Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Työllisyys- ja elinkeinolautakunta
Pöytäkirja 05.11.2024/Pykälä 44



 

Toimintasuunnitelma 2025 Lohja-Karkkila työllisyysalue

 

102/00.01.01/2024

 

Työllisyys- ja elinkeinolautakunta 05.11.2024 § 44

 

 Lohja-Karkkila työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksessa on sovittu, että Työllisyys- ja elinkeinolautakunta hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman yhteisen työllisyysalueen työllisyyspalveluiden järjestämisestä. Toimintasuunnitelma sisältää pääviivat vuoden 2025 toimintaan. Lähtökohta ensimmäiseen toimintavuoteen on poikkeuksellinen, koska tehtävät ovat vasta siirtymässä työllisyysalueelle. Toimintasuunnitelma tullaan jatkossa hyväksymään vuosittain talousarvion yhteydessä. Työllisyys- ja elinkeinolautakunta on käsitellyt kokouksessaan 25.9.2024 § 32 työllisyysalueen vuoden 2025 talousarviota. Nyt päätettävä toimintasuunnitelma on esityslistan liitteenä.

Aiemmassa valmistelussa ja talousarvion käsittelyn yhteydessä keskeisimmiksi tavoitteiksi on määritelty elinvoiman lisääminen, kaupunkien nykyisen palvelurakenteen huomioiminen ja olemassa olevien strategioiden ja rakenteiden tehokas hyödyntäminen. Työllisyysalueen tavoite on olla alueensa elinvoiman tukija ja kasvattaja. Samalla työllisyysalueen tavoitteena on työttömien määrän vähentäminen sekä työttömyysturvan maksuosuuden laskeminen. Pohjana edellisille tavoitteille ja toiminnan entistä vaikuttavammaksi kehittämiselle on onnistunut tehtävien siirto vuoden 2025 alusta alkaen.

Toimintasuunnitelman mukaan työllisyysalue tekee yhteistyötä etenkin kuntien työllisyys-, elinkeino- ja nuorisopalveluiden sekä kehittämisyhtiöiden kanssa. Palvelut tullaan liittämään yhdeksi kokonaisuudeksi asiakkaille. Yhteistyössä painottuvat myös koulutustoimijat, joista Luksia, Hiiden opisto ja Karkkilan työväenopisto ovat tärkeimmät. Työttömyysturvan maksuosuuteen vaikuttamisessa keskeinen kumppani tulee olemaan Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue.

Toiminnan käynnistymisessä korostuu toimintasuunnitelman mukaan myös yhteistyö työllisyysalueiden kesken. Yhteistyötä tehdään myös Uudenmaan laajuisesti. Koko alue kuuluu Helsingin työssäkäyntialueeseen ja alueille jakaantuvat nykyiset Uudenmaan TE-toimiston sekä ELY-keskuksen TE24 uudistukseen liittyvät palvelut. Yhteistyötä tullaan tekemään esimerkiksi työnantaja-, työnvälitys- ja koulutuspalveluissa siltä osin kuin asiakkaiden palvelutarpeisiin vastaaminen pystytään tekemään sujuvammin alueiden yhteistyössä.

Toimintasuunnitelma sisältää vuoden 2025 toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi. Nämä on toimintasuunnitelmassa määritelty kahteen kategoriaan, joista ensimmäinen liittyy turvalliseen ja sujuvaan siirtymään työllisyysalueelle ja toinen strategisista painopisteistä johdettuihin toimenpiteisiin.

Kivijalka kuntoon, turvallisen siirtymän ja vakauttamisvaiheen toimenpiteet: 
1. Hallittu ja onnistunut tehtävien siirto; yhteistyö ja yhteinen palvelukokonaisuus kuntien kanssa.
2. Uuden työkulttuurin ja -tapojen rakentaminen: Osaava henkilöstö ja osallisuus.
3. Toiminnan vaikuttavuuden ja taloudellisen tehokkuuden parantaminen seuranta- ja mittarointikokonaisuudella sekä palveluiden tuotteistamisella.

Strategiset painopisteet, toimintojen kehittämisen ja uudistamisen toimenpiteet:
4. Laaja toiminnan arviointi ja tarvittavien muutosten tekeminen.
5. Työvoimakoulutusten tuottamisen malli ja linjaukset vuodelle 2026 sekä toimeenpanon käynnistäminen.
6. Koulutusyhteistyön avaukset ja pilotointi Luksian, Hiiden opiston ja Karkkilan työväenopiston kanssa.
7. Työttömyysturvan maksuosuuteen vaikuttaminen yhdessä hyvinvointialueen kanssa.

Toimenpiteet on määritelty tarkemmin liitteenä olevassa vuoden 2025 toimintasuunnitelmassa.
 

Lisätiedot Työllisyyspäällikkö Erja Kononen, erja.kononen@lohja.fi

 

Liite Toimintasuunnitelma 2025 Lohja-Karkkila työllisyysalue

 

Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösesitys Työllisyys- ja elinkeinolautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan Lohja-Karkkila työllisyysalueen toimintasuunnitelman vuodelle 2025.

 

Käsittely Hannele Maittila liittyi kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 15.47.

 

Päätös Työllisyys- ja elinkeinolautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------