Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.12.2024/Pykälä 473


 

Talousarvion toteutuminen/Marraskuu 2024

 

1354/02.02.00/2022

 

Kaupunginhallitus 16.12.2024 § 473

 

 Toimialat laativat kuukausittain talouskatsauksen, jossa seurataan kunkin toimielimen talousarvion euromääräistä toteumaa. Talouskatsauksen ja säännöllisen seurannan avulla on mahdollista arvioida toteutuman kehitystä suhteessa talousarvioon sekä tehdä mahdollisesti tarvittavia korjausliikkeitä talousarviossa pysymiseksi.

Käyttötalouden toimintakate on 86,5 % eli 5,2 % (= n, 6,1 milj. euroa) alle tasaisen käytön (91,7 %). Ulkoisten toimintakulujen toteuma-aste oli 87,5 %. Käyttötalouden tuottoja on talousarvioon kertynyt 91,1 %. Joitain menoja on vielä kirjautumatta mm. palveluiden ostojen osalta.

Kaikki toimintakulut alle keskimääräisen käytön. Palveluden ostojen osalta aiemmin odotettavissa oleva ylitys on saatu taittumaan, erityisesti rakentamisen palveluissa. Palveluiden ostoissa (tot. 87,2 %) korkeimmat toteutumaprosentit (suluissa viime vuoden toteutuma vastaavana ajankohtana):
- Rakennusten ja alueiden rakentamisen palvelut 86,6 % (129,4 %)
- Koneiden, kaluston ja laitteiden kunnossapitopalvelut 113,0 % (56,0 %)
Edellä olevat yhteensä 90,8 % (108,1 %)
- Asiakaspalveluiden ostot 95,9 % (96,7 %)
- Muut yhteistoimintakorvaukset 96,4 % (198,1 %)
- Työterveyshuollon maksut 101,5 % (108,1 %)
- Matkustus- ja kuljetuspalvelut 92,1 % (108,8 %)

Kaupungin tuloslaskelma (ulkoinen) marraskuu 2024 (tilanne 10.12.2024):

 
 


Talousarvion toteutuminen toimialoilla (ulkoiset erät):
-Konsernipalvelut: menot 83,0 %, tulot 116,7 %, netto 80,6 %
-Kaupunkirakenne: menot 83,3 %, tulot 90,0 %, netto 78,3 %
-Sivistys: menot 91,0 %, tulot 109,2 %, netto 88,7 %

Verotuloja on kertynyt 101,3 milj. euroa (94,4 %) ja valtionosuuksia 26,3 milj. euroa (91,2 %).

Investointien kulujen toteutuma on 73,6 % ja tuottojen 117,4 % muutetusta talousarviosta. Investointimäärärahaa on käyttämättä n. 9,6 milj. euroa. Investointeihin on hyväksytty 13,66 milj. euron lisäykset (v. 2023 keskeneräisten hankkeiden rahoitus sekä Lohjan yhteislyseon lukion ja Tennarin liikuntahallin rakentamisen ja peruskorjauksen lisämääräraha). Investoinneista 1,2 milj euroa on arvioitu siirtyväksi ensi vuonna toteutettavaksi. Nämä on otettu huomioon vuoden 2025 talousarviossa.

 

Lisätiedot Talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos@lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää merkitä talousarvion toteutumisen tiedoksi.

 

Käsittely Talousjohtaja Raija Lindroos saapui kokoukseen asiantuntijaksi kello 16.08 Talousjohtaja Lindroos poistui kokouksesta kello 16.44 ennen päätöksentekoa.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

------------------------------------