Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.01.2025/Pykälä 7


Sivistysltk TA2025 käyttösuunnitelma

 

Sivistyslautakunnan vuoden 2025 talousarvion käyttösuunnitelma

 

103/02.02.00/2024

 

Sivistyslautakunta 29.01.2025 § 7

 

 Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 13.11.2024 § 132 hyväksynyt vuoden 2025 talousarvion ja vuosia 2026-2027 koskevan taloussuunnitelman.

Kaupunginvaltuuston hyväksymän talousarvion käyttötalousosa muodostuu kullekin toimialalle hyväksytyistä sitovista tavoitteista, seurattavista suoritteista ja tunnusluvuista (palvelutuotteet) sekä  arvioiduista toimintatuotoista ja toimintakuluista, joiden erotus muodostaa toimintakatteen.

Talousarvion sitovuusmääräysten ja päätösvaltuuksien mukaan lautakunta vahvistaa käyttösuunnitelman toimintakatteen, valvoo lautakuntatasolla tavoitteiden toteutumista sekä käyttökatteen toteutumista.

Toiminnasta vastaavien toimielimien/toimialojen on tammikuun 31. päivään mennessä hyväksyttävä tarkistetut käyttösuunnitelmat ja osatavoitteet tulosalueille sekä määriteltävä ne toimenpiteet, joilla tavoitteet toteutetaan. Käyttösuunnitelman yhteydessä toimialojen on määriteltävä osamäärärahojen käyttövaltuudet tarvittaville alemmille tasoille ja viranhaltijoille. Vuoden 2025 osalta kukin lautakunta vahvistaa käyttösuunnitelmansa ja kokonaisuus viedään kaupunginhallitukselle tiedoksi.

Lohjan kaupungin sivistys-toimialaan kuuluvat sivistyslautakunta sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta. Toimialan tulosalueet ovat kasvun ja oppimisen tulosalue sekä kulttuuri- ja vapaa-ajan tulosalue.

Valtuuston hyväksymä sivistys-toimialan talousarvio (ulkoiset ja sisäiset, 1000 euroa):
 

 

TA 2025

Toimintatuotot

7 956

Toimintakulut

-127 835

Toimintakate

-119 879


josta sivistyslautakunnan / kasvun ja oppimisen tulosalueen talousarvio (ulkoiset ja sisäiset, 1000 euroa):
 

 

TA 2025

Toimintatuotot

6 112

Toimintakulut

-113 456

Toimintakate

-107 345


Lautakunnalle esitellään talousarvion käyttösuunnitelma, joka sisältää toimenpiteet vuonna 2025 ja toimenpiteistä vastaavat vastuuviranhaltijat sekä määrärahat tulosyksikkötasolla.

Käyttösuunnitelmassa määrärahat (ulkoiset ja sisäiset, euroa) on jaettu seuraavasti:

Varhaiskasvatus
 

 

TA 2025

Toimintatuotot

1 215 800

Toimintakulut

-34 618 800

Toimintakate

-33 403 000

 

Perusopetus
 

 

TA 2025

Toimintatuotot

4 516 000

Toimintakulut

-66 609 900

Toimintakate

-62 093 900

 

Sivistyksen yhteiset palvelut
 

 

TA 2025

Toimintatuotot

379 700

Toimintakulut

-12 227 600

Toimintakate

-11 847 900

 

Lisätiedot Hallintopäällikkö Jarkko Lämsä, jarkko.lamsa(at)lohja.fi

 

Liite Sivistyslautakunnan vuoden 2025 talousarvion käyttösuunnitelma

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys Sivistyslautakunta päättää hyväksyä vuoden 2025 talousarvion käyttösuunnitelman.

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------