Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 25.02.2025/Pykälä 37


 

Keskeneräiset valtuustoaloitteet, kuntalaisaloitteet, sekä muut aloitteet, Sivistyslautakunta

 

214/00.01.02.01/2025

 

Sivistyslautakunta 25.02.2025 § 37

 

 Kuntalain 28 §:n mukaan kaupunginvaltuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt (kunnan jäsenen) aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Lohjan kaupungin hallintosäännön 118 ja 151 §:ssä puolestaan on määrätty, että kaupunginhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo kuntalaisten ja valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt.

Lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan alaisessa toiminnassa valmistelussa olevat valtuustoaloitteet, kuntalaisaloitteet ja muut aloitteet on koottu valtuustoaloitteiden, kunnan jäsenten aloitteiden ja muiden aloitteiden asiakirjoiksi. Asiakirjaan on merkitty aloitteen johdosta mahdollisesti tehdyt toimenpiteet tai tehtävät toimenpiteet.

Sivistyslautakunnan toimialalla on vireillä seuraavat valtuustoaloitteet, kuntalaisaloitteet ja muut aloitteet:

Valtuustoaloitteet

26/2022 Valtuustoaloite: Kasvatus- ja opetuslautakunnan esittämä

  ponsi Nummi-Pusulan lukiostudiosta otetaan käyttöön
3/2025 Valtuustoaloite Selvitetään sosiaalityöntekijän ja psykiatrisen

  sairaanhoitajan palkkaaminen Ankkuritiimiin yhdessä

  Karkkilan ja Vihdin kanssa
4/2025 Valtuustoaloite laajemman selvityksen laatimiseksi

  moniammatillisesta yhteistyöstä ja esimerkiksi nykyisen

  nuorisotyön toimintojen vaikuttavuudesta

Kuntalaisten ja muiden aloitteet

14/2022 Karjalohjan Aluetoimikunnan Kannanotto ja Aloite Sammatin               Vapaan Kyläkoulun Turvaamiseksi
13/2024 Varttivaltuuston aloite koulujen oppilashuollon

  tavoitettavuuden lisäämiseksi
14/2024 Varttivaltuuston aloite koulujen ulkourheiluvälineiden

  uusimisesta
24/2024 Karjalohjan aluetoimikunnan aloite: Oppilaaksiottokriteerit on

  pehmennettävä ja koulumatkan korvattavuusperiaatteet
 

Lisätiedot Suunnittelija Paula Vireä-Aihio, paula.virea-aihio(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali - aloiteluettelot

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys Sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että seuraavat aloitteet ovat edelleen vireillä olevia:

Valtuustoaloitteet 

26/2022 Valtuustoaloite: Kasvatus- ja opetuslautakunnan esittämä
                     ponsi Nummi-Pusulan lukiostudiosta otetaan käyttöön
3/2025 Valtuustoaloite Selvitetään sosiaalityöntekijän ja psykiatrisen
                     sairaanhoitajan palkkaaminen Ankkuritiimiin yhdessä                Karkkilan ja Vihdin kanssa
4/2025 Valtuustoaloite laajemman selvityksen laatimiseksi
                     moniammatillisesta yhteistyöstä ja esimerkiksi nykyisen
                     nuorisotyön toimintojen vaikuttavuudesta  

Kuntalaisten ja muiden aloitteet 

14/2022 Karjalohjan Aluetoimikunnan Kannanotto ja Aloite Sammatin
                      Vapaan Kyläkoulun Turvaamiseksi
13/2024 Varttivaltuuston aloite koulujen oppilashuollon
                      tavoitettavuuden lisäämiseksi 
14/2024 Varttivaltuuston aloite koulujen ulkourheiluvälineiden
                      uusimisesta
24/2024 Karjalohjan aluetoimikunnan aloite: Oppilaaksiottokriteerit on
                     pehmennettävä ja koulumatkan korvattavuusperiaatteet

 

Esittelijän muutettu päätösesitys

Sivistyslautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että seuraavat aloitteet ovat edelleen vireillä olevia:

Valtuustoaloitteet

3/2025 Valtuustoaloite Selvitetään sosiaalityöntekijän ja psykiatrisen
                      sairaanhoitajan palkkaaminen Ankkuritiimiin yhdessä               Karkkilan ja Vihdin kanssa
4/2025 Valtuustoaloite laajemman selvityksen laatimiseksi

                      moniammatillisesta yhteistyöstä ja esimerkiksi nykyisen

  nuorisotyön toimintojen vaikuttavuudesta  

 

 Kuntalaisten ja muiden aloitteet

14/2022 Karjalohjan Aluetoimikunnan Kannanotto ja Aloite Sammatin
 Vapaan Kyläkoulun Turvaamiseksi
13/2024 Varttivaltuuston aloite koulujen oppilashuollon

  tavoitettavuuden lisäämiseksi

 14/2024 Varttivaltuuston aloite koulujen ulkourheiluvälineiden

                        uusimisesta

 24/2024 Karjalohjan aluetoimikunnan aloite: Oppilaaksiottokriteerit on

  pehmennettävä ja koulumatkan korvattavuusperiaatteet

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti muutetun päätösesityksen mukaan.

 

Tiedoksi kaupunginhallituksen esityslistalle

------------------------------------