Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.01.2025/Pykälä 18


 

Otto-oikeuden käyttäminen viranhaltijapäätöksiin

 

 

 

Sivistyslautakunta 29.01.2025 § 18

 

 Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

Kaupungin hallintosäännön 34 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä.

Otto-oikeutta ei ole niihin päätöksiin, jotka on kuntalain 92 §:ssä rajattu otto-oikeuden ulkopuolelle. Näitä ovat lain tai asetuksen mukaiset lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevat asiat.

Kaupungin hallintosäännön 35 §:n mukaan lautakunnan jaoston ja lautakunnan alaisen viranhaltijan on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kaupunginhallitus tai lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkas-tamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään sähköisesti kaupunginhallituksen ja lautakunnan määräämille henkilöille. Kaupunginhallitus tai lautakunta voi erikseen tehdä päätöksen siitä, millaisia viranhaltijapäätöksiä tai alemman toimielimen päätöksiä ei tarvitse ilmoittaa mahdollisen otto-oikeuden käyttöä varten.

Sivistyslautakunnalle esitellään kasvun ja oppimisen tulosaluetta koskevat viranhaltijapäätökset ajalta 5.12.2024-22.1.2025:

- Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen §§ 49, 2
- Varhaiskasvatusjohtaja §§ 8, 1
- Perusopetusjohtaja §§ 35-36, 1-4
- Nuorisotyön päällikkö §§ 4-5
- Rehtori, Järnefeltin yhtenäiskoulu §§ 1-3
- Rehtori, Karjalohjan ja Sammatin koulut § 1
- Rehtori, Laurentius-koulu §§ 109, 111-113, 3-5
- Rehtori, Metsolan koulu § 1
- Rehtori, Mäntynummen yhtenäiskoulu § 38
- Rehtori, Ojamonharjun yhtenäiskoulu §§ 33, 1-2
- Rektor, Virkby gymnasium § 1
 

Lisätiedot Perusopetusjohtaja Liisa Saarniniemi, liisa.saarniniemi(at)lohja.fi
Varhaiskasvatusjohtaja Anu Koivumäki, anu.koivumaki(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali - viranhaltijapäätökset
- sivistysjohtajan päätökset, vain tiedoksi (kaupunginhallituksen otto-oikeus)

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys Sivistyslautakunta päättää merkitä edellä esitetyt viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei lautakunta käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Käsittely Sivistyslautakunnan jäsen Reeta Kinnunen ilmoitti olevansa esteellinen tämän asian Mäntynummen yhtenäiskoulun rehtorin §38, sekä perusopetusjohtajan § 2 viranhaltijapäätösten osalta sukulaisuussuhteesta johtuen (osallisuusjäävi, hallintotolaki 28 § 1 mom 1. kohta) ja poistui kokouksesta klo 19.40 ennen asian käsittelyn alkamista, eikä näin ollen osallistunut asiasta käytyyn keskusteluun eikä päätöksentekoon.

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------