RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto
Esityslista 11.12.2025/Asianro 5
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Oikaisuvaatimus: poikkeamislupapäätös, lupatunnus 444-2025-38
1503/10.02.01/2025
Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto 11.12.2025
Asia
Kaupungille on saapunut oikaisuvaatimus kaavoitusinsinöörin päätöksestä 30.9.2025 § 30 (lupatunnus 444-2025-38). Päätös on koskenut poikkeamisluvan myöntämistä matkaviestintukiaseman maston ja laitetilan sijoittamiseksi asemakaavan mukaiselle puistoalueelle.
Oikaisuvaatimuksen sisältö
Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan päätöksen uudelleen käsittelyä tai mitätöintiä. Oikaisuvaatimus on kokousasian oheismateriaalina.
Päätösesityksen perustelut
Päätöksen antamisen jälkeen on käynyt ilmi, että päätökseen on liitetty virheellinen muutoksenhakuohjeistus (oikaisuvaatimusohje), kun muutoksenhakuohjeistuksena olisi tullut olla hallintovalitus. Lisäksi päätöksessä on ollut asiavirhe liittyen päätöksen voimassaoloaikaan.
Päätöksessä olleen asiavirheen vuoksi kaavoitusinsinööri on hallintolain 50 § mukaisesti poistanut päätöksensä ja ratkaissut asian uudelleen (kaavoitusinsinöörin päätös 26.11.2025 § 38). Uuteen päätökseen on korjattu lainmukainen muutoksenhakuohjeistus.
Kun viranomainen on ratkaissut asian uudelleen ennen oikaisuvaatimuksen käsittelyä, raukeaa alkuperäistä päätöstä koskeva oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös on korvattu uudella päätöksellä, johon on mahdollista hakea muutosta korjatussa päätöksessä olevan muutoksenhakuohjeistuksen mukaisesti hallinto-oikeudelta. Edellä kirjoitetun perusteella esitetään, että saapunut oikaisuvaatimus jätetään tutkimatta.
Lisätiedot kaavoitusinsinööri Nina Forsberg, nina.forsberg(at)lohja.fi
Oheismateriaali - Oikaisuvaatimus: poikkeamislupapäätös, lupatunnus 444-2025-38
- Kaavoitusinsinöörin päätös: Poikkeamislupa 30.9.2025 § 30
Esittelijä Kaavoituspäällikkö Rinkinen Kristiina
Päätösesitys
Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto toteaa, että alkuperäistä päätöstä koskeva oikaisuvaatimus on rauennut ja päättää jättää saapuneen oikaisuvaatimuksen tutkimatta.
Päätös
Tiedoksi ote oikaisuvaatimuksen jättäjä
ote kaavoitussihteeri Lintuniemi
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia | |