RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto
Pöytäkirja 12.12.2024/Pykälä 130
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Hakemus tammen rauhoittamiseksi luonnonmuistomerkiksi Helsingiuksentiellä (kiinteistö 444-454-1-127)
276/11.03.05/2024
Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto 12.12.2024 § 130
Kiinteistön omistajat hakevat luonnonsuojelulain mukaista rauhoitusta tontillaan kasvavalle kaksihaaraiselle tammelle. Hakemuksessa rauhoituksen perusteeksi mainitaan maisemallinen syy. Hakijat ovat teettäneet tammesta kuntotutkimuksen. Lohjan ympäristönsuojelu teki katselmuksen tammen kasvupaikalle 7.8.2024
Hakemuksesta on pyydetty lausunto Lohjan kaupungin kaupunkitekniikan tulosyksiköstä. Naapuria on kuultu hakemuksesta.
Lohjan hallintosäännön (20.5.2024) mukaan Lohjan ympäristönsuojeluviranomaisena toimii kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto. Luonnonsuojelulain 95 § mukaan luonnonmuistomerkin rauhoittamisesta yksityisen omistamalla maalla päättää kunta omistajan hakemuksesta tai suostumuksella. Hallintosäännön mukaan (29.2. kohta 7) kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto käsittelee luonnonsuojelulaissa kaupungille määrätyt tehtävät.
Rauhoitettua luonnonmuistomerkkiä ei saa vahingoittaa eikä turmella.
Lisätiedot Ympäristösuunnittelija Anu Luoto, anu.luoto@lohja.fi
Oheismateriaali - Kiinteistönomistajien hakemus luonnonmuistomerkin rauhoittamiseksi 27.6.2024 ja arboristin lausunto puiden kuntoarvioinnista.
- Kaupunkitekniikan lausunto
- Naapurin vastine
- Kuvaliite tammesta
Liite - Päätös luonnonmuistomerkin rauhoittamisesta
- Tammen sijainti kantakartalla
- Tammen sijainti ilmakuvalla
Esittelijä Ympäristöpäällikkö Koskela Jarkko
Päätösesitys Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto hyväksyy liitteenä olevan kielteisen rauhoittamispäätöksen.
Päätös Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano hakija
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |