Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 12.02.2025/Pykälä 24


 

Teknisen toimen tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2024

 

1354/02.02.00/2022

 

Tekninen lautakunta 12.02.2025 § 24

 

 Kuntalain 113 §:n mukaan tilinpäätös laaditaan tilikautta seuraavan vuo­den maaliskuun loppuun mennessä. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös ke­­kuun loppuun mennessä.

Kuntalain 115 §:n mukaan toi­min­ta­ker­to­muk­ses­sa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja ta­lou­den tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toi­min­ta­ker­to­muk­ses­sa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kun­ta­kon­ser­nin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta.

Loh­jan kaupungin käytännön mukaisesti toimintakertomus on tu­los­ker­to­mus­ten pohjalta laadittu tiivis yhteenveto ja arviointi toimielimen (lau­ta­kun­ta/toimiala) vuoden 2024 toiminnasta ja määrärahan käytöstä. Se on toi­mi­ala­joh­ta­jan kertomus lautakunnalle, mikä hyväksymisen jälkeen muo­dos­taa lautakunnan kertomuksen kaupunginhallitukselle ja kau­pun­gin­val­tuus­tol­le.

Toimialojen toimintakertomuksista kootaan tilinpäätökseen sisällytettävä, kun­ta­lain edellyttämä toimintakertomus kaupunginvaltuustolle.

Toimintakertomuksessa ilmenee tiivistetysti seuraavat asiat:
- toiminnan keskeiset painopistealueet ja sisältö
- palvelujen tarpeeseen vaikuttaneet muutokset ja toimintaan liittyneet  

     ongelmat
- tavoitteiden toteutumisen arviointi (strategian/talousarvion näkökulmat)
- toiminnalliset muutokset (vertailu talousarvioon)
- määrärahan ylitysten selvitykset.

Tavoitteiden toteutumisen arviointi (strategian / talousarvion näkökulmat) esi­te­tään vuoden 2024 neljännesvuosiraporttien tapaan, jolloin kolmatta (3.) neljän­nes­vuo­si­ra­port­tia täydennetään kattamaan koko toimintavuosi. Ta­voit­tei­den lopullisessa raportoinnissa käytetään Targetor-järjestelmää.

Tilinpäätöstiedot ovat 3.2.2025 tilanteen mukaiset.

Teknisen lautakunnan alaisen toiminnan vuoden 2024 käyt­­ta­lou­den sisäiset ja ulkoiset toimintatuotot olivat 54 280 729 euroa, toimintakulut -43 314 809 euroa ja toimintakate 11 143 510 euroa. Tilinpäätöksen toimintakate oli 1 475 900 euroa muu­tet­tua talousarviota parempi. Ulkoinen toimintakate oli -19 002 566 euroa, sisäinen toimintakate oli 30 146 077 euroa.

 

Lisätiedot Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio(at)lohja.fi
Hallintopäällikkö Maria Pernu, maria.pernu(at)lohja.fi

 

Liite Teknisen lautakunnan toiminta- ja tuloskertomus 2024

 

Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja Puistosalo Pekka

 

Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää hyväksyä vuoden 2024 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen alaisensa toiminnan osalta.

 

Käsittely Hallintopäällikkö Maria Pernu poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17.31.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------