Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.12.2024/Pykälä 459


 

Hallintojuristin viran perustaminen

 

56/01.01.00/2024

 

Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 26.11.2024 § 106

 

 Kaupungilla on pitkään työskennellyt yksi vakituinen hallintojuristi (hallintolakimies) ja määräaikinen lakimies. Tarve on pysyvä ja lisääntyy entisestään te-uudistuksen myötä, joka tulee selvästi lisäämän kaupungin lakipalveluiden tarvetta. Talousarvioon 2025 sisältyy määrärahat toisen hallintojuristin viran perustamiselle.
 

 Hallintojuristi työskentelee osana konsernipalveluita hallintopalveluiden vastuualueella. Tehtävässä toimitaan kiinteässä yhteyistyössä kaupungin johtoryhmän kanssa johdon ja esimiesten tukena.

 

 Viran perustamisen jälkeen kaupungilla on entistä parempi mahdollisuus hoitaa mm. riita-asioita osin itse ja  lisätä oman henkilöstön koulutusta hallinto- ja sopimusasioissa.

 

  Päätehtävät:

 

                                  Esimiesten ja asiantuntijoiden neuvonta päivittäisessä työssä ja oikeudellisten linjausten tekeminen.

                                  Selvitysten ja lausuntojen laatiminen

                                  Muutoksenhakuasiat ja oikeudelliset prosessit

                                  Sopimusneuvottelut ja sopimusten laatiminen

                                  Kaupungin oikeudellisten etujen valvonta

                                  Vaaleihin liittyvät asiantuntijatehtävät.

 

 Tarkempi tehtävänkuva on liitteenä.

 

 Perustetaan 1 hallintojuristin virka. Perustamisen jälkeen kaupungilla on 2 vakituista hallintojuristin virkaa.

Tehväkohtainen palkka, ASI TVA taso 1 (5220€)

Viran vaatimat määrärahat ovat vuoden 2025 talousarviossa. Hallintosäännön mukaan virkojen perustaminen kuuluu kaupunginhallitukselle.

 

Lisätiedot Hallintojohtaja Sanna Lundström, sanna.lundstrom@lohja.fi 

 

Liite Tehtävänkuva

 

Esittelijä Vt. henkilöstöjohtaja Lundström Sanna

 

Päätösesitys Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päättää

1. tehdä kaupunginhallitukselle seuraavan päätösesityksen:

Kaupunginhallitus päättää

1) perustaa hallintojuristin viran ja

2) viran kelpoisuusehdoksi ylempi korkeakoulututkinto ja riittävä tehtävään soveltuva työkokemus.

2. tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Päätös Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Kaupunginhallitus

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 02.12.2024 § 459

 

 

Lisätiedot Hallintojohtaja Sanna Lundström, sanna.lundstrom@lohja.fi

 

Liite Tehtävänkuva hallintojuristi

 

Esittelijä Vs. kaupunginjohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää

1. perustaa hallintojuristin viran ja

2. viran kelpoisuusehdoksi ylempi korkeakoulututkinto ja riittävä tehtävään soveltuva työkokemus.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano tiedoksi hallintojohtaja Lundström, hr, palkat, rekry, dynasty-tiimi

------------------------------------