RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.03.2025/Pykälä 81
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Muutos keskusvaalilautakunnan kokoonpanossa / varajäsenten määrääminen
804/00.00.01/2022
Kaupunginhallitus 24.02.2025 § 66
Keskusvaalilautakunnan varajäsenet Timo Mustonen ja Riitta Luhtala pyytävät eroa Lohjan kaupungin keskusvaalilautakunnan varajäsenyydestä, koska he ovat asettumassa ehdokkaaksi kuntavaaleissa ja ovat näin ollen esteellisiä osallistumaan keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisten vaalien aikana.
Lain mukaan keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen vain viisijäsenisenä. Tämän johdosta kaupunginhallitukselle ehdotetaan lautakunnan päätösvaltaisuuden turvaamiseksi kahden väliaikaisen varajäsenen määräämistä siihen saakka, kunnes uudet varajäsenet on saatu määrättyä kaupunginvaltuustossa.
Keskusvaalilautakunnan kokoonpanosta
Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.
Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.
Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa.
Kunnan keskusvaalilautakunnan työskentely
Vaalilain 14 1:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen viisijäsenisenä. Jos varajäsen on kuollut taikka estynyt tai esteellinen, saa kunnanhallitus tarvittaessa määrätä väliaikaisen varajäsenen.
Luottamushenkilövalinnoissa tulee noudattaa tasa-arvolain säännöksiä. Kunnan toimielimiä koskee tasa-arvolain 4 §:n 2 momentti. Säännöksen mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee valtuustoa lukuunottamatta olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä. Keskusvaalilautakunnan varajäsenistä kolme on miehiä ja kaksi naisia, joten Mustosen ja Luhtalan tilalle voidaan valita yksi mies ja yksi nainen tai kaksi naista.
Keskusvaalilautakunnan jäsenen kelpoisuudesta
Vaalilain 13 §:n mukaan jäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puoueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa.
Muualla vaalilaissa on säädetty, että puolueen tai valitsijayhdistyksen vaaliasiamies ei saa olla kunnan keskusvaalilautakunnan jäsenenä tai varajäsenenä.
Keskusvaalilautakunnan jäsenen esteellisyydestä
Keskusvaalilautakunnan jäseneen sovelletaan hallintolain 27-30 §:n mukaisia esteellisyysperusteita. Mainittujen pykälien tarkoittamia ”läheisiä" ovat 28 §:n mukaan
1) virkamiehen puoliso ja virkamiehen lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi, isovanhempi tai virkamiehelle muuten erityisen läheinen henkilö samoin kuin tällaisen henkilön puoliso;
2) virkamiehen vanhempien sisarus sekä hänen puolisonsa, virkamiehen sisarusten lapset ja virkamiehen entinen puoliso; sekä
3) virkamiehen puolison lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi ja isovanhempi samoin kuin tällaisen henkilön puoliso sekä virkamiehen puolison sisarusten lapset.
Läheisenä pidetään myös vastaavaa puolisukulaista. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.
Käytännössä siis esim. keskusvaalilautakunnan jäsenenä oleva ehdokkaan puoliso on esteellinen osallistumaan ehdokasasettelusta päättämiseen puolisoaan koskevan listan osalta, ennakkoäänten laskentaan, tarkastuslaskentaan ja vaalien tuloksen vahvistamiseen.
Lisätiedot Hallintojuristi Perttu Piitulainen, perttu.piitulainen(at)lohja.fi
Oheismateriaali - Timo Mustosen eronpyyntö
- Riitta Luhtalan eronpyyntö
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää
1. määrätä keskusvaalilautakuntaan sijaankutsumisjärjestyksessä ensimmäiseksi ja kolmanneksi väliaikaiseksi varajäseneksi 2 henkilöä siihen saakka, kunnes uudet varsinaiset varajäsenet on määrätty kaupunginvaltuuston kokouksessa,
2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:
Valtuusto päättää
1. myöntää eron Riitta Luhtalalle ja Timo Mustoselle keskusvaalilautakunnan jäsenen tehtävästä 20.3.2025 alkaen
2. valita keskusvaalilautakuntaan sijaankutsumisjärjestyksessä ensimmäiseksi ja kolmanneksi varajäseneksi 2 henkilöä jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2025 saakka.
Käsittely
Esittelijän muutettu päätösesitys
Kaupunginhallitus päättää
1. määrätä keskusvaalilautakuntaan sijaankutsumisjärjestyksessä ensimmäiseksi varajäseneksi Jorma Kairan ja oikeuttaa hallintojohtajan nimeämään kolmannen väliaikaisen varajäsenen siihen saakka, kunnes uudet varsinaiset varajäsenet on määrätty kaupunginvaltuuston kokouksessa,
2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:
Valtuusto päättää
1) myöntää eron Riitta Luhtalalle ja Timo Mustoselle keskusvaalilautakunnan jäsenen tehtävästä 20.3.2025 alkaen
2) valita keskusvaalilautakuntaan sijaankutsumisjärjestyksessä ensimmäiseksi ja kolmanneksi varajäseneksi 2 henkilöä jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2025 saakka.
3. tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.
Päätös Kaupunginhallitus päätti

Tiedoksi ote määrätyille varajäsenille, hallintojohtaja Lundström
keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Karjalainen, hallintojuristi Piitulainen, toimistosihteeri Riekkinen
merkitään luottamustoimirekisteriin (kirjaamo)
Kaupunginvaltuusto
------------------------------------
Kaupunginhallitus 03.03.2025 § 81
Edellinen kaupunginhallituksen päätös on kohdan 1. osalta virheellinen siltä osin, että päätösvaltaa väliaikaisen varajäsenen määräämisestä ei voi lain mukaan delegoida hallintojohtajalle. Asia on näin ollen ratkaistava uudelleen.
Hallintolain 50.1 § mukaan viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen, jos: 1) päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen; 2) päätös perustuu ilmeisen väärään lain soveltamiseen; 3) päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelyvirhe; tai 4) asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka voi olennaisesti vaikuttaa päätökseen. Päätöksen korjaaminen perustuu kohtaan 2).
Päätös voidaan korjata 1 momentin 1–3 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa asianosaisen eduksi tai vahingoksi. Päätöksen korjaaminen asianosaisen vahingoksi edellyttää, että asianosainen suostuu päätöksen korjaamiseen. Asianosaisen suostumusta ei kuitenkaan tarvita, jos virhe on ilmeinen ja se on aiheutunut asianosaisen omasta menettelystä. Päätös voidaan korjata 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa ainoastaan asianosaisen eduksi.
Lisätiedot Hallintojuristi, Perttu Piitulainen, perttu.piitulainen(at)lohja.fi
Hallintojohtaja, Sanna Lundström, sanna.lundstrom(at)lohja.fi
Oheismateriaali -Timo Mustosen eropyyntö
-Riitta Luhtalan eropyyntö
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää
1. määrätä keskusvaalilautakuntaan sijaankutsumisjärjestyksessä ensimmäiseksi ja kolmanneksi väliaikaiseksi varajäseneksi 2 henkilöä siihen saakka, kunnes uudet varsinaiset varajäsenet on määrätty kaupunginvaltuuston kokouksessa,
2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:
Valtuusto päättää
1) myöntää eron Riitta Luhtalalle ja Timo Mustoselle keskusvaalilautakunnan varajäsenen tehtävästä 20.3.2025 alkaen
2) valita keskusvaalilautakuntaan sijaankutsumisjärjestyksessä ensimmäiseksi ja kolmanneksi varajäseneksi 2 henkilöä jäljellä olevaksi toimikaudeksi eli 31.5.2025 saakka
3. tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.
Päätös Kaupunginhallitus päätti
1. määrätä keskusvaalilautakuntaan sijaankutsumisjärjestyksessä ensimmäiseksi varajäseneksi Jorma Kairan ja kolmanneksi väliaikaiseksi varajäseneksi Tuulia Lyytikäisen siihen saakka, kunnes uudet varsinaiset varajäsenet on määrätty kaupunginvaltuuston kokouksessa,