RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 175
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Sivistyslautakunnan talousarvion toteutuminen
Sivistyslautakunta 10.12.2024 § 175
Toimialat laativat kuukausittain talouskatsauksen, jossa seurataan kunkin toimielimen talousarvion toteumaa. Talouskatsauksen ja säännöllisen seurannan avulla on mahdollista arvioida toteuman kehitystä suhteessa talousarvioon sekä tehdä mahdollisesti tarvittavia korjausliikkeitä talousarviossa pysymiseksi.
Talousarvion toteumaa tammi-marraskuussa 2024 on arvioitu seuraavassa 4.12.2024 tilanteen mukaisena. Tasaisen vauhdin taulukolla toteuman tulisi olla 91,7 %. Toteumatilanteesta johtuen marraskuulta puuttuu vielä jonkin verran tuottoja ja kuluja.
Sivistyslautakunnan toimintakatteen toteuma ulkoisten erien osalta on 88,6 % eli 59,1 milj. euroa. Toimintatuottojen toteuma on 111,4 % (9,1 milj. euroa) ja toimintakulujen 91,1 % (68,2 milj. euroa). Toimintatuotoissa korostuu vuodelta 2023 siirtyneet ja kuluvana vuonna saadut uudet tuet ja avustukset. Osa näistä siirtyy vuodelle 2025 käytettäväksi. Toimintakuluissa koholla ovat henkilöstökulut (92,3 %) ja muut toimintakulut (98,8 %), jossa toteumaa selittää Rantapuiston tilaelementtien vuokranmaksu koko vuoden osalta. Ilman hankkeita ja projekteja lautakunnan toimintakatteen toteuma on 87,8 %.
Tulosyksiköiden toimintakatteen toteumat tammi-marraskuussa 2024:
- Varhaiskasvatus 90,9 % (ilman projekteja 90,5 %)
- Perusopetus 89,9 % (ilman projekteja 87,2 %)
- Sivistyksen yhteiset 76,8 % (ilman projekteja 82,0 %)
Sivistyslautakunnan arvioidaan pysyvän talousarviossa.
Oheismateriaali - Sivistyslautakunta, talousarvion toteutuma 1.1.- 30.11.2024.
Lisätiedot Hallintopäällikkö Jarkko Lämsä, jarkko.lamsa@lohja.fi
Esittelijä vs. Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Koivumäki Anu
Päätösesitys Sivistyslautakunta päättää merkitä talousarvion toteutumisen tiedoksi.
Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |