RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.01.2025/Pykälä 12
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Lohjan esi- ja perusopetuksen koulumatkakuljetusten periaatteet
185/08.01.01/2023
Sivistyslautakunta 29.01.2025 § 12
Kunnalla on perusopetuslain mukaan velvollisuus järjestää maksuton koulukyyti niille oppilaille, joiden koulumatka on pidempi kuin 5 kilometriä.
Lohjan koulukuljetusperiaatteiden päivitys on valmisteltu yhteistyössä
joukkoliikennepäällikön, perusopetusjohtajan ja varhaiskasvatusjohtajan
kanssa.
Päivitykset koulumatkakuljetusten periaatteissa ovat täsmennyksiä tai
tarkennuksia.
Nämä päivitetyt koulukuljetusperiaatteet tulevat voimaan 1.8.2025 alkaen,
kuitenkin niin,että tulevan lukuvuoden 2025-2026 päätökset tehdään
päivitettyjen periaatteiden mukaisesti.
Lisätiedot Varhaiskasvatusjohtaja Anu Koivumäki, anu.koivumaki(at)lohja.fi
Perusopetusjohtaja Liisa Saarniniemi, liisa.saarniniemi(at)lohja.fi
Liite - Lohjan esi- ja perusopetuksen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2025 alkaen
Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka
Päätösesitys Sivistyslautakunta päättää
1. vahvistaa Lohjan esi- ja perusopetuksen koulumatkakuljetusten
periaatteet 1.8.2025 alkaen; sekä
2. ottaa vahvistetut Lohjan esi- ja perusopetuksen koulumatkakuljetusten
periaatteet käyttöön 1.8.2025 alkaen.
Käsittely Teknisenä korjauksena kokouksen liitteenä olevan asiakirjan kohtaan:
“-Sairaustapaukset/tapaturmat
Tapaturman tai vakavan sairastumisen sattuessa huoltajan on mahdollista hakea koulukuljetusoikeutta lääkärintodistuksen perusteella.”
korjataan muotoon:
“-Sairaustapaukset/tapaturmat
Oppilaan tapaturman tai vakavan sairastumisen sattuessa huoltajan on mahdollista hakea oppilaalle koulukuljetusoikeutta lääkärintodistuksen perusteella.”
Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Joukkoliikennepalvelut
Rehtorit
Koulujen toimistosihteerit
Varhaiskasvatusyksikön johtajat
www-sivut
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |