Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.03.2025/Pykälä 55


 

Valtuustoaloite pitkäaikaistyöttömien tilanteen selvittämiseksi

 

468/00.01.02.01/2025

 

Kaupunginvaltuusto 19.03.2025 § 55

 

 Valtuutettu Birgit Aittakumpu Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta esitti seuraavan aloitteen, jonka lisäksi olivat allekirjoittaneet Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän valtuutettu Erolahti Anni, Vihreiden valtuustoryhmän valtuutetut Kurimo Heli, Skaffari Laura, Murto Risto, Mustalahti Anna, Nybäck Satu ja varavaltuutetut Uotila Urpo ja Poikonen Hannu Pekka,
Keskustan valtuustoryhmän valtuutettu Hyrkkö Hilkka ja varavaltuutettu Ferin Kirsi, Meidän Lohjan valtuustoryhmän valtuutettu Gutierrez Sorainen Ana Maria sekä Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmän valtuutetut Nelimarkka Marika, Saari Leena, Forsström Pirjo-Leena, Järvinen Juhani ja varavaltuutettu Niemimaa Juha:

”Esitämme, että Lohjan kaupunki tekee selvityksen pitkäaikaistyöttömien tilanteesta kaupungin työllisyyspalveluissa.

Kaupungin tulisi selvittää myös mahdollisuudet hakea selvitykselle hankerahaa. Selvitys tulisi laatia nimenomaan pitkäaikaistyöttömyyden näkökulmasta.

Työllisyyspalveluissa on nähtävissä, että sakkomaksujen määrä on nousussa. Isolla osalla pitkäaikaistyöttömistä on työkyvyn haasteita. Työttömät, joilla on haasteita työkyvyn kanssa, tarvitsevat apua ja ohjausta, jotta pääsevät oikean palvelun piiriin. Näiden palveluiden saatavuus tulee turvata. Kelan kuntoutukseen ja työkyvyttömyyseläkkeelle pääsevät työttömät vähentävät sakkomaksuja. Työkyvyttömät eivät työllisty, vaan roikkuvat turhaan sakkolistoilla koko lopun työuran ajan.

Kaupungin vastuu työllisyyden hoitamisessa on merkittävästi kasvanut. Selvitys antaisi kaupungille eväitä parantaa työllisyyspalveluita, joka taas parantaisi kaupungin taloutta sakkomaksujen vähenemisien myötä. Oikeanlaisten tarpeiden mukaisten palveluiden tarjoaminen hyödyttäisi kaikkia. Lisäksi oikein kohdennetut palvelut vapauttavat työvoimapalveluiden resursseja työvoimamarkkinoille suuntautuville.”

 

Lisätiedot Hallintojohtaja Sanna Lundström, sanna.lundstrom(at)lohja.fi

 

Päätösesitys Valtuusto päättää  

1. merkitä aloitteen saapuneeksi 

2. lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi johdon assistentti Perheentupa
merkitään aloiteluetteloon

------------------------------------