Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 12.02.2025/Pykälä 33



 

Virkkalan päiväkodin hankesuunnitelma

 

139/10.03.02.00/2022

 

Tekninen lautakunta 12.02.2025 § 33

 

 Virkkalan päiväkodin rakentaminen on katsottu tarpeelliseksi. Tilakeskus on laatinut hankesuunnitelman rakennuksen tekemiseksi ja sijaintipaikasta.
Päiväkodille on alueella tarvetta, sillä tällä hetkellä päivähoito on toteutettu väistötiloissa. Virkkalan päiväkodin toiminta on päättynyt ja lapset on siirretty väistötiloihin elokuussa 2023. Väistötiloina toimivat Touhula päiväkotien Vappulan yksikön kolme ryhmätilaa, jotka on vuokrattu yksityiseltä palveluntuottajalta.

Lisäksi yksi varhaiskasvatusryhmä toimii Ristin koulun esiopetuksen tiloissa. Päiväkoti Omppu tarjoaa varhaiskasvatuspaikan 48 lapselle. Esiopetusta järjestetään Ristin koulun ja Järnefeltin yhtenäiskoulun esiopetusryhmissä. Alueella toimii myös Vieremän päiväkoti, jossa on kolme lapsiryhmää.

Päiväkodin tarveselvityksen mukaan Virkkalan alueella on tarve 7 ryhmäiselle päiväkodille, 21 lasta ryhmässä, eli yhteensä 147 lasta, henkilöstöä tulee olemaan n. 35 henkilöä.

 

 Päiväkodin sijoituspaikaksi tarkasteltiin kahta eri vaihtoehtoa, Lähdehaankuja 6 ja Helsingiuksentie 71 (hankesuunnitelma 3.4). Lähdehaankuja 6 on sama kiinteistö (444-422-1-16), jossa Virkkalan päiväkoti on sijainnut aiemmin. Muita varteen otettavia vaihtoehtoja sijoitukspaikaksi Virkkalan alueella ei ole. Helsingiuksentie 6 sijaitsee keskeisellä paikalla suhteessa alueen väestön sijoittumiseen. Asuinalueen keskellä oleva tontti on parhaiten saavutettavissa kävellen/pyörällä. Mikäli arvioidaan että jokainen lapsi tuotaisiin päiväkotiin yksittäin henkilöautolla, voidaan arvioida sen aiheuttavan noin 140 ajoneuvon edestakaisen liikenteen aamuin – illoin. Toisaalta jos merkittävä osa päiväkodin lapsista asuu päiväkodin välittömässä läheisyydessä, niin suurin osa tästä liikennemäärästä jää pois. Päiväkodin henkilökunnan liikkumisen omilla ajoneuvoilla töihin ja takaisin, samoin kuin muu huoltoliikenne voidaan olettaa olevan sama, riippumatta päiväkodin sijainnista. Hinkukuntana Lohjan tulee pyrkiä mahdollisuuksien mukaan vähentämään liikenteen aiheuttamia päästöjä.

 

 Hankesuunnitelman laatimisen myötä hankkeelle on muodostunut selkeämpi kustannusarvio: tähän on vaikuttanut mm. energialuokka ja mahdollinen jäähdytystarve sekä päiväkodin koosta johtuva tarve väestösuojalle.  Rakennettavan väestönsuojan koko tarkastellaan tarkemmin lopullisten suunnitelmien valmistelun yhteydessä.  Rakentamiskustannukset ovat käytännössä samat molemmissa sijoitusvaihtoehdoissa.

 

Rakentamiskustannukset 

n. 6 milj. €

Kalustaminen\ varustaminen (tilaaja)

n. 300 000 €

Suunnittelu, valvonta ja rakennuttaminen

n. 500 000 €

Yhteensä

n. 6.8 milj. €

 
Hankkeen tavoiteaikataulu:
- hankesuunnitelma toimielimissä, kevät 2025
- Urakka laskentamateriaalien laadinta kevät- kesä 2025
- Urakkakilpailutus, elo-syyskuu 2025
- Rakennussuunnittelu ja lupaprosessi marras-joulukuu 2025
- Rakentaminen Tammi-Helmikuu 2026
- Rakennustyöt valmiit loppuvuodesta 2027 (arvio urakka-ajasta 1,5 v)

 

Lisätiedot  - Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio(at)lohja.fi
- Tilapäällikkö Matti Peltonen, matti.peltonen(at)lohja.fi
- Projektipäällikkö Reijo Teppola, reijo.teppola(at)lohja.fi

 

Liitteet  - Asemapiirros, tuleva sijoituspaikat
- Tilaohjelma
- Päiväkodin hankesuunnitelma päivitetty 5.2.2025

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että

1. liitteenä oleva 5.2.2025 päivitetty hankesuunnitelma hyväksytään,

2. Virkkalan päiväkoti toteutetaan Lähdehaankuja 6 osoitteessa sijaitsevalle kiinteistölle 444-422-1-16.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi Kaupunginhallitus

------------------------------------