Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 23.01.2025/Pykälä 12


 

Harjun alueen Masterplan

 

284/02.02.00/2022

 

Kaupunkikehityslautakunta 23.01.2025 § 12

 

 Harjun alueen kehittämisen ohjausryhmän esiin nostaman tarpeen johdosta Lohjan kaupunki käynnisti harjun alueen kehittämisen tueksi Masterplanin laatimisen. Hankkeen tarkoituksena oli selvittää harjun alueen kehittämisen mahdollisuudet sekä laatia kaksi vaihtoehtoa harjun alueen Masterplanista (1. vaihtoehto: uimahalli, jäähalli, urheilukenttä, ulkoilureittien lähtöpiste, pysäköinti, asuminen ja muut mahdolliset palvelut 2. vaihtoehto: uimahalli, jäähalli, urheilukenttä, ulkoilureittien lähtöpiste, pysäköinti, muut mahdolliset palvelut). Näistä kahdesta vaihtoehdosta oli tarkoitus valita toinen, jonka pohjalta Lohjan kaupunki alkaa aluetta kehittämään. Valittu Masterplan tulee toimimaan myös tulevan kaavoituksen pohjana.

Lohjan kaupunki pyysi tarjouksia kolmelta toimijalta pienhankintamenettelyn mukaisesti harjun alueen kehittämisen Masterplanista 18.4.2024. Kilpailutus toteutettiin ranskalaisella mallilla, jossa tilaaja oli määrittänyt hankinnan kokonaishinnan etukäteen ja tarjouksien antajat kilpailevat ainoastaan laadulla. Harjun alueen kehittämisen Masterplanin kokonaishinnaksi päätettiin 58 000 € (alv 0%). Määräaikaan mennessä, sunnuntai 12.5.2024, tarjouksia saapui kaksi kappaletta, joista molemmat täyttivät hankintavaatimukset. Tarjoukset saatiin GSP Group Oy:ltä sekä Sweco Finland Oy:ltä. Tarjouksien laadullisen vertailun myötä GSP Group Oy sai 73/100 pistettä ja Sweco Finland Oy 90/100 pistettä. Näin ollen Sweco Finland Oy voitti tarjouskilpailun laadullisesti paremmalla tarjouksella.

Masterplanin laadinnan edellytettiin sisältävän seuraavat toimenpiteet:

Liikuntatiloihin ja -paikkoihin liittyvän tarveselvityksen päivittäminen.

Alueen liikenne ja pysäköintijärjestelyiden nykytilan koostaminen sekä arvio tulevaisuuden tarpeista sekä ehdotukset tulevaisuuden järjestämisvaihtoehdoista. Sisältää ihmis- ja liikennemäärät (nykytila + arvio tulevaisuudesta). 

Koosteet erilaisten pysäköintivaihtoehtojen hyvistä sekä huonoista puolista.

Energiaratkaisujen markkina- ja kestävyysvaikutukset.

Alueen ominaisuuksien analyysi (kaupunkirakenne, toiminnot, liikenne, ympäristö- ja luonto, rakennettavuus).

Kaupallisten toimintojen potentiaalin määritys, kevyt markkinakatsaus (asuminen, toimistot, kauppa majoitus).

Kuntalaisten ja muiden sidosryhmien osallistaminen alueen kehittämisen suunnitteluun sopivilta osin.

Rahoitusmallit ja -laskelmatInvestointilaskelmat (eri rahoitusmallien mukaiset), sisältää energiaratkaisut

Käyttötalouslaskelma (eri rahoitusmallien mukaiset), sisältää energiaratkaisut

Vertailu 30 vuoden elinkaaren kustannuseroista omistamisen ja vuokraamisen eri vaihtoehdoille (elinkaarimalli, oma tase, vuokraus, jne.).

Vertailuaineisto muiden kuntien vastaaviin hankkeisiin.

Sweco Finland Oy tuotti kesän ja syksyn 2024 aikana Lohjan kaupungin viranhaltijoiden ja harjun alueen hankkeen ohjausryhmän ohjauksessa harjun alueen Masterplan -suunnitelman kahdella vaihtoehdolla (asuminen mukana ja ilman asumista), jossa on selvitetty edellä mainittuja osa-alueita. Harjun alueen hankkeen ohjausryhmä päätti kokouksessaan 28.11.2024 valita alueen jatkosuunnittelun pohjaksi vaihtoehdon, jossa asuminen ei ole tässä vaiheessa mukana. Siltä pohjalta Sweco Finland Oy viimeisteli harjun alueen Masterplan -suunnitelman kaupungille päätöksentekoon tuotavaksi.

Lohjan kaupungin hallintosäännön 29.1 § 16. kohdan mukaan kaupunkikehityslautakunta päättää maankäyttöä ja kaupunkikuvaa koskevan suunnitelman tai kehittämisohjelman hyväksymisestä.  

 

Vaikutusten/Lapsivaikutusten

ennakkoarviointi Harjun alueen Masterplanin tavoitteena on luoda harjun alueesta kaikille lapsista ja lapsiperheistä ikäihmisiin liikkuvaan elämäntapaan luontevasti houkutteleva paikka, jonne on kiva tulla. Lähtökohdat tähän ovat hyvät aktiivisessa käytössä olevan ja suositun uimahallin myötä. Lasten tarpeita ja niiden vaikutuksia on alueen suunnittelussa huomioitu isompien rakenteellisten kokonaisuuksien (uimahalli, jäähalli) sijainnillisen hahmottelun lisäksi myös suunnittelemalla alueelle pisteet leikkipaikalle, seikkailugolfille ja metsäseikkailulle. Hankkeen toiminnallisella lopputulemalla on positiivisia vaikutuksia lasten liikunnallisuuden lisäämiseen ja viihtyvyyden kasvuun.

 

Lisätiedot Kaupunkirakennejohtaja Pekka Puistosalo, pekka.puistosalo(at)lohja.fi

 

Liite Harjun alueen Masterplan -suunnitelma

 

Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösesitys Kaupunkikehityslautakunta päättää

1. hyväksyä harjun alueen Masterplan -suunnitelman;

2. lähettää harjun alueen Masterplan -suunnitelman kaupunginhallitukselle tiedoksi.

 

Käsittely

 

Vastaesitys Karitta Laitinen teki seuraavan vastaesityksen:

”Harjun alueen ns. master plan uudelleen valmisteluun Harjun alueen kehittämisen ohjausryhmältä kaupunkisuunnittelun alaisuuteen puuttuvan uimahallin 0-vaihtoehdon ja puuttuvien selvitysten takia.

Lohjan uimahalli on rakennettu vuonna 1970 se peruskorjattiin ja laajennettiin vuonna 1998. Uimahallista vuonna 2018 tehty tarveselvitys osoitti, että halli on varsin kelvollisessa kunnossa. Kuinka se on muutamassa vuodessa romahtanut purkukuntoiseksi? Siksi esitettyihin 18 miljoonaan euron korjauskustannuksiin pitää suhtautua varauksella. Tiettävästi hyppyallas vuotaa, mutta se on korjattavissa (esim. https://www.jpn-service.fi/uima-altaat/uima-altaiden-huolto-ja-korjaus). Niin kutsutussa master planissa, jota Suomen lainsäädäntö ei tunne, on lähdetty siitä, että halli puretaan ja rakennetaan uusi. Rakennuksesta ei ole edes tehty rakennushistoriallista selvitystä, eikä alueen luontoa ole inventoitu, joten näin merkittävien selvitysten puuttuminen vie perustan koko suunnitelmalta. Vaihtoehtoja on esitetty kaksi, jossa molemmissa sekä uimahalli että jäähalli puretaan ja korvataan uudisrakennuksilla, mutta toisessa vaihtoehdossa rakennetaan asuinkerrostaloja. Harjuluonto ei kestä esitetyn asuinrakentamisen kulutusta ja se in riski tärkeälle pohjavesialueelle. Siksi kakkosvaihtoehdosta on luovuttava kokonaan. Nk. 0-vaihtoehto, jossa uimahalli korjataan ja laajennuksia tehdään tarpeen mukaan, on otettava tarkasteluun. Näin toimittaisiin, kuten hiilineutraalisuustavoite (Hinku-kunta) edellyttää. Asia on pantava uudelleen valmisteluun alusta asti kaupunkisuunnittelun alaisuuteen siten, että kaikki asianmukaiset selvitykset laaditaan ja vasta sitten valitaan suunnitteluvaihtoehdot.”

Vastaesitys raukesi kannattamattomana.

 

Esittelijän muutettu päätösesitys

 

 Kaupunkikehityslautakunta päättää

1. hyväksyä harjun alueen Masterplan -suunnitelman ilman asuinrakentamista toteutettavaksi;

2. lähettää harjun alueen Masterplan -suunnitelman kaupunginhallitukselle tiedoksi.

 

Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti esittelijän muutetun päätösesityksen mukaan.

 

Tiedoksi tiedoksi kaupunginhallitukselle

------------------------------------