RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.01.2025/Pykälä 10
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kasvun ja oppimisen tulosalueen maksut ja taksat 2025
1373/02.05.00/2022
Sivistyslautakunta 25.09.2024 § 135
Lohjan kaupungin hallintosäännön 27.1 §:n perusteella toimielin päättää toimialallaan toimielimen toimintaa koskevat taksat, maksut ja korvaukset kaupunginhallituksen määräämien perusteiden ja tarkistusohjeiden pohjalta huomioiden erityislainsäädäntöjen määräykset.
Kasvun ja oppimisen tulosalueen maksuja ja taksoja ovat:
- Varhaiskasvatuksesta perittävät maksut
- Koulu- ja päiväkotitiloista perittävät vuokrat, Lukion auditoriosta ja juhlasalista perittävät vuokrat, muut opetustoimen maksut sekä Lukion aikuislinjan aineopiskelijamaksut
- Toimintakeskus Harjulan ja nuorisotilojen maksut ja taksat
- Nuorisotyöpaja Tuuman maksut
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 3.6.2024 § 222 hyväksynyt vuoden 2025 talousarvion laatimisohjeet. Kaupungin taloudelle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi lautakunnat oikeutetaan hallintosäännön 27.1 § 1 mom. 7-kohdan nojalla tarkistamaan vuonna 2025 perittäviä maksuja, myyntihintoja ja korvauksia 5 %:lla, jos hintoja on tarkistettu vuodelle 2024 ja enintään 10 %:lla, jos hintoja on tarkistettu viimeksi vuodelle 2023. Suuremmat korotukset on saatettava kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi samoin kuin käyttöönotettavat uudet maksut. Muutoinkin lautakuntien on etsittävä mahdollisuuksia myyntituottojen lisäämiseksi. Maksut, myyntihinnat ja muut korvaukset tuodaan päätettäväksi lautakunnittain yhtenä kokonaisuutena samanaikaisesti talousarviokäsittelyn kanssa.
Liitteenä on yhdistelmä ehdotukseksi kasvun ja oppimisen tulosalueen maksuiksi ja taksoiksi 1.1.2025 alkaen.
Syksyn 2024 aikana tuodaan kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaoston käsittelyyn lohjalaisille hyvinvointia ja terveyttä edistäville yleishyödyllisille järjestöille ja yhdistyksille myönnettävä HYTE – status. Statuksen omaavien järjestöjen olisi jatkossa mahdollista varata ja käyttää erikseen päätettyjä kaupungin tiloja maksuttomia kokouksia ja kokoontumisia varten. Muutos olisi tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2025 alusta alkaen ja järjestöjen käyttöön mahdollisesti maksutta myönettävät tilat käsitellään erikseen lautakunnassa syksyn 2024 aikana.
Lisätiedot Hallintopäällikkö Jarkko Lämsä, jarkko.lamsa@lohja.fi
Liite Kasvun ja oppimisen tulosalueen maksut ja taksat 2025
Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka
Päätösesitys Sivistyslautakunta päättää
1. hyväksyä omalta osaltaan kasvun ja oppimisen tulosalueen maksut ja
taksat vuodelle 2025 liitteen mukaisesti; sekä
2. esittää kaupunginhallitukselle, että se hyväksyy maksut ja taksat siltä
osin, kun korotus kuuluu kaupunginhallituksen päätettäväksi.
Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano
------------------------------------
Sivistyslautakunta 29.01.2025 § 10
Maksut ja taksat 2025 -asiakirjan linjauksiin tarvitaan muutos koskien hyvityksiä varhaiskasvatuksen asiakasmaksussa vanhempainvapaan aikana. Tällä hetkellä asiakirjassa lukee, että myös sen lapsen sisarus, johon vanhempainvapaa kohdentuu, saa hyvityksen asiakasmaksusta ollessaan poissa varhaiskasvatuksesta. Tämä hyvityskäytänne on ollut käytössä isyysvapaan yhteydessä, mutta ei ole enää ajankohtainen vanhempainvapaauudistuksen jälkeen.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuihin liittyvät hyvitykset perustuvat varhaiskasvatuksen asiakasmaksulakiin (1503/2016) ja kuntakohtaisiin käytäntöihin. Asiakasmaksulain mukaisten hyvitysten lisäksi sivistyslautakunta on käyttänyt harkintaa ja päättänyt tilanteista, joissa asiakasmaksua alennetaan tai jätetään perimättä. Lain mukaan isyysvapaan ja vanhempainvapaan aikana asiakasmaksua ei saa periä lapseltä, johon vapaa kohdentuu.
Lohjalla sivistyslautakunta on päättänyt hyvittää poissaolon isyysvapaan aikana myös sen lapsen sisarukselle johon isyysvapaa kohdentuu. Vanhempainvapaauudistuksen myötä, isyysvapaan poistuttua, hyvityskirjaus on jäänyt Maksut ja taksat -asiakirjaan. Hyvitys sisarukselle ei ole aiheellinen vanhempainvapaassa.
Ennen vanhempainvapaauudistusta käytössä ollut isyysvapaa oli enintään 54 arkipäivän mittainen jakso, joka oli tarkoitettu yksinomaan isälle tai toiselle vanhemmalle lapsen syntymän jälkeen. Hyvittämällä myös sisaruksen vapaapäivät tuettiin isän suhdetta lapsiin.
Vuonna 2022 Suomessa on uudistettu vanhempainvapaakäytänteitä. Uudistuksessa vanhempainvapaan kokonaiskesto on 320 arkipäivää. Tämä aika jaetaan tasan molempien vanhempien kesken siten, että kumpikin saa 160 päivää. Osa päivistä on henkilökohtaisia eikä niitä voi siirtää toiselle vanhemmalle, mutta valtaosa päivistä voidaan haluttaessa jakaa myös toisen huoltajan, esimerkiksi bonusvanhemman tai isovanhemman, käyttöön.
Vanhempainvapaapäivien määrän ja molempien vanhempien oikeus vapaisiin, ei puolla sisarusten maksuvapautusta.
Lisätiedot Varhaiskasvatusjohtaja, Anu Koivumäki, anu.koivumaki@lohja.fi
Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka
Päätösesitys Sivistyslautakunta päättää poistaa harkinnanvaraisen hyvityksen varhaiskasvatuksen asiakasmaksusta vanhempainvapaan aikana sen lapsen sisarukselta, johon vanhempainvapaa kohdentuu.
Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Varhaiskasvatuksen toimistosihteerit ja erityisasiantuntija
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |