Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 12.02.2025/Pykälä 38


 

Kuntalaisaloite Gruotilan leikkipuiston/jalkapallokentän kehittämiseksi

 

57/00.01.02.01/2025

 

Tekninen lautakunta 12.02.2025 § 38

 

 Tuomas Kuhlman (suostumus nimen julkaisuun) esittää 11.1.2025 saapuneessa aloitteessa seuraavaa:

”En tiedä onko Gruotilan leikkikentän yhteydessä (Könninkadun eteläpäässä) olevalle nurmialueelle kehityssuunnitelmia tai vastaavaa vireillä. Kaupungilla on jo muutamia ulkokuntosaleja, mutta Gruotilan alueelta sellainen puuttuu.

Nurmikentällä olisi paljon ylimääräistä tilaa ulkokuntosalille sekä sen yhteyteen esim. koripallokentälle. Kentän ympäristössä ja ympärillä menee suosittu kevyenliikenteen väylästö, jossa on paljon liikkujia ympäri vuoden. Ulkokuntosali toisi mukavan lisän alueen liikkujille. Osallistun mielelläni suunnitteluun tai laitevalintoihin, mikäli asia etenee tai tähän tarvetta on. Kiitos!”

Aloite on talousarviovaikutteinen.

Teknisen toimen lausunto:
Könninkadun eteläpäässä oleva Gruotilan leikkikenttä sijaitsee asemakaavan mukaisella Veijolanpuiston alueella (VP). Leikkikentän varustus on mm. keinut, hiekkalaatikko, muutamia leikkivälineitä ja nurmialue.

Lohjan kaupunki on toteuttanut ulkokuntosaleja Hiidensalmen asuntomessualueelle 2021, Moision tenniskenttien yhteyteen 2022, Haikariin 2022, Aurlahden uimarannan alueelle 2023. Lisäksi Harjulla jäähallin läheisyydessä on aiemmin toteutettu ulkokuntosali. Lähiliikuntapaikkojen yhteydessä on eri käyttäjäryhmiä palvelevia liikunta- ja kuntoiluvälineitä. Ojaniitun koulun yhteydessä on lähiliikuntapaikka, jossa on mm. koripallotelineet sekä liikuntaan sopivia laitteita. Etäisyys Ojaniitun koulusta Veijolanpuistoon on n. 300 m.

Lohjan teknisen toimen ylläpidossa on 32 kpl leikkipuistoja ja lisäksi leikkivälineitä on leikkiviheralueiden yhteydessä. Uusia leikkipuistoja toteutetaan uusien kaava-alueiden yhteyteen. Vuoden 2025 aikana on tarkoitus toteuttaa uusi leikkipuisto Gunnarlan alueelle. Leikkipuistojen yhteyteen ei ole ollut tarkoitus toteuttaa ulkokuntosalilaitteita aikuisväestölle.

Teknisen toimen ja Lohjan Liikuntakeskus Oy:n yhteinen linjaus on ollut, että ulkokuntosaleja toteutetaan alueille, jotka palvelevat mahdollisimman kattavasti suuria käyttäjäryhmiä ja niiden saavutettavuus on hyvä. Yhden ulkokuntosalin toteutuskustannukset ovat olleet kohteesta riippuen n. 100 000 – 150 000 euroa (alv 0 %). Lähiliikuntapaikat ja ulkokuntosalit ovat Lohjan Liikuntakeskus Oy:n ylläpidossa.

 

Lisätiedot Kaupunginpuutarhuri Kirsti Puustinen, kirsti.puustinen(at)lohja.fi
Kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen(at)lohja.fi

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää

1. merkitä tiedoksi teknisen toimen selvityksen, ja päättää ettei Veijolanpuiston leikkipuiston yhteyteen toteuteta ulkokuntosalia,

2. esittää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle loppuun käsitellyksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi Kaupunginhallitus

------------------------------------