RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 12.02.2025/Pykälä 35
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Nummenkylän koulun myynti
304/10.00.02/2023
Tekninen lautakunta 12.02.2025 § 35
Kaupunginhallitus on 04.11.2024 § 417 päättänyt, että Nummenkylän koulurakennus, kiinteistötunnus 444-433-1-197, myydään yhtenä kokonaisuutena, mukaan lukien päiväkotiosa. Päiväkotiosa on kiinteästi liitetty varsinaiseen koulurakennukseen. Kiinteistön alueella on voimassa taajamaosayleiskaava, jossa alue on merkitty julkisten lähipalvelujen alueeksi (py). Kiinteistön pinta-ala on 14 807 m² ja se koostuu yhdestä kokonaisuudesta. Myyntiin asettamisen yhteydessä ei ole edellytetty ostajaehdokkailta toiminta- tai muita suunnitelmia rakennuskokonaisuuden tulevalle käytölle, jotta tarjouksia saataisiin mahdollisimman laajalti.
Rakennusrekisterin tietojen mukaan kiinteistöllä sijaitsee yleissivistävien oppilaitosten rakennus, VTJ-PRT 100337719L, jonka kerrosala on 1368 m². Rakennus on valmistunut vuonna 1985 ja kiinteistölle on tehty laajamittaisia peruskorjauksia viimeksi vuonna 1986. Kiinteistöön on kiinteästi liitetty päiväkotirakennus, joka valmistui vuonna 2003. Kiinteistön pihapiirissä on liikuntapiha.
Kiinteistöllä ei ole itsenäistä rakennusoikeutta. Rakennuksen käyttötarkoituksen muutos edellyttää maankäytön ja kaavoituksen poikkeamisluvan myöntämistä ennen rakennusluvan käsittelyä. Uudet rakennushankkeet edellyttävät sijoituspaikkaluvan tai poikkeamisluvan, eikä alueelle saa rakentaa lupavapaita rakennelmia ilman erillistä lupaa.
Kyseinen kiinteistö asetettiin 02.01.2025 julkiseen huutokauppaan Huutokaupat.com-sivustolle. Huutokauppa päättyi 03.02.2025. Kohdetta katsottiin 4783 kertaa. Tarjouksia antoi 7 henkilöä ja yhteensä tarjouksia tehtiin 12 kappaletta. Korkein tarjous 50 500 euroa tehtiin yksityishenkilön ----------------- nimissä. Kauppakirjaluonnos liitteenä.
Rakennuksen korjausvelan määrä on laskennallisesti noin 400 000 € (Trellum arviopäivitys 2022). Määritelmällisesti omaisuuden korjausvelka kuvaa sitä rahamäärää, joka rakennuksista on tingitty, jotta ne olisivat kohtuullisessa käyttökelpoisessa kunnossa. Korjausvelan laskennassa nykykunnon lähtö- ja tavoitetasona käytetään 75 % kuntoluokkaa, joka saavutetaan noin 10–20 vuoden kuluessa valmistumisesta rakennuksen kulumisen vauhdista riippuen. Kun rakennuksen kuntoluokka menee alle tämän lähtö- ja tavoitetason (75 %), lasketaan kuinka paljon rahaa tekniseen arvoon ja nykykuntoon tulisi lisätä, jotta määritelty 75 % tavoitetaso saavutetaan.
Kohteen myynnistä päätettäessä on otettava huomioon, että Lohjan kaupungilla ei ole tarvetta ko. rakennuksille. Rakennuskokonaisuuden tasearvo vuoden 2024 lopussa on ollut (koulu 96 738,08 € ja päiväkoti 132 420,8 €) 229 158,8 €, tilanne 4.2.2025. Kohteen vuosittaiset ylläpitokulut noin 45 000 €, sekä mahdolliset tulevat korjaukset tai purkukulut huomioiden on kohteen myynti tarjottuun hintaan varteenotettava vaihtoehto. Näin siitä huolimatta, että päätös aiheuttaa merkittävän alaskirjauksen kaupungin taseesta.
Oheismateriaali - taustatietoja
Liite Kauppakirjaluonnos
Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus
Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että Nummenkylän koulukiinteistö 444-433-1-197 myydään rakennuksineen korkeimman tarjouksen tehneelle hintaan 50 500 €.
Käsittely Kristian Sarvi esitti Mikko Koiviston, Sirje Mändin, Risto Murron ja Mika Sevonin kannattamana seuraavan vastaesityksen:
Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että Nummenkylän koulukiinteistöä ei myydä vaan pidetään kaupungin omistuksessa mahdollista tulevaa käyttöä varten. Lisäksi kauppahinta on liian alhainen.
Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kannatettu vastaesitys, josta ei olla yksimielisiä, joten siitä on äänestettävä.
Äänestys Puheenjohtajan esityksestä suoritettiin sähköinen äänestys seuraavasti
ne, jotka kannattavat päätösesitystä, äänestävät JAA
ne, jotka kannattavat Kristian Sarven vastaesitystä, äänestävät EI
JAA: 0 ääntä
EI: 10 ääntä (Aslak Palenius, Juhani Järvinen, Sirje Mänd, Mikkko Koivisto, Kristian Sarvi, Pauliina Jalola-Korhosaari, Mika Sevon, Risto Murto, Leif Wirtanen, Lena Tallqvist)
Teknisen lautakunnan puheenjohtaja totesi, että äänin 10 - 0 Kristian Sarven vastaesitys on tullut toimielimen päätökseksi.
Päätös Tekninen lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että Nummenkylän koulukiinteistöä ei myydä vaan pidetään kaupungin omistuksessa mahdollista tulevaa käyttöä varten. Lisäksi kauppahinta on liian alhainen.
Tiedoksi Kaupunginhallitus
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |