RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 17.12.2024/Pykälä 58
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Talousarvion ja tavoitteiden toteutuminen
1354/02.02.00/2022
Ympäristöterveyslautakunta 17.12.2024 § 58
Kaupunkirakenne -toimiala laatii kuukausittain talouskatsauksen, jossa seurataan kunkin toimielimen talousarvion euromääräistä toteumaa. Talouskatsauksen ja säännöllisen seurannan avulla on mahdollista arvioida toteutuman kehitystä suhteessa talousarvioon sekä tehdä mahdollisesti tarvittavia korjausliikkeitä talousarviossa pysymiseksi.
Ympäristöterveyslautakunnan tammi-marraskuun 2024 toimintakatteen toteuma ulkoisten ja sisäisten erien osalta (tilanne 9.12.2024) on 87,1 %, joka on 4,5 %-yksikköä pienempi kuin tasaisen tahdin taulukolla (91,6 %). Toimintakate on 48 368 euroa parempi kuin vastaavaan aikaan vuonna 2023.
Toimintatuottojen toteuma on 92,7 % ja toimintakulujen 90,9 %.
Ympäristöterveyslautakunnan tuloslaskelma 1.1. – 30.11.2024 (ulkoiset ja sisäiset):
Ympäristöterveyslautakunnan tuloslaskelma 1.1. – 30.11.2024 (ulkoiset):
Maksutuottoja edelleen kertynyt yli arvion lähes kaikilla tileillä poislukien eläinlääkintähuolto- sekä tupakkalain mukaiset maksut jääneet hieman arviosta.
Henkilöstökulut määräaikaisten osalta ylittyneet johtuen kesätyöntekijöiden palkkauksesta, osittain sijaisuuksien ja määräaikaisten eri tiliöinneistä sekä eläkekuluista.
Muutoin toimintakulut jääneet alle arvioidun; isompia palvelujen ostoja ja hankintoja ei ole viime kuukausien aikana tehty. Suurimmat kustannuserät aiheutuvat puhtaanapito- ja pesulapalveluista sekä matkakuluista.
Toimintakulut (ulk. +sis.):
Toimintakulut kumulatiivinen (ulk. + sis.):
Lisätiedot Hallintopäällikkö Maria Pernu, maria.pernu@lohja.fi
Esittelijä Ympäristöterveyspäällikkö Puro Johanna
Päätösesitys Ympäristöterveyslautakunta päättää merkitä talousarvion toteutumisen tammi-marraskuulta tiedoksi.
Päätös Ympäristöterveyslautakunta päätti esityksen mukaan.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |