja jotka ovat osoittaneet tekevänsä järjestötyötä Lohjalla. Yhdistyksen tulee tarjota Lohjan kaupungin asukkaille suunnattua toimintaa, jonka pääpainopiste on ennaltaehkäisevässä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä. Yhdistyksen toiminnan tulee olla linjassa Lohjan kaupunkistrategian arvojen ja tavoitteiden sekä Hyvinvointisuunnitelmien tavoitteiden kanssa.

 

 Hyte-status myönnetään kokonaisharkintaan perustuen.  

  

Hyte-statuksen saaneen järjestön tulee sitoutua noudattamaan toiminnan tavoitteissaan ja sisällössään Hyte-statuksen yleisiä periaatteita, viestimään toiminnastaan aktiivisesti ja monikanavaisesti, raportoimaan toiminnastaan vuosittain Lohjan kaupungille ja allekirjoittamaan yhteistyösopimuksen Lohjan kaupungin kanssa.

 

Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaostolla on oikeus tarkentaa Hyte-statuksen kriteerejä vuosittain ja mahdollisesti purkaa sopimus, jos järjestön toiminta ei täytä hyte-statuksen kriteerejä.

 

Hyte-statusta haetaan sähköisellä hakemuksella ja sitä on mahdollista hakea ympäri vuoden. Hyte-statuksen myöntää Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto.

 

Lisätiedot Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Johanna Repola, johanna.repola@lohja.fi

 

Liite Lohjan kaupungin myöntämä Hyte-status

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen jaosto päättää

1. Hyväksyä järjestöille myönnettävän HYTE - statuksen käyttöönoton vuoden 2025 alusta alkaen.

2. Esittää sivistyslautakunnalle ja kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnalle, että ne määrittelevät hallitsemistaan tiloista ne, joita on mahdollista hyödyntää HYTE - statuksen omaavien järjestöjen toiminnassa vuoden 2025 alusta alkaen.

 

Päätös Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden jaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Sivistyslautakunnan ja kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan esityslistoille
toimistosihteerit Paula Vireä-Aihio, Laura Jokinen ja Jonna Riekkinen

------------------------------------

 

Sivistyslautakunta 27.11.2024 § 164

 

 Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto on kokouksessaan 08.10.2024 § 49 päättänyt pyytää kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakuntaa määrittelemään hallitsemistaan tiloistaan ne, joita on mahdollista hyödyntää HYTE -statuksen omaavien järjestöjen toiminnassa vuoden 2025 alusta alkaen.

 

  Kasvun ja oppimisen tulosalue esittää, että em. tulosalueen hallinnoimien tilojen osalta tarjotaan perusopetuksen ja lukiokoulutuksen opetustiloja käytettäväksi Lohjan alueen HYTE – statuksen omaavien seurojen, järjestöjen ja muiden yleishyödyllisten yhteisöjen käyttöön. Tilojen käyttöä koskeva ohjeistus on kirjattu tarkemmin HYTE – statuksen saavien organisaatioiden kanssa solmittavaan yhteistyösopimukseen. Tilojen käyttöä koskeva pääperiaate tulee olemaa se, että tilojen käytöstä ei tule koitua kustannuksia Lohjan kaupungille.  

 

Lisätiedot Sivistysjohtaja, Juha-Pekka Lehmus, juha-pekka.lehmus@lohja.fi

 

Oheismateriaali Lohjan kaupungin myöntämä Hyte-status

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys Sivistyslautakunta päättää, että perusopetuksen ja lukiokoulutuksen tiloja on mahdollista käyttää HYTE - statuksen omaavien järjestöjen toiminnassa vuoden 2025 alusta alkaen.

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------