Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 12.02.2025/Pykälä 31


 

Huojennuspäätös liikaa laskutetusta jätevedestä

 

163/02.05.00/2025

 

Tekninen lautakunta 12.02.2025 § 31

 

 Vesi- ja viemärilaitoksen asiakkaalla käyttöpaikassa 1360 on ollut oma mittaus viemäriverkostoon johtumattomalle vedelle. Tämän mittauksen mukaan kiinteistön kokonaisvedenkulutuksesta on vähennetty kyseinen osuus viemäröintimaksusta. Asiakas on 7.2.2024 lähtettänyt sähköpostin vesi- ja viemärilaitoksen asiakaspalveluun, jossa on ilmoitettu jätevesiviemäriin johtumattoman veden mittauksen rikkoutuneen ja uuden mittarin laitetun tilaukseen. Asiakas on uusinut kyseisen mittarin 19.2.2024, mutta tämä mittari ei ollut soveltuva kyseiseen käyttöön, vaan antoi virheellistä lukemaa. Asiakas on ilmoittanut aiemman mittauksen toimimattomuudesta 5.5.2024 ja toimittanut huojennuspyynnön 6.8.2024 jätevesilaskutukseen liittyen, koska mittaus ei ole toiminut oikein. Asiakas anoo huojennusta huhtikuusta 2020 alkaen. Vesi- ja viemärilaitoksen yleisten toimitusehtojen 1.1.2017, kohdan 6.3 Hyvitys/lisäveloitus, mukaisesti laskutus-, mittaus- tai mittarin luentavirheeseen perustuvia saatavia laitos ja asiakas voivat vaatia enintään kolmen vuoden ajalta.

Kohteen viemäriverkostoon johtumattoman veden mittaus uusittiin ja saatiin toimintakuntoon 14.12.2024. Tämän jälkeen on mittauksista pystytty osoittamaan tämän jätevesiviemäriin johtumattoman vesimäärän olevan keskimäärin 54 % kokonaisvesimäärästä. Asiakkaan kanssa on käyty neuvottelu aiheesta 26.9.2024, jossa on esitetty vastaantuloa huojennuksessa n. 60 % osuudelta. Perusteena osahuojennukselle on se, että kyseessä on asiakkaan omalla vastuulla oleva mittaus, jonka lukemaa asiakas itse on ilmoittanut. Asiakkaan vesi- ja viemärilaskutus on keskeytetty mittaustiedon 2.5.2024 jälkeen, koska tieto liikaa laskutetusta jätevedestä vahvistui kesällä 2024.  

 

Lisätiedot Vesihuoltopäällikkö Janne Koivuniemi, janne.koivuniemi(at)lohja.fi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää huojentaa käyttöpaikan 1360 jäteveden laskutuksesta kolmelta vuodelta (2021-2023) 60 % kunkin vuoden taksan mukaisesti laskennalliseen 54 % määrään kokonaisveden mittaustietoon perustuen. Nämä laskennallisesti liikaa laskutetut jätevesimäärät ovat 2021: 11293 m³, 2022: 14712 m³ ja 2023: 12228 m³. Näin ollen huojennettavaa vuosilta 2021-2023 tulee 60 % summasta 84 150 € alv 0 %, joka on 50 490 € alv 0 %. Vuoden 2024 osalta laskutus korjataan laskennallisesti oikeaksi 14.12.2024 saakka ja siitä eteenpäin mitatun tiedon mukaiseksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi ote: Hakija, vesilaskutus

------------------------------------