Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta
Esityslista 10.12.2025/Asianro 6



 

Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston lohjalaisten oppilaiden vapaaoppilaspaikkojen periaatteet

 

347/12.03.04/2024

 

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 10.12.2025  

 

 Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston lohjalaisilla oppilailla on mahdollisuus hakea huojennusta oppilasmaksuihin taloudellisin perustein. Talousarviossa ei ole varausta vapaaoppilaspaikkojen myöntämiseen, mutta musiikkiopiston on mahdollista hakea rahoitusta säätiöiltä lukukausittain ennen vapaaoppilaspaikkojen myöntämistä.

 

 Hallintosäännön 29.15 § toisen momentin komannen kohdan mukaan musiikkiopiston rehtorin ratkaisuvaltaan kuuluu vapaaoppilaspaikat ja maksualennukset lautakunnan vahvistamien periaatteiden mukaan.

 

 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta on päättänyt 3.10.2024 (§ 98) vapaaoppilaspaikkojen myöntämisen periaatteet 1.1.2025 alkaen. Vuoden 2025 aikana on kuitenkin todettu, että vapaaoppilaspaikkojen periaatteita tulee edelleen tarkentaa 1.1.2026 alkaen. 

 

Lisätiedot Länsi-Uudenmaan Musiikkiopiston rehtori, Heidi Ketola, heidi.ketola(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston vapaaoppilaspaikkojen myöntämisen periaatteet 1.1.2025 alkaen.

 

Liite Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston lohjalaisten oppilaiden vapaaoppilaspaikkojen myöntämisen periaatteet 1.1.2026 alkaen.

 

Esittelijä Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lonkainen Merja

 

Päätösesitys 

Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää hyväksyä Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston lohjalaisten oppilaiden vapaaoppilaspaikkojen myöntämisen periaatteet 1.1.2026 alkaen liitteen mukaisesti.

 

Päätös

 

 

Tiedoksi Vihdin kunta: sivistys- ja hyvinvointijohtaja Mari Haapanen, kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Taneli Kolppanen

------------------------------------