RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.03.2025/Pykälä 48
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valtuustoaloite lupakäytännön helpottamiseksi vapaa-ajan asunnon muuttamisessa ympärivuotiseksi asunnoksi
250/10.03.02.00/2022
265/10.03.02/2017
Kaupunginvaltuusto 15.02.2017 § 27
Valtuutettu Matti Pajuoja Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta ja
Perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuutettu Alfonso Parnetti sekä
Kaupunkilaisten parhaaksi valtuustoryhmän valtuutettu Ahti Nauska esittivät seuraavan aloitteen:
"Vasemmistoliiton valtuutetut esittävät, että lupakäytäntöä helpotettaisiin niin, että vapaa-ajan asunnon voisi muuttaa ympärivuotiseksi asunnoksi.
Perustelut: Tällä toimenpiteellä saisimme Lohjalle lisää asukkaita ja samalla lisää verotuloja.
Esitämme, että kaupunginhallitus ottaisi kyseisen asian nopeasti käsittelyyn."
Päätös Valtuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
------------------------------------
Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto 06.06.2024 § 72
Johtava rakennustarkastaja Paula Mäenpää 28.3.2019:
Rakennusvalvonta ottaa aloitteen huomioon rakennusjärjestyksen seuraavassa päivityksessä. Voimaan tulleen lakimuutoksen myötä rakennusjärjestyksessä voidaan osoittaa alueet, joilla lomarakennuksen käyttötarkoituksen muutos käsitellään suorana rakennuslupana ( MRL 72 §).
72 § Suunnittelutarve ranta-alueella
Meren tai vesistön ranta-alueeseen kuuluvalle rantavyöhykkeelle ei saa rakentaa rakennusta ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena.
Mitä 1 momentissa säädetään, koskee myös ranta-aluetta, jolla rakentamisen ja muun käytön suunnitteleminen pääasiassa rantaan tukeutuvan loma-asutuksen järjestämiseksi on tarpeen alueella odotettavissa olevan rakentamisen vuoksi.
Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, ei koske:
1) maa- ja metsätalouden tai kalatalouden harjoittamista varten tarpeellista rakentamista;
2) maanpuolustuksen tai rajavalvonnan tarpeisiin tapahtuvaa rakentamista;
3) merenkulun tarpeisiin tapahtuvaa rakentamista;
4) olemassa olevan asuinrakennuksen kanssa samaan pihapiiriin kuuluvan talousrakennuksen rakentamista; eikä
5) olemassa olevan asuinrakennuksen korjaamista tai vähäistä laajentamista.
Kunta voi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta kuultuaan osoittaa rakennusjärjestyksessä alueet, joilla 1 momentissa säädetty rajoitus ei ole voimassa sen johdosta, ettei alueella ole sen sijainnin vuoksi odotettavissa suunnittelua edellyttävää rakentamista eikä alueella ole erityisiä luonnon- ja maisema-arvoja tai virkistyskäytön tarpeita. Tällainen rakennusjärjestyksen määräys voi olla voimassa enintään kuusi vuotta kerrallaan, kuitenkin enintään niin kauan kuin määräyksen perusteena olleissa olosuhteissa ei ole tapahtunut sellaisia muutoksia, joiden vuoksi edellytyksiä määräykselle ei enää ole. (22.12.2009/1589)
Johtavan rakennustarkastajan kommentti;
Aloitteen alainen asia on vaikutuksiltaan huomattava ja sen maankäytölliset sekä kaupunkirakenteelliset vaikutukset on syytä arvioida tarkasti.
Kyseessä olevaa sääntelyä voidaan tarkastaa rakennusjestykseen, kun maankäytön linjaukset on tehty ”Maankäytön rakenne” –asiakirjassa
Lisätiedot Johtava rakennustarkastaja Juha Heikkinen, juha.heikkinen@lohja.fi
Esittelijä Johtava rakennustarkastaja Heikkinen Juha
Päätösehdotus Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto
1. merkitsee tiedoksi rakennusvalvonnan selvityksen,
2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano Kaupunginhallitus
------------------------------------
Kaupunginhallitus 12.08.2024 § 292
Lisätiedot Johtava rakennustarkastaja Juha Heikkinen, juha.heikkinen@lohja.fi
Esittelijä Kaupunginjohtaja vs. Lehmus Juha-Pekka
Päätösesitys Kaupunginhallitus palauttaa aloitteen uudelleen valmisteluun.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano tiedoksi johtava rakennustarkastaja Heikkinen
kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto
------------------------------------
Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto 14.11.2024 § 123
Kaupunkikehityslautakunnan lupajaostossa 6.6.2024 tämän asian käsittelyssä on tapahtunut virhe. Hallintasäännön § 151 mukaan asian käsittelystä päättää kaupunkikehityslautakunta, eikä päätös siten ollut hallintosäännön mukainen.
Hallintolain 8 luvun § 50 (asiavirheen korjaaminen) mukaan viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä tai ratkaista asian uudelleen, jos päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelytapavirhe. Menettelytapavirheen korjaamiseksi asia käsitellään uudelleen.
Lisätiedot Johtava rakennustarkastaja Juha Heikkinen, juha.heikkinen@lohja.fi
Esittelijä Johtava rakennustarkastaja Heikkinen Juha
Päätösesitys Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päättää merkitä asian tiedoksi ja esittää kaupunkikehityslautakunnalle, että se
1. päättää huomioida käyttötarkoituksen muutosta koskevan aloitteen Maankäytön rakennemallin 2022-2052 periaatteiden mukaisesti,
2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että aloite on loppuun käsitelty.
Päätös Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano Kaupunkikehityslautakunta
------------------------------------
Kaupunkikehityslautakunta 11.02.2025 § 23
Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto on 06.06.2024 (§ 72) esittänyt aloitteeseen ratkaisua ja aloitteen loppuunkäsittelyä hallitukselle ja edelleen valtuustolle.
Asiassa oli kuitenkin esittelijän/valmistelijan toimesta esitetty hallintosäännön vastaisesti ja asia palautettiin hallituksen käsittelyssä 12.08.2024 (§ 292) takaisin valmisteluun.
Asia käsiteltiin kaupunkikehityslautakunnan lupajaostossa 14.11.2024 (§ 123) hallintosäännön mukaisesti uudelleen. Asiasta päättäminen kuuluu hallintosäännön mukaan kaupunkikehityslautakunnalle.
Johtavan rakennustarkastajan kommentti;
Aloitteen alainen asia on vaikutuksiltaan huomattava ja sen maankäytölliset sekä kaupunkirakenteelliset vaikutukset on syytä arvioida tarkasti.
Aloitteen asian ollessa yhteinen ja hyvin sidonnainen maankäyttöön (kaavoitus) kuuluu asia enemmän kaavoitukselle. Asiasta on keskusteltu kaavoituspäällikön kanssa.
Lisätiedot Johtava rakennustarkastaja Juha Heikkinen, juha.heikkinen(at)lohja.fi
Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka
Päätösesitys Kaupunkikehityslautakunta päättää
1. huomioida käyttötarkoituksen muutosta koskevan aloitteen Maankäytön rakennemalli 2022-2025 periaatteiden mukaisesti, sekä
2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan.
Täytäntöönpano Kaupunginhallitus
------------------------------------
Kaupunginhallitus 03.03.2025 § 85
Lisätiedot Johtava rakennustarkastaja Juha Heikkinen, juha.heikkinen(at)lohja.fi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:
Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Kaupunginvaltuusto
------------------------------------
Kaupunginvaltuusto 19.03.2025 § 48
Lisätiedot Johtava rakennustarkastaja Juha Heikkinen, juha.heikkinen(at)lohja.fi
Päätösesitys Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi ote aloitteen tekijä
johtava rakennustarkastaja Heikkinen
merkitään aloiteluetteloon
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |