Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.03.2025/Pykälä 80


 

Paloniemen rivitalon huutokaupassa saadun korkeimman tarjouksen hyväksyminen / Myyntipäätöksen kumoaminen

 

16/10.00.02/2024

 

Kaupunginhallitus 03.06.2024 § 223

 

Kaupunginhallitus on 7.2.2022 § 44 mukaisesti päättänyt myydä julkisella huutokaupalla Huutokaupat.com -sivustolla liitekartan mukaisen, 3114 m² kokoisen kiinteistön (kiinteistötunnus 444-28-905-1), korttelin 905 tonttijaon (TJ 1360) tontin 1 ja siihen kuuluvan vuonna 1959 valmistuneen rivitalorakennuksen, jonka kokonaispinta-ala on noin 463 m². Alueen voimassaoleva asemakaava AK530 on tullut voimaan 6.11.2019. Tontti on lohkottu 31.1.2024. Kiinteistöllä on kulkuyhteys asemakaava- alueella

Rivitalorakennus sijaitsee matkailupalveluja palvelevien rakennusten korttelialueella (RM-4). Rivitalon tontilla ei ole merkittävää käyttämätöntä rakennusoikeutta, ja se säilyy asuinrakennuksena nykyisestä kaavamerkinnästä riippumatta.

Kyseinen rivitalorakennus on alun perin suunniteltu Paloniemen sairaalan henkilökunnan käyttöön ja se on liitetty Paloniemen sairaalan lämpö- ja vesiverkkoon. Kohde sijaitsee pohjavesialueella, mikä estää maalämmön hyödyntämisen lämmitysratkaisuna. 

 

Kyseinen kiinteistö pantiin 02.04.2024 julkiseen huutokauppaan Huutokaupat.com sivustolle. Huutokauppa päättyi 06.05.2024. Kohdetta käytiin katsomassa 11 877 kertaa. Tarjouksia tuli 202. Korkein tarjous oli 85 700 € ja sen teki Alfatek Oy.

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Tapio Ruutiainen, tapio.ruutiainen@lohja.fi

 Tonttipalveluinsinööri Erika Tatti, erika.tatti@lohja.fi

 

Oheismateriaali Kiinteistoregisteriote

 Lainhuutotodistus

 Rasitetodistus

 Pohjapiirustus

 Sijantikartta

 Lohkomiskartta

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää myydä tontin 444-28-905-1sillä sijaitsevine rakennuksineen huutokaupassa korkeimman tarjouksen tehneelle 85 700 € hinnalla Alfatek Oy:lle.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano Huutokaupassa korkeimman tarjouksen jättänyt, kaupunkigeodeetti Tapio Ruutiainen, tekninen johtaja Moisio Markus, tilapäällikkö Peltonen Matti

------------------------------------

 

Tekninen lautakunta 12.02.2025 § 36

 

 Kaupunginhallitus on päätöksellään 03.06.2024 § 223 päättänyt myydä Paloniemen rivitalon huutokaupassa korkeimman tarjouksen tehneelle Alfatek Oy:lle.

Rivitalokiinteistöä ei ole varustettu omilla sähkö-, vesi- ja jätevesiliittymillä. Lisäksi rivitalolle tuleva ajoyhteys on sairaalan kautta eikä sille ole rakennettu kaavan mukaista ajoyhteyttä tai muodostettu kulkemiseen oikeutettua rasitetta. Sairaalan purkamisen seurauksena rivitalokiinteistölle on hankittava omat sähkö-, vesi- ja jätevesiliittymät. Carunalta vuoden 2024 puolella saadun arvion mukaan sähköliittymän tilaaminen ja linjan rakentaminen vievät noin 1,5 vuotta. Huutokaupan voittajalta tiedusteltiin mielipidettä sähkönsiirrosta. Hänelle annettiin 3 viikkoa vastausaikaa 13.12.2024 saakka. Vastausta ei saatu kyseiseen päivämäärään mennessä. Ostajaa ei ole tavoitetttu myöskään kyseisen päivämäärän jälkeen. Ehtona oli, että Lohjan kaupunki tulkitsee kaupan purkautuneeksi, jos vastausta ei tule määräaikaan mennessä. Näin ollen kaupungin on tulkittava ostajan vetäytyneen kaupasta. Huomioitavaa on, että kaupunki pyrki järjestämään tilapäisen sähkönsyötön rivitalokiinteistölle, jotta rakennuksen lämmitys olisi ollut mahdollista, sekä mahdollisia korjaustöitä olisi voitu suorittaa ostajan toimesta ennen varsinaisen oman sähköliittymän saamista.

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Rita Pihlaja, rita.pihlaja(at)lohja.fi

 Tonttipalveluinsinööri Erika Tatti, erika.tatti(at)lohja.fi
Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali - Riskiluokitus ja maksuhäiriöt
- Kaupparekisteriote
- Tilinpäätös
 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että tehty myyntipäätös, kaupunginhallitus 03.06.2024 § 223 kumotaan esittelytekstissä kerrotuin perustein.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi Kaupunginhallitus

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 03.03.2025 § 80

 

Lisätiedot Kaupungingeodeetti Rita Pihlaja, rita.pihlaja(at)lohja.fi

 Tonttipalveluinsinööri Erika Tatti, erika.tatti(at)lohja.fi
Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali - Riskiluokitus ja maksuhäiriöt
- Kaupparekisteriote
- Tilinpäätös

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää, että tehty myyntipäätös, kaupunginhallitus 03.06.2024 § 223 kumotaan teknisen lautakunnan 12.2.2025 § 36 esittelytekstissä kerrotuin perustein.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi kaupungingeodeetti Pihlaja, tonttipalveluinsinööri Tatti, tekninen johtaja Moisio

------------------------------------