RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.03.2025/Pykälä 98
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Muutos keskusvaalilautakunnan kokoonpanossa / väliaikaisen varajäsenen määrääminen
804/00.00.01/2022
Kaupunginhallitus 17.03.2025 § 98
Keskusvaalilautakunnan varajäsen Tapio Ikävalko on ilmoittanut olevansa estynyt alue- ja kuntavaalien aikana. Tämän lisäksi keskusvaali-lautakunnan jäsen Matti Johansson on ilmoittanut lähtevänsä ehdokkaaksi kuntavaaleihin.
Lain mukaan keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen vain viisijäsenisenä. Tämän johdosta kaupunginhallitukselle ehdotetaan lautakunnan päätösvaltaisuuden turvaamiseksi kahden väliaikaisen varajäsenen määräämistä siihen saakka, kunnes alue- ja kuntavaalit ovat toimitettu.
Keskusvaalilautakunnan kokoonpanosta
Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.
Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä.
Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa.
Kunnan keskusvaalilautakunnan työskentely
Vaalilain 14 1:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen viisijäsenisenä. Jos varajäsen on kuollut taikka estynyt tai esteellinen, saa kunnanhallitus tarvittaessa määrätä väliaikaisen varajäsenen.
Luottamushenkilövalinnoissa tulee noudattaa tasa-arvolain säännöksiä. Kunnan toimielimiä koskee tasa-arvolain 4 §:n 2 momentti. Säännöksen mukaan kunnallisissa toimielimissä tulee valtuustoa lukuunottamatta olla vähintään 40 % naisia ja vähintään 40 % miehiä. Keskusvaalilautakunnan varajäsenistä kolme on miehiä ja kaksi naisia, joten Johanssonin ja Ikävalkon tilalle voidaan valita yksi mies ja yksi nainen tai kaksi naista.
Keskusvaalilautakunnan jäsenen kelpoisuudesta
Vaalilain 13 §:n mukaan jäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puoueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa.
Muualla vaalilaissa on säädetty, että puolueen tai valitsijayhdistyksen vaaliasiamies ei saa olla kunnan keskusvaalilautakunnan jäsenenä tai varajäsenenä.
Keskusvaalilautakunnan jäsenen esteellisyydestä
Keskusvaalilautakunnan jäseneen sovelletaan hallintolain 27-30 §:n mukaisia esteellisyysperusteita. Mainittujen pykälien tarkoittamia ”läheisiä" ovat 28 §:n mukaan
1) virkamiehen puoliso ja virkamiehen lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi, isovanhempi tai virkamiehelle muuten erityisen läheinen henkilö samoin kuin tällaisen henkilön puoliso;
2) virkamiehen vanhempien sisarus sekä hänen puolisonsa, virkamiehen sisarusten lapset ja virkamiehen entinen puoliso; sekä
3) virkamiehen puolison lapsi, lapsenlapsi, sisarus, vanhempi ja isovanhempi samoin kuin tällaisen henkilön puoliso sekä virkamiehen puolison sisarusten lapset.
Läheisenä pidetään myös vastaavaa puolisukulaista. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä.
Käytännössä siis esim. keskusvaalilautakunnan jäsenenä oleva ehdokkaan puoliso on esteellinen osallistumaan ehdokasasettelusta päättämiseen puolisoaan koskevan listan osalta, ennakkoäänten laskentaan, tarkastuslaskentaan ja vaalien tuloksen vahvistamiseen
Lisätiedot hallintojuristi, Perttu Piitulainen, perttu.piitulainen@lohja.fi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää määrätä sijaantulojärjestyksessä neljännen ja seitsemännen väliaikaisen varajäsenen 30.4.2025 saakka.
Päätös Kaupunginhallitus päätti määrätä sijaantulojärjestyksessä neljänneksi määräaikaiseksi varajäseneksi Mikael Lehtosen ja seitsemänneksi väliaikaiseksi varajäseneksi Julius Westerbergin 30.4.2025 saakka.
Tiedoksi ote määrätyt väliaikaiset varajäsenet
keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Karjalainen, hallintojuristi Piitulainen, hallintojohtaja Lundström, toimistosihteeri Riekkinen,
merkitään luottamustoimirekisteriin (kirjaamo)
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |